INSTAGRAM

lauantai 16. heinäkuuta 2022

Japaninlikusterisyreeni

 

 japaninlikusterisyreeni
Syringa reticulata
ハシドイ


Hunajainen tuoksu leijuu kasvihuoneen terassilla.
Se on lähtöisin kauniista japaninlikusterisyreenistä, 
jonka olen hankkinut jo puutarhakouluaikoinani yli kymmenen vuotta sitten.
Japaninlikusterisyreeneitä on saatavilla sekä vartettuina puina että pensaina.
Meidän yksilö on puu.
Se on hieman hidaskasvuinen ja 
tuntuu, että se on innostunut kukkimaan kunnolla vasta viime vuosina.
Monena vuonna siihen ilmestyi pari hassua kukkaa.
Nyt kukkia on puun täydeltä.
Kukkia on  yleensä runsaammin joka toinen vuosi. 
Ehkä se vetää välivuosina hieman henkeä. 

Japanilikusterisyreeni pidentää puutarhan syreenien kukintaa heinäkuulle saakka. 
Eri syreenilajikkeita istuttamalla
saakin luotua puutarhaan syreenien loistoa melkein koko kesäksi.




Japaninlikusterisyreenin 

kasvatus ja hoito


- Viihtyy tuoreilla ja ravinteikkailla mailla.
- Kasvupaikan tulisi olla aurinkoinen tai puolivarjoisa.
- kasvaa 2,5 - 4 m korkeaksi
- Kukkii heinäkuussa kermanvalkoisin kukin.
- Pärjää kasvuvyöhykeillä I-V.
- Lannoitetaan keväällä typpipitoisella kevätlannoitteella 
ja elokuussa syyslannoitteella.
Ei vaadi muuta hoitoa.


Japaninlikusterisyreenien 
hunajaista tuoksua päivääsi! 



 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.





4 kommenttia:

  1. Likusterisyreenit ovat upeita, ihania, kookkaita pensaita, ja se tuoksu. Ihanaa, että teillä tuo on jo kasvanut kunnolla kukkivaksi. Lehdetkin ovat kyllä jo kauniit, mutta ovathan kukat syreenin kruunu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Likusterinsyreenit ovat tosiaan niin kauniita sekä pensaina että puina. Ja kyllähän nuo kukat kruunaavat sen kauneuden. Vaikka itsekin tykkään niiden lehdistöstä myös tosi paljon. Lehdet ovat jotenkin todella syvän vihreät eikä mitkään hailakat.

      Poista
  2. Meilläkin kesti todella monta vuotta, ennenkuin innostui kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla, että muillakin kukintaa sai odotella.
      Olen kuullut tätä samaa myös muilta. Mutta hyvää kannattaa odottaa, eikä kaivaa puuta ennen aikojaan pois.
      Rusokirsikka ja likusterinsyreeni taitavat olla tässä samaa maata. Kummankin kukintaa saa odotella aika monta vuotta istutuksen jälkeen.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!