INSTAGRAM

lauantai 19. syyskuuta 2015

Melkein Japanissa


Tänään kävimme mieheni kanssa hienolla retkellä, melkein Japanissa,
Roihuvuoren japanilaistyylisessä puutarhassa.
Vierailimme puutarhassa ensimmäistä kertaa,
eikä tämän päiväinen visiitti jää viimeiseksi.
Puutarha on varmasti kaunis jokaisena vuodenaikana. 
Ja sehän olisi hieno tavoite jokaiseen kotipuutarhaankin.
Puutarha on varmaankin parhaimmassa loistossaan keväällä, kirsikoiden kukkiessa.
Mutta voin vain kuvitella, että myös muutaman viikon päästä puutarhan ruska-asu on huikea.

Tulkaa meidän mukaan kierrokselle!
Kuvat ovat valitettavasti kännykkänäpsyjä, 
mutta toivottavasti niistä kuitenkin aistii hieman puutarhan kauneutta.

























Täältä löydät lisätietoa hienosta puutarhasta.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

13 kommenttia:

  1. Kaunis puisto! Enpä ole koskaan käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa poiketa siellä, jos niillä main liikkuu. Puisto on aina auki, siellä ei ole mitään portteja. Auto kannattaa jättää tienvarteen.

      Poista
  2. Levollisen kaunis puisto, enpä tiennytkään tuollaisen puiston olemassaolosta! Kiitos kierroksesta, kuvat olivat kauniita!

    Edellinen puolukkapostaus oli herkullinen! Ihanan raikkaita marjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo levollisuus teki puiston kauniiksi. Siellä olevat elementit olivat iättömiä ja ajattomia, jopa vuodenaikojen suhteen.
      Lämmitti mieltä, että tykkäsit tämän ja edellisen postauksen kuvista.

      Poista
  3. Hienoa, että Suomestakin löytyy näin upea puisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, täällä on paljon hienoja paikkoja, jotka ovat vielä kaikille avoimia.
      Ja yksi hieno juttu oli, että se on rakennettu lähinnä työllistämisvaroin palkatun väen voimin.

      Poista
  4. Kiitos vihjeestä, tuolla täytyy käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti poiketa ja vaikka useamman kerran vuodessa, että näkee vuodenaikojen kauneuden.

      Poista
  5. Olen lukenut paikasta, mutten ole koskaan käynyt. kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan mennä. Minäkin olin kauan haaveillut pääseväni tuonne. Siitä on ollut monessa paikkaa juttua, erityisesti kirsikoiden kukinnan aikaan.

      Poista
  6. Kiitos, oli mukava katsoa kuvia kauniista puistosta! Olen kerran käynyt kirsikankukkien aikaan, harmi vaan kun on niin kaukana siellä idässä. Minusta puisto on todella onnistunut suomiversio japanilaisesta puutarhasta, olin iloinen kun ne kliseisimmät jutut puuttuivat...kaunista ja väljää vaan, tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti siellä oli upeaa kirsikankukkien aikaan. Olen nähnyt paljon kuvia Hanami-juhlasta siellä.
      Olen samaa mieltä, että puutarha on onnistunut Suomiversio. Ja puutarhan kyltissäkin luki, että japanilaistyylinen puutarha. On hyvä, että tehdään maaston ja vallitsevien olojen ja kasvien ehdoilla. Silloin tulee kaunein lopputulos.

      Poista
  7. Kiitos, oli mukava katsoa kuvia kauniista puistosta! Olen kerran käynyt kirsikankukkien aikaan, harmi vaan kun on niin kaukana siellä idässä. Minusta puisto on todella onnistunut suomiversio japanilaisesta puutarhasta, olin iloinen kun ne kliseisimmät jutut puuttuivat...kaunista ja väljää vaan, tunnelma.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!