INSTAGRAM

maanantai 21. syyskuuta 2015

Ihailua, ihmettelyä ja tiedonjanoa


Niinkuin olette varmaan huomanneet, 
olen viime vuosina ihastunut erityisesti erilaisiin lehtimuotoihin ja väreihin.
Niitä yhdistellessä, ei tarvitse odotella kukinta-aikoja 
ja ne näyttävät kauniilta säällä kuin säällä. 
Yksi lempiyhdistelmistäni on purppuran, vihreän sekä valkoisen liitto.
Tämä liitto tulee parhaiten esille viirukirjokanukan 
(Cornus alba ´Sibirica variegata`シラタマミズキ) ja 
purppuraheisiangervon 
(Physocarpus opulifolius ´Diabolo`フィソカルプス・オプリフォリウス‘ディアボロ’
naapuruudessa.
Myös laikkukirjokanukka (Cornus alba ´Elegantissima`  シラタマミズキ) ja purppuraheisiangervo ovat  yhtä hyvä yhdistelmä.


Valoa ja kontrastia.




Mutta sitten ihmetykseen.
Yksi purppuraheisiangervon oksa lehtineen ei oikein osaa päättää, mikä olisi kiva väri.
Lehtien punainen pigmentti on jakautunut melkein puoleen.
Jopa verso on toiselta puolelta vihreämpi.
Ja tämä ihmetys on vain yhdessä oksassa. Kaikki muut ovat kokonaan purppuraisia.
Paljastan nyt tietämättömyyteni, mutta ei sitä mitään opi, jos ei kysele.
Yritin syventyä kasviopin saloihin, mutta en vielä saanut ihan kattavaa vastausta asiaan.
Kaivoin puutarhakoulun aikaiset muistiinpanot esiin ja oli mielenkiintoista yrittää muistella viher- ja rusohiukkasia, karotenoideja ym.
Ymmärrän kyllä, että joku oksa voi olla kokonaan vihreä, mutta että vain osa oksasta...
Täällä ihmettelin, miksi keväällä maljakkoon, sisälle tuodun oksan lehdet puhkesivatkin vihreänä?
Kertokaa viisaammat, jos tiedätte mistä tämä johtuu?
Olisi niin mukava tietää, tämä kasvien maailma on ihmetyksiä täynnä.
Jatkan itsekin tutkailuja.






Sitten iloon ja ihmetykseen:
Tämä pallohortensia 
(Hydrangea arborescens ´Annabelle` アメリカノリノキアナベル)
on saanut alkunsa ihmeellisesti.
Leikkasin pallohortensiani, kuten aina keväisin, aivan matalaksi vielä lehdettömään aikaan.
Heitin leikatut oksat avokompostiin.
 Ja yhtäkkiä huomasin, että pitkin pituuttaan makaavat oksat puskevat lehtiä.
Otin ne kiireesti pois kompostista maatumasta
 ja työnsin ne maahan saunan taakse. 
Ja nyt mulla on ihana, reipas ja  kukkiva pallohortensia.
Joskus tämä puutarhailu ei ole kovin vaikeaa. 

Mukavaa viikkoa ja puutarhahetkiä ihmetellen ja ihaillen!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


18 kommenttia:

  1. Aika hauska angervo. Minäkin sain köynnöshortensian lisääntymään tökkäämällä oksan maahan keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köynnöksiä olen minäkin lisäillyt taivukkaista. On kiva, kun saa lisättyä omista kasveista lisää taimia.

      Poista
  2. Heh! Tuollainen punaruskea-vihreä purppuraheisiangervo, kun saataisiin taimimarkkinoille, niin siitä tulisi ihan takuuvarma hittituote! Minä ainakin ostaisin heti! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisköhän mun alkaa lisäämään tota luonnonoikkua. Mutta arvaa vaan, olisiko se kirjava, kun sitä yrittäisi saada lisääntymään?
      Mutta taidan kyllä tehdä kokeen ja ottaa siitä maljakkoon tuosta latvan. Katson, jos juurtuisi ja sitten voisi seurata minkä värisiä uudet lehdet olisivat.

      Poista
  3. Jep, hyvältä näyttävät yhdessä. Minä istutin laikkukirjokanukan viereen kupariheisiangervon. Kupariheisinagervon sävy eroaa vain aavistuksen tuosta purppuraheisiangervosta.
    Aika jännä tuo kaveri jossa on vihreää lehdissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upean värinen tuo kupariheisiangervokin on. Alkoi taas tulla uusia kasvihaaveita puutarhaan... :)

      Poista
  4. Vaan auta armias jos tieten tahtoen yrittäisi kasvattaa pallohortensiaa tuolla menetelmällä niin ei onnistuisi :)
    Lehtien väristä en osaa sanoa mitään mutta mielenkiinnolla luen mitä tietävämmät asiasta sanovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, välillä sattumusten kautta saa vaikka mitä kivaa. Mutta kun oikein jotain yrittää, ei mikään meinaa onnistua.
      Minäkin mielenkiinnolla odotan, jos saisin vastauksia kysymykseen.

      Poista
  5. Väsyneenä syntyy hassuja ajatuksia. Yleensä saunan taakse kuskataan kaikki ammuttavaksi menevä, mutta sinulla on siellä onnellisten sattumien puutarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Minä ajattelin, ettei nuo kuitenkaan juurru ja tökkäsin ne saunan taakse. Jos olisin istuttanut ne paraatipaikalle, eivät varmaan olisi juurtuneet.

      Poista
  6. Kaunista on. Olet oikeassa, lehdet ovat tärkeitä kun katsellaan kukkia, niin monia eri sävyjä ja muotoja on lehdissä. Hauska angervo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä on tuonnut lehtimuodot ja värit kunniaan. Monet kukat eivät ole jaksaneet sateessa kukkia tai kukkiessaan ovat rötköttäneet maata myöden. Kauniit lehtimuodot ovat olleet oikein tämän kesän ilo.

      Poista
  7. Voi että tuota pallohortensiaa, se on oikea ihme! Helppo puutarhanhoito on välillä ihanaa. Tosi hieno tuo kaksiväriheisiangervo on upea. Luin juuri selityksen tuolle heisiangervojen värimuunnoksille ja sillekin miksi maljakossa puhkeavat vihreinä nuo diabolon lehdet. Unohdin vaan heti. Minulla on itsellä sellainen minipieni diabolopensas nyt helmikuussa maljakkoon otetusta oksasta, istutin sen kesällä maahan. Lisääminen näyttää olevan aika helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, luulin jo saavani vastauksia. Muistatko yhtään mistä luit värimuunnoksista?
      Minäkin yritän juuri maljakossa juurruttaa diaboloa siskolleni. Viime syksynä sain ne tekemään oikein kunnon juuret.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Se on oikein aarre. Yritän vaalia sitä nyt oikein hartaudella.

      Poista
  9. IHania kuvia... minäkin aloin lukemaan blogeja bloglovinin kautta. Kun on ollut taas taukoa niin sitä kautta voi helpommin selata vanhat postaukset ja päästä taas kärryille!

    Uskomaton tuon pallohortensian tarina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karolina!
      Kiva taas saada sinut porukkaan. :)
      Eikö olekin joskus käsittämätöntä tuo kasvien elinvoima?!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!