INSTAGRAM

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Pienin askelin

 

Ihanat joutsenet muuttavat takaisin.
Niiden huuto kuuluu jo kauas, 
ja lentoreitti osuu usein meidän talomme ylle.
Suomen synttärivuonna tuo kaunis valkoinen lintu sinistä taivasta vasten 
ihastuttaa erityisesti.

Kevät etenee pienin askelin.
Tai joinakin päivinä olemme menneet hurjasti taaksepäin,
niin kuin tänäkin aamuna.
Meillä sataa ihan täysillä lunta, taas kerran.
Siksi mielummin katselen näitä parin päivän takaisia kuvia,
kuin ikkunasta ulos.

  sinivuokko
Hepatica nobilis
ミスミソウ

Metsikössämme sinivuokot heräilevät lehtien seasta.


 
pähkinäpensas
Corylus avellana
セイヨウハシバミ

Pähkinäpensaan pienet taimet ovat myös heränneet metsän laidassa.
Silmut ovat melkein auki. 
Huolestuin jo niiden selviämisestä,
mutta kaipa suojainen metsä ja lehtipeitto auttaa niitä selviämään 
kevään kylmyydestä.

 krookus
Crocus
クロッカス

Krookuksetkin nostavat vihreitä piippojaan perennojen kuihtuneiden varsien yläpuolelle.

tarhakääpiöesikko
Primula vulgaris
プリムラ 

Esikon vihreät lehdetkin ovat niin mahtavan lupaavat, 
että kyllä se kevättä kohden mennään, 
vaikka ulkona on ei näytäkään tänään siltä.

Sometimes the smallest things
take up the most room in your heart.
~Winnie the Pooh~

Mukavaa viikonloppua!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

18 kommenttia:

  1. Täällä suunnalla samankaltaisia havaintoja; joutsenet palanneet koti- ja mökkikulmille, ja eilen bongasin sinivuokon nuput mökkipihalta, kyllä tuntuu hyvältä, vaikka tänä aamuna taas lunta ripsotteleekin! Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pienet keväänmerkit lohduttavat ja ovat niin lupaavia, vaikka sää onkin sahannut ees ja taas. Kevät on tulossa, vaikka ei tänäänkään oikein siltä näytä.
      Leppoisaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Sinivuokon karvaiset pikkunuput ovat kyllä niin suloisia! Eilen satuin katsomaan työhuoneen ikkunasta ja juuri silloin kolme joutsenta lensi talon yli. Se on aina yhtä komeaa katsottavaa. Vielä hienompaa olisi ollut olla ulkona, sillä joutsenten töräyttely sykähdyttää ihan sieluun saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivuokon nuput ovat tosiaan suloisia. Ihan kuin nuo karvaiset nuput olisivat suojautuneet kylmältä.
      Sinullahan oli ihana kokemus joutsenten lennosta. Joskus tuollaiset pienet hetket antavat iloa arkiseenkin päivään.
      Joutsenten töräyttely tuntuu tosiaan sielussa asti ja kuuluu kauas. Ensin yleensä kuulee törähdykset ja sitten vasta alkaa näkyä jotain.

      Poista
  3. Minäkin näin jo parina päivänä joutsenia, piippoja ja kevätkukkien nuppuja sen sijaan meillä ei vielä näy. Mutta toivossa on hyvä elää, alkaahan huomenna jo kesäaika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään heräsimme kesäaikaan, joten kyllä nyt kevät on täällä. Vaikka totuuden nimissä meillä taas ripsottelee lunta. Ajattelin tänään touhuta pihalla, joten toivottavasti sää tuosta vielä lämpenisi.

      Poista
  4. vau, sinivuokot jo noin isolla alulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin hämmästyin, kun sää on ollut loppujen lopuksi aika kylmää.

      Poista
  5. Meilläkin ne on jo kuultu, joutsenet:)
    Pikkuhiljaa kevättä kohti, välillä vaan pari askelta taaksepäinkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin täälläkin on menty. Tuli ihan mieleen naapurikunnan Vesivehmaan jenkka. Siinä hypellään ees ja välillä taas, mutta loppujen lopuksi kuitenkin edetään eteenpäin.

      Poista
  6. Ihana kuva joutsenesta, ne tuovat etelän lämmön tullessaan, noh ei ehkä vielä tänään tuntunut kovin lämpöiseltä. Voiko olla suloisempaa nuppua, kuin sinivuokon nuput 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo joutsenet toivottavasti tuovat etelänlämmön tullessaan. Ainakin ne tuovat ihanan kevätfiiliksen. :)
      Sinivuokon nuput sulattavat kyllä sydämen. <3

      Poista
  7. On se tuon kevään etenemisen kanssa ollut sellaista, että yksi askel eteen ja kaksi taakse ja toisinpäin. Kovasti on ollut vaihtelevaa. Nuo laulujoutsenet ovatkin niin suomalaisia. Meillä on niitä mökkirannassakin ja niiden kovaääninen kailotus kuuluu aina järveltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti on tosiaan ollut vaihtelevaa täälläkin. Mutta joku sanontahan sanookin, että kevät keikkuen tulevi. Niin, se kyllä on.
      Meilläkin on järvi tuossa puolen kilsan päässä. Sieltäpäin se törähtely yleensä kuuluu, ja hetken kulutta ne usein lentävät meidän mäen yllä. Järvi ja joutsenet ovat yksi kauneimmista yhdistelmistä.

      Poista
  8. Ihania kevään merkkejä. Sinivuokkojen nuput ovat kyllä uskomattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on! Keväällä pienet asiat tuntuvat erityisen merkityksellisiltä ja kauniilta. <3

      Poista
  9. Sielläkin on ihania kevään merkkejä! Joutsenpariskuntaa kävin meillä myös kuvaamassa, oli siellä muitakin muuttaneita vesilintuja. Oi sinivuokon alkuja, taidan minäkin käydä tutkailemassa joko lähimetsässä niitä näkyisi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään merkkejä on niin ihana löytää. Linnut kuuluvat oleellisena osana kevääseen. Ja lintujen laulu, siitä ainakin tietää, että kevät on tullut. :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!