INSTAGRAM

perjantai 2. joulukuuta 2022

Osta työtä Suomeen

 



Tänään vietetään ´Osta työtä Suomeen` -päivää.
Halusin omalta osaltanikin muistuttaa tästä tärkeästä asiasta.

Jos käytämme kotimaisia palveluja ja tuotteita,
luomme ja säilytämme työpaikkoja Suomessa.
On myös tärkeää säilyttää suomalaista tuotantoa ja omavaraisuutta
näinä aikoina
ja tämän voimme varmistaa ostamalla suomalaisia tuotteita 
ja palveluita aina kun se on mahdollista.
Pienistä puroista syntyy suuria virtoja
ja jokainen euro auttaa työllistämisessä.

En kehoita turhaan kuluttamiseen, 
mutta on paljon tarpeellisia ja jopa välttämättömiä asioita,
 joita joudumme hankkimaan.
Näin joulun alla ruuan ja vaatteiden lisäksi 
tulevat tietenkin mieleen kukat ja kynttilät
(vaikka ne eivät välttämättömyyshyödykkeitä olekaan).
Kotimaisuutta suosimalla teemme ihmeitä.
Kukissa kotimaisuus on muutenkin valttia. 
Kun kasveja ei tarvitse tuoda valtavien matkojen päästä, 
ne pysyvät paremmassa kunnossa kuluttajalle saakka.
Myös muissa valinnoissa kotimaisuudella on yleensä muutarkin arvoa. 
Lähellä tuotettu on ekologisempi ja yleensä vastuullisesti tuotettu.

Linkitän tähän postaukseen muutamia suomalaisia yrityksiä, 
joita suorastaan fanitan.
Tämä postaus ei ole yhteistyö, 
vaan oma panostukseni kotimaisten valintojen innostamisessa.

joulutähti ´Alaska White`
Euphorbia pulcherrima ´Alaska White`
ポインセチア





Ja täytyyhän minun vähän mainostaa omaa kirjaanikin.
Se on avainlipputuote (josta olen erityisen ylpeä) ja 
on työllistänyt monia muita suomalaisia tekijöitä minun lisäkseni.
Monessa tuotteessa lukee ehkä käsityöläisen, tekijän tai suunnittelijan nimi, 
mutta tuotteiden takana on yleensä suuri joukko muitakin taustalla.
Kun ostamme suomalaista työtä, osallistumme usean henkilön palkan maksuun.



Listaan tähän muutamia kivoja suomalaisia yrityksiä, 
joista itse pidän erityisesti:

Huone ett Rum (myy monen kotimaisen yrityksen tuotteita)
niinmun design (vastuullisesti tuotettuja vaatteita, jotka tehdään Suomessa)
Huiskula Oy (kotimaassa kasvatettuja kasveja)
Havi (kynttilöitä)
Puttipaja (kynttilöitä)
Sinituote (siivousvälineitä)
Puine (koivuvanerituotteita)
Lumene (kosmetiikka)

Lisäksi kannustan meitä jokaista hyödyntämään kotimaisten käsityöläisten tuotteita,
sekä hierojien, ompelijoiden, siivoojien, kampaajien, kosmetologien 
ja tietenkin pihasuunnittelijoiden :) 
palveluita omien tarpeiden ja resurssien mukaan.


Keramiikkahedelmät: Ritva Salmi


Vinkkaa kommenteissa hyvistä suomalaisista tuotteista tai palveluista,
joita tykkäät käyttää.
Olisi kiva löytää muitakin luotettavia yrityksiä, 
joita hyödyntää tarpeen tullen.

Lähdetkö mukaan kotimaisuushaasteeseen
ja ostat ainakin osan joululahjoista ja tarvikkeista kotimaisena?



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.







12 kommenttia:

  1. Minäkin haluaisin ostaa suomalaista. Harmi vaan, että monessa suomalaisessa tuotteessa vain suunnittelu on Suomessa ja valmistusmaa Viro tai Kiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo asia hämää välillä. Avainlipputuotteet on esimerkiksi valmistettu Suomessa. Onneksi niitäkin löytää paljon. Yleensä Suomessa suunnitellussa tuotteessa on merkitä: Design from Finland. Sekin kyllä tuo jonkinasteista työllisyyttä Suomeen, mutta ainahan olisi parempi, jos koko tuote olisi valmistettu Suomessa.

      Poista
  2. Kotimaisen tukeminen on todella tärkeää. Kosmetiikan suhteen minulle on vielä tärkeämpää eläinkokeettomuus, ja Lumene ei mitenkään siihen aiemmin profiloitunut, mutta nykyisinhän EU kieltää eläinkokeet. Annan rahani yrityksille, joilla on ollut eläinkokeettomuus arvona alusta asti.
    Jos jotain ei Suomesta saa, niin näen muissa Pohjoismaissa tai Baltian maissa tehdyt tavarat lähes lähituotetuiksi, eihän sieltä ole pitkä kuljetusmatka ja tuotanto EU-standardien mukaista. Vihannesten suhteen on pakko joustaa, sillä on kasviksia, joita ei Suomessa tai täällä lähialueilla edes kasvateta. Tällöin katson, että ostan eurooppalaista, muista maanosista rahdattua ruokaa en osta.
    Nettikaupassani on myynnissä kotimaista villalankaa, esimerkiksi ihanaa ahvenanmaanlampaan lankaa täällä saaristossa asuvista lampaista. On todella hienoa olla mukana pienenä osasena tuottamassa lähilankaa.
    Mahtavaa, että kirjassasi on avainlippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toit tärkeän pointin esille tässä kotimaisuus keskustelussa. On paljon muitakin arvoja, jotka täytyy ottaa huomioon tuotteita valittaessa. Kävinkin tutkimassa Lumenen sivuja ja löysin sieltä kohdan, jossa vastattiin, etteivät he käytä eläinkokeita. ´Suomalaisena yrityksenä noudatamme EU:n kosmetiikkalainsäädäntöä, joka kieltää eläinkokeet.`
      Täältä voi käydä lukemassa laajemman vastauksen, jossa kerrottiin myös se, miksi Lumenea ei ole listattu Animalian listoilla. https://www.lumene.com/fi/frequently-asked-questions-sustainability-responsibility.html
      Lumene on oma lempimerkkini jo vuosien ajan ja olen ollut onnellinen, että he ovat siirtyneet tuotteissaan suurimmaksi osaksi luonnon raaka-aineisiin ja ovat kehittäneet vastuullisuuttaan. Osa tuotteista on jopa täysin vegaaneja. On muuten hassua, että Lumene on täällä meillä ihan markettimerkki, kun esim. Japanissa se oli mahtavaa luksusta. Onhan se valmistettu puhtaista pohjoisen raaka-aineista. Maailmalla sellainen on arvossaan.

      On kyllä välillä vaikea tutkia kaikkia tuotteiden vastuullisuus ym. seikkoja, vaikka merkinnät ovat parantuneetkin vuosien varrella. Tämä tutkiminen vie kauheasti aikaa ja vaatii välillä ihan salapoliisin taitoja.
      Toisaalta sekin on hyvä, ei ole niin helppoa ostella herätteen pohjalta. Vaikka toisaalta välillä tuntuu, ettei esim. vaatteissa voi olla koskaan oikein varma kaikesta.
      Itse yritän olla mahdollisimman vastuullinen ja miettiä kuluttamistani. Mutta toisaalta meillä on suuret neliöt, kuljemme autoilla (täältä maalta on todella hankala kulkea julkisilla yhtään mihinkään) ja matkustammekin. Eli nämä seikat lisäävät hiilijalanjälkeäni huomattavasti. Mutta yritän muilla tavoin miettiä ottaa huomioon vastuullisuuden.
      Ja toi oli myös hyvä pointti, että kaikkea ei tosiaan pysty ostamaan Suomessa tuotettuna, silloin on hyvä valita mahdollisimman lähellä tuotettu ja vastuullisessa yrityksessä valmistettu.

      Ihanaa, että mainitsit nettikauppasi ja kotimaiset villalangat. Nykyään neulominen on niin suosittua, että villalankoja menee valtavasti. Islantilaisten ja norjalaisten lankojen menekki on suurta, mutta olisi hyvä, jos valinta kohdistuisi ensisijaisesti kotimaiseen lankaan.
      Mummollani oli aina lampaita, kun olin lapsi. Villasta kehrättiin lankaa ja muistan, että vanhemmillani oli ainakin näistä langoista tehdyt villatakit. Ne olivat mahtavan lämpimät. Mainostankin sun nettikauppaa mun neulojaystäville.
      Ja olin tosiaan niin iloinen, kun kirjani sai avainlippumerkinnän. Se merkitsi mulle todella paljon.

      Poista
  3. Nostit tärkeän asian esille. Ostamalla kotimaisia tuotteita mahdollistetaan työpaikkojen säilyminen kotimaassa, raha jää monella muullakin tavoin tänne ja verot tuotteista toivon mukaan myös hyödyttävät suomalaisia. Minusta Suomessa on myös moneen muuhun (Euroopankin) maahan verrattuna turvallista ja valvottuja tuotteeita. Eettisyyttä on myös helpompi seurata, kun tuote valmistetaan lähellä.
    Olen viime aikoina kiinnittänyt ruokakaupassa huomiota, kuin moni kotimaiseksi mieltämämme tuote onkin valmistettu jossain kauempana. Kummallista, että täällä tuotettu raaka-aine rahdataan rajojemme ulkopuolelle ja sitten taas valmiina tavarana takaisin. Ostin yhtenä päivänä etikkapunajuuria, joita niitäkin löytyy kaupan hyllyltä Puolassa, jopa Marokossa valmistettuina. Onneksi löytyi ehtaa kotimaista. Kohta meillä ei ole mitään omaa teollisuutta, kun tuotanto siirretään halvempiin maihin. Sitten olemme vaikeuksissa, kun erilaiset kriisit maailmalla puhkeavat.
    Enkulinkäsityöt sanoi myös tärkeän pointin, joka minua vaivaa. Monet nimekkäät brandimme valmistetaan Kiinassa, Thaimaassa tai parhaimmillaankin Etelä-Euroopassa. Vain suunnittelu on täällä. Kun monen klassikon suunnittelu on tehty jo vuosikymmeniä sitten, ei tuotteista voi kovin paljon rahaa kotimaan kassaan kilahtaa.
    Niin tai näin, kotimaista kannattaa ehdottomasti suosia. Moni listaamistasi yrityksistä ovat minunkin suosikkejani. Kutovana ihmisenä ostan mielelläni Novitan tai Lankavan lankoja, vaikka niissä tarvittava villa tuodaan valtaosin ulkomailta. Novitan langoista kuitenkin osa valmistetaan Suomessa, joten ainakin heidän lankojaan ostamalla työllistetään suomalaisia ihmisiä.
    Vastuullinen kuluttaminen ei ole kovin helppoa. Yrittää kuitenkin kannattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi hyvistä pointeista Between!
      Täytyykin ruveta syynäämään paremmin ruokakaupassakin valmistusmaata. Huomaan, että itse olen jumittunut moniin faktaluulemiin. Monilla suomalaisilla yrityksillä on ollut aikaisemmin myös valmistusta Suomessa ja he ovat siirtäneet sitä halvempiin maihin kulujen vähentämiseksi. Kuitenkin meillä suomalaisilla saattaa olla edelleen mielikuva, että yritys on täysin suomalainen. Tämä hämää.
      Toki jokunen ropo näistäkin tuotteista suomalaisten palkkapussiin kilahtaa, mutta se taitaa olla aika pieni prosentti.
      Ehkä meidän kuluttajien pitäisi alkaa vaatimaan tai ainakin kommentoimaan äänekkäämmin asiasta. Ja luulen, että moni yritys on myös huomannut tämän suuntauksen ja kuluttajien toiveet.
      Tuo lankayritysten nosto oli myös hyvä pointti. On myös mahtavaa, että Suomessa tuotetaan nykyään valmiitakin villatuotteita. Esimerkiksi Myssyfarmilla on mielestäni hieno brändays, kun he nostavat neulojat esiin. Silloin myssystä tulee heti enemmän yksilö, kun tietää kuka sen on neulonut.
      Tämä sama pointti tulee tietysti esiin myös käsityöläisten tuotteissa. Varsinkin yksinyrittäjiä ja muita pienyrittäjiä on tärkeää tukea.
      Ja sun viimeiset lauseet on niin totta. Vastuullinen kuluttaminen ei ole kovin helppoa, mutta on tärkeää että me kaikki yritämme kantaa oman kortemme kekoon omien resurssiemme mukaan.

      P.S. Lämmin kiitos ihanasta joulukortista! <3
      Se tuli tänään perille. Sun joulukortti tulee aina ensimmäisenä.

      Poista
    2. Kiitos Riina! Lähetän kortteja jouluisin niin paljon, ettei hyödytä tunkea niitä punaisiin kuoriin vaan pudotan ne suoraan postilaatikkoon. Siksi ehkä ne lähtevät nopeammin liikkeelle. Ainakin ennen punaiset kuoret avattiin lajittelupisteessä myöhemmin.

      Poista
  4. Ihan samoja mietteitä täälläkin. Ällistyin ruokaostoksilla, kun huomasin kuinka moni tuote kärryssäni olikin valmistettu ulkomailla. Ja kun vaihdoin ne kotimaisiin, ärsyynnyin niiden paljon kalliimmasta hinnasta😮
    Jouluksi hankin monenlaisia tekstiileitä ja harmittaa, kun ainakin Finnlaysonin ja Marimekon tuotteet valmistetaan ties missä. Mielestäni niitten arvo laskee!
    Onneksi ainakin Lapuan Kankurit valmistaa vielä tuotteensa Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta. Kotimaiset vaihtoehdot ovat yleensä arvokkaampia, niin ruuassa kuin muissakin tuotteissa. Aina ei ole mahdollisuutta hankkia kaikkea kotimaisena taloudellisen tilanteen tai saatavuuden takia, mutta on tärkeää, että jokainen tekee parhaansa yhteiseksi hyväksi.
      On tosi harmillista, että juuri monet suomalaiset huippubrandit ovat siirtäneet tuotantonsa ulkomaille. Onneksi on tosiaan vielä niitä, joilla tuotanto on pysynyt Suomessa. Lapuan Kankurit on minunkin suosikkini. Se unohtui listasta. Myös Johanna Gullichsenin ja Jokipiin Pellavan tuotteet valmistetaan Suomessa.

      Poista
  5. Yrittäjänä varmasti tiedät, mistä puhut. Ja onhan se totta, kotimaisuus on aina kannatettavaa, jos tuote vielä on vastuullisesti tuotettu.
    Haastoin sinut mukaan Puutarhavuosi 2022 -haasteeseen, jonka Minna laittoi tulille Hiidenkiven puutarhasta. Toivottavasti ehdit hetkeksi palata viime vuoteen ja vastata haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yrittäjänä ymmärtää muita yrittäjiä ja sitä, kuinka tärkeää on kannattaa pienyrittäjiä ja suurempiakin tässä lähellä.
      Kiitos haasteesta! Tulenkin tutustumaan haasteeseen sun blogiin.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!