INSTAGRAM

keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Heinäkuun heipat

 

Heinakuun heipat, Versoja Vaahteramaelta

luostarinköynnösruusu
Rosa 'Uetersener Klosterrose'
エウターセンクロスターローズ


Helteinen heinäkuu on jo hyvällä alulla.
Halusin tulla huikkaamaan teille heinäkuun heipat ja kertomaan, 
että blogi on heinäkuun vähän hitaalla ja postauksia tulee ehkä aika harvakseltaan.
 En ole vielä lomalla,
 mutta on jotenkin kiva ottaa silti vähän iisimmin, rentoutua ja nautiskella. 
Puutarhakin on ollut aika vähällä hoidolla, 
sillä helteillä on kivempi lukea, tavata ystäviä ja syödä vaikka jäätelöä. 
Vaikka varsinaista lomaa ei vielä olekaan, on tärkeää ottaa ilo irti pienistä hetkistä 
ja nauttia tästä ihanasta kesästä. 
Eilenkin kävin kivassa kahvilassa asiakaskäynnin jälkeen ja
 illalla kävimme miehen kanssa jäätelöllä Vääksyn kanavalla. 
Nämä ´mikrolomat` ovat yllättävän tärkeitä ja voimaannuttavia. 
Puutarhassa kaikki kukkii monta viikkoa aiemmin kuin yleensä. 
Hellettä on piisannut ja sadetta odotellaan. 
Täällä on satanut viimeksi juhannuksen tienoilla.
Huomiseksi on luvattu pikkuisen sadetta, mutta saa nähdä miten käy.


Ihana luostarinköynnösruusu on kukkinut todella runsaasti kokoonsa nähden. 
Vielä sitä ei oikein köynnökseksi voi sanoa, 
sillä talvella latvat paleltuivat ja kasvu on noin metrin korkuista. 
Toiveikkaana olen kuitenkin viritellyt sille köynnöstuen,
 jos se vaikka innostuisi kiipeilemään korkeammalle. 

Lisää luostarinköynnösruususta voit lukea täältä:


Heinakuun heipat, Versoja Vaahteramaelta
tarhasarjalilja
Lilium Hollandicum-ryhmä 
ユリ

Liljat kukkivat yleensä heinäkuun loppupuolella, 
mutta nyt niissäkin on monta auennutta kukkaa. 

Lisää tarhasarjaliljoista pääset lukemaan täältä:


Heinakuun heipat, Versoja Vaahteramaelta

 kiiltoleimu
Phlox carolina
フロックス

Tarhasarjaliljojen vieressä kasvaa toinen heinäkuun suosikkini, kiiltoleimu. 
Sekin on aloittanut kukintansa huomattavasti aikaisemmin kuin yleensä. 

Lisää juttua kiiltoleimusta löydät täältä:


Näiden ihanuuksien myötä toivotan teille oikein kaunista viikon jatkoa!
Nyt nautitaan kesästä ja muistetaan syödä välillä jäätelöä!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


16 kommenttia:

  1. Tosi aikaisessa on moni kasvi. Onneksi on pienet vapaahetket. Jäätelöhetki helteellä alkaa kuulua minulla jo vakiorutiineihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelöhetket ovat suorastaan pakollinen vakiorutiini näillä keleillä. :)

      Poista
  2. Nauti täysillä vapaahetkistä! Ehtiihän sitä blogata sitten syksylläkin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja nautinnollista kesää myös Kottikärryn kääntöpiiriin! <3

      Poista
  3. Tänään tuli kahden minuutin rankkasade! Entä teillä?
    Luostarinruusu on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei eilen satanut, mutta aamulla satoin ihanan rauhallisesti ja muutaman tunnin ajan. Se teki varmasti hyvää puutarhoille ja luonnolle.
      Luostarinköynnösruusu on todella ihana.

      Poista
  4. Jäätelö ja kesä kuuluvat ehdottomasti yhteen. Sadetta saatiin tänään vain muutama tippa, huomenna ehkä saadaan enemmän, nyt ei tullut sademittariin yhtään pisaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jäätelö ja kesä kuuluvat yhteen.
      Meille ei eilen tullut pisaaraakaan, mutta onneksi aamulla herättiin ihanaan kesäsateeseen.

      Poista
  5. Kuulostaa todella viisaalta kesästä nauttimiselta! Kesä on niin lyhyt ja ohi liian nopeasti. Onneksi tänä vuonna on ollut lämpöä kunnolla ja niin pitkään, että tuntuu kuin kesä olisi ollut jo hyvin pitkään. Se on ihanaa.
    Ihanaa on myös se, että löysin oman luostarinköynnösruusun! Kiitos sinun sain siitä kuulla ekaa kertaa ja ihastuin heti. Eilen olin liekeissä, kun huomasin pikku taimessani ekan minipienen nupun alun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko vähän löysätä, ettei kesä mene aivan sivu suun. Eilen kyllä puuhailin taas pihallakin ja se tuntui ihanalta. Huomaan, että jos ajattelen vain pakollisia työlistoja, se alkaa ahdistamaan. Kun saa tehdä omassa tahdissaan ja rauhassa, huomaamattaan saakin tehdyksi monta rästissä olevaa juttua.
      Nyt on tosiaan saatu nauttia lämmöstä. Sitä oikein välillä pysähtyy ihmettelemään, kuinka ihanalta lämpö tuntuu. Toki ymmärrän niitäkin, joiden täytyy tehdä ruumiillista työtä tässä helteessä. Se ei kyllä hivele ihoa.
      Mahtavaa, että sain jakaa innostustani luostarinköynnösruuusu-ihanuudesta. Ja todella hienoa, että sulla on jo nuppu, vaikka olisikin kuinka minipieni.

      Poista
  6. Ihanaa viikonloppua ja heinäkuuta sinulle Riina <3

    VastaaPoista
  7. Täälläkin vielä odotellaan kesälomaa alkavaksi, vaan ei enää kauan. Enää kolme herätystä ja sitten:)
    Nautiskeltu kyllä on iltaisin ja viikonloppuisiin ja jäätelöllä herkuteltu aika usein;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavinta on, kun loma on edessäpäin eikä takanapäin.
      Minullakin loma alkaa ensi viikolla ja sen voimin jaksaa vielä olla reipas ja ahkera.
      On ollut kyllä mahtava, että kesästä on pystynyt nauttimaan jo tähänkin mennessä. Viikonloppuisin ja iltaisin ehtii yllättävän paljon.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!