INSTAGRAM

maanantai 3. toukokuuta 2021

Raivausta ja vuosirenkaita

 


Menneellä viikolla tuli touhuttua kaikenlaista puutarhassa.
Kun puutarhan ikä alkaa lähestymään 18 vuotta, 
on yhtäkkiä kaikenlaista raivattavaa ja poistettavaakin.
Tai muutosta tulee tuo 18 vuotta tässä kuussa.

Puutarhaa on toki suunniteltu, 
mutta puutarha on myös kasvanut itsekseen luonnon omien suunnitelmien mukaan.
Tonttimmehan oli alunperin metsä, kun ostimme sen 19 vuotta sitten syksyllä. 
Syksyn aikana raivasimme talon paikan ja teimme talolle sekä autotallille perustukset.
Seuraavassa tammikuussa alkoi rakentaminen ja toukokuun lopulla muutimme uuteen kotiin.
Ensimmäisenä kesänä emme tehneet puutarhan eteen oikeastaan mitään.
Siistimme rakentamisen jälkiä ja teimme talon kuistit valmiiksi.
Oikeastaan vasta 17 vuotta sitten aloitimme puutarhan muokkaamisen.

Myös luonto istutteli tänne kaikenlaista, kuten tuon etupihan kuusen.
Se oli pieni ja viaton siementaimi, jonka annoimme kasvaa. 
Ajattelimme, että siitähän tulee kiva pihakuusi,
joka suojaa tuulelta ja antaa vähän näkösuojaakin kylätielle. 
No, kuusi oli aivan ihana, mutta kasvoi hurjan nopeasti liian suureksi.
Muutamana vuonna olen sitä leikellyt, kun oksat alkoivat raapimaan jo autoa.
Mutta se oli vain pientä ensiapua ja välttämättömän siirtämistä eteenpäin. 
Viime kesänä tuumailimme jo kaatoa, mutta nyt vasta raaskimme tehdä sen. 
Toisaalta harmitti, mutta toisaalta olin iloinen, 
kun saimme homman tehtyä. 
Kuusi vei aika paljon myös vettä ja ravinteita ympäristönsä kasveilta. 
Tosin on meillä muutama juoppo koivukin tuossa samassa etuympyrässä,
joten kosteutta ei taida vieläkään olla liikoja. 




Tämä näky oli jotenkin surullinen.
Siinä hän makaa... 
Ei minusta metsuria tulisi, jos näin suren yhtä puuta.



Siinä on pieni pino, jossa on suuren kuusen ja yhden pilvikirsikan jäämistö.
Niistä on ollut paljon iloa puutarhassa, 
mutta iloa niistä saa myös tulevaisuudessa
 monena kylmänä päivänä takkapuuna.

Iltahämärässä, kun risut oli korjattu pois,
paikka näytti autiolta. 
Istutan siihen kyllä jotain kivaa.
Tuo pienempi kivikin siirrettiin pari viikkoa sitten tästä meidän tiestä. 
Alunperin se on ollut jossain tien syvyyksissä, 
mutta vuosien varrella routa on nostanut sitä koko ajan ylemmäksi. 
Kun mies kaivoi sen casella ylös, kivi paljastuikin aika murikaksi. 
Kuusen alla olleet vuorenkilvet istutin silloin ensimmäisenä kesänä 18 vuotta sitten.
Ne lähtivät viikonloppuna anopin puutarhaan.


Lisää raivausta on aiheuttanut myös puutarhurin omien pihasuunnitelmien muuttuminen. 
Vielä muutamia vuosia sitten minua viehätti hempeät ja romanttiset värit puutarhassa. 
Nyt haluaisin vähän enemmän harmoniaa ja rauhaa. 
Siksi olen pikkuhiljaa ´konmarittanut` punaista, keltaista, liilaa ja pinkkiä pois puutarhasta 
ja istuttanut jotain mieleisempää tilalle. 
Vappuna lähti pari ruusua, ruusuangervoita ja perennoita anopille ja siskolle. 
On onni, että anopin lempivärit ovat juuri niitä värejä, joita haluan meiltä pois. 
Ruusuangervot olen muuten hankkinut alunperin valkokukkaisina. 
Ne muuttuivat vuosien saatossa yksi kerrallaan punaisiksi.
 Nauroimme kyllä anopin kanssa, 
että ehkä ne nyt muuttuvat hänen puutarhassaan takaisin valkokukkaisiksi,
kun hän tykkäisi enemmän niistä punakukkaisista. 


Jotta tästä tulisi oikein sillisalaattipostaus, kerron vielä, 
että otin daalioiden juurakot pois autotallista. 
Ne olivat talvehtineet oikein hyvin ja jokaisessa juurakossa näkyi elonmerkkejä.
Sujautin pahvilaatikoissa olevat juurakot muovipusseihin,
jotta niitä on helppo kastella.
 Kaikki daaliat siirsin kasvihuoneeseen, jossa ne saavat aloittaa kasvuaan. 
En yleensä esikasvata daalioita sisällä, sillä minusta niistä tulee silloin liian hujoppeja.
 Kasvihuoneessa niistä tulee tanakampia ja sopusuhtaisempia. 





Daaliat ovat todella hallanarkoja, 
joten ne täytyy suojata vielä kaksinkertaisella harsolla kasvihuoneessakin. 

Jos haluat lukea enemmän daalioiden talvetuksesta ja keväthuollosta,
olen kirjoitellut niistä täällä:


Kasvihuoneessa puuhaillessa naapurin kissaystävä tuli moikkaamaan minua.
Olen todella iloinen näistä naapurin kissoista. 
Tänä vuonna on erityisen paljon myyrätuhoja, 
mutta nämä naapurin pikku apulaiset ovat pitäneet huolen, 
ettei meillä ole myyrät päässeet villintyymään. 
Kauko, Sulo, Hilma ja Tiuku tekevät ahkerasti töitä 
myös meidän naapureiden puutarhojen parhaaksi. 

Iltaisin ei meinaa malttaa tulla takaisin sisälle ollenkaan, 
kun puutarhassa olisi vaikka mitä kivaa tekemistä. 
Eilen aurinko alkoi jo laskea ja vatsa kurnia, 
ennen kuin maltoin korjata työkalut ja tulla välillä nukkumaan. 

Nyt alkaa tuntumaan myös kropassa keväältä. 
Iltaisin on sellainen ihana tunne lihaksissa,
 että on tullut taas raivattua, kyykittyä, kärrättyä ym. 
Kyllä tätä kevättä onkin jo odotettu pitkän talven jälkeen. 

Ihanaa uutta viikkoa ja toivotaan, 
että saadaan myös lempeää lämpöä!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.






22 kommenttia:

  1. Muistan miten surin meidän mökin pihasta kaadettua koivua ihan hurjasti. Minusta se oli kaunis ja yksi sen oksista teki kaaren, jonka alla pystyi leikkimään juhlia ja erityisesti häitä :) Totuus oli, että pian tuo puu olisi katkennut ja pahimmillaan kaatunut meidän mökin päälle. Se vaan oli niin kaunis puu!
    Kaunista viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret ja vanhat puut ovat nähneet niin paljon ja niiden kaato muuttaa koko maiseman.
      Mutta tosiaan monen suuren puun kaato on ihan välttämätöntä turvallisuuden tai muiden käytännön asioiden vuoksi. Meidänkin puu olisi pikkuhiljaa peittänyt koko ajoreitin alleen.
      Kiitos samoin, kaunista viikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  2. Meillä saa tänä vuonna lähdön hurjasti levinnyt pihlaja-angervo. Ensin ajattelimme, että kaivaminen olisi paras vaihtoehto, mutta luin jostain että myrkyttäminen voisi olla parempi tapa. Samoin kirsikkapuu on jo pakko poistaa, koska sen juurakosta nousee jo satoja versoja nurmikon ja yhden pensasryhmän seasta. Harmittaa, että tuli koskaan niitä istutettua. Ruusuangervoonkin kyllästyin aikanaan, koska se alkoi leviämään mihin sattuu. Vielä vuosien jälkeen pihalla taitaa olla pari pientä karkulaista, mitä ei saa millään kiskottua juurineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihlaja-angervo on aika riehakas leviäjä. Ja joskus kirsikatkin innostuvat tekemään juurivesoja valtavasti. Nurtsilla juurivesoista pääsee eroon ajamalla aina niiden yli, mutta istutusalueilla se ei olekaan niin helppo juttu.
      Ruusuangervo leviää tosiaan siemenestä aika hanakasti. Olen nähnyt monella asiakkaalla sen tunkevan jopa kivetysten ja portaiden väleistä. Valkoruusuangervo ei ole niin hanakka leviäjä, mutta se ei vaan näköjään tahdo pysyä valkokukkaisena.

      Poista
  3. Vuodet muuttavat kasveja ja omia mieltymyksiä, niin se taitaa olla. Puut kasvavat ja joskus tulee sellainen tilanne vastaan kuin teidänkin kuusen kanssa. Kiva, että poistamasi pensaat löysivät uuden kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodet tosiaan muokkaavat niin omia mieltymyksiä kuin kasvejakin. Puutarhassa taitaa ainut vakio olla muutos. Ja se on oikeastaan tosi mukavaa. Ei pääse kyllästymään.
      Ja tosiaan, en ikinä heitä mitään hyväkuntoisia kasveja pois, vaan annan ne aina jollekin. Ja ottajia on kyllä riittänyt. Toisen ´roska` on toisen aarre, pätee tässäkin yhteydsessä.

      Poista
  4. Ensin istutetaan ja iloitaan kasvusta ja pian saakin olla karsimassa ja kaatamassa. On tämä tavallaan outo harrastus.
    Kumma kyllä, en ole jäänyt suremaan puita, paitsi nuorena. Voi olla, että jos kuulisin lapsuuden pihan ison koivun kaadetun, tulisi suru, sillä se oli niin iso ja merkittävä. Eli luultavasti jo kaadettu, eivät koivut niin pitkäikäisiä ole. Mutta nykyisin ajattelen enemmän sitä, mitä kaadettu puu tuo muille puille ja kasveille : paremmat elinmahdollisuudet. On tosi kivaa nähdä, kuinka muut läheiset puut pääsevät kasvamaan suoriksi ja tuuheiksi ilman kilpailua.
    On hauskaa tuo maun muuttuminen myös. Varmasti tässä ajassa on mieli muuttunut ja kasvivalikoimakin on jo laajempi. Toivottavasti angervot pysyvät punaisina :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee. ;) Ja on tosiaan outoa, kun me jotkut vielä tykkäämme tästä venkslailusta.
      En minäkään jäänyt pitkäksi aikaa suremaan kuusta, vaikka sen paikka tuntuu nyt erityisen tyhjältä ja avaralta. Kohta, kun muut puut ovat lehdessä ei näytä enää ihan samalta. Ja sainhan mä taas uuden paikan, johon voin kehitellä jotain uutta.
      Ja toi on hyvin ajateltu, että kaadettu puu tuo muille kasveille paremmat elinmahdollisuudet. Tuossa taustalla olevat Papulan-ruusut ovat olleet ihan älyttömän kitukasvuisia. Ehkä ne nyt innostuvat.
      Ja juuri tuo, että kasvivalikoimakin on laajentunut yleensä vuosien myötä, mutta myös kasvitietouden myötä. Teillä puutarhaystävilläkin on oma osuutensa tähän. Kun sunkin blogista bongaa toistaan kauniimpiin kasveihin, ei enää halua tyytyä vain ruusuangervoihin ja vuorenkilpiin.

      Poista
  5. Pihapuun kaataminen kirpaisee aina, kun tietää että uuden kasvaminen vie taas vuosia. Mutta silti niitä on vaan kaadettava. Ja nythän tuossa aukeni uusi hieno mahdollisuus laittaa jotain muuta kuusen tilalle. Onneksi on puutarhaystäviä ja -sukulaisia joille jakaa ylimääräisiä taimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mutta tosiaan tämä raivaus antoi taas tilaa uudelle. On ihanaa, kun saa jotain mieleistä tilalle.

      Poista
  6. Kun oikein mietin, niin enpä ole juurikaan jälkeenpäin harmitellut suurten puiden kaatamista pihapiiristä, ne lienevät kaikki ennen kaatoa tuottaneet sen verran jo harmia koollaan tai roskaavuudellaan. Mutta näkymähän toki muuttuu suuresti ja näyttää alkuun kovin ankealta. Näin keväisin pensaidenkin siirtäminen ja poistaminen tuntuu helpommalta, kun niissä ei vielä näy kaunista vihreää ja kukkanuppuja. Jos väri ei miellytä, niin ratkaisukin on helppo! Onneksi sinulla on läheisiä, jotka nuo poistetut kasvit ottavat mielellään vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuo alkuhaikeus vaihtuu aina yleensä iloon, sillä on syynsä, miksi haluaa puita poistettavan.
      Ja tosiaan, nyt lehdettömään aikaan on hyvä paikka siirtää, leikata ja poistaa kasveja. Homma on helpompaa ja kasvitkaan ei kärsi siirrosta niin paljon.
      Aina onneksi riittää jakotaimille ja poistetuille kasveille ottajia. Meiltä lähteviä kasveja ei kyllä kaikki huoli, sillä meillä on lehtokotiloita. Mutta anoppi asuu naapurissa ja hänen puutarhassaan on sama ongelma, joten se ei ole este.

      Poista
  7. Kuulostaa keväältä. Pihapuihinkin kiintyy, olen koko talven raivannut pihan- ja pellonreunojen lepikoita ja avartanut maisemaa, mutta suurten puiden kohdalla joudun miettimään monta kertaa. Puut ovat eläviä olentoja. Puutarha ei ole koskaan valmis :~)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättouhut ovat niin mukavia, vaikka toki väsyttäviäkin.
      Puiden kanssa kanttaakin miettiä monta kertaa, ennen kuin ryhtyy kaatohommiin. Vanhaa puuta kun ei saa takaisin. Tuota kuustakin olemme miettineet muutaman vuoden ajan. Eli ei ollut ihan mikään hetken päähän pisto.
      Ja puutarha ei ole koskaan valmis, aina riittää puuhaa ja muokattavaa. Se on yksi tämän harrastuksen suola. Ei pääse kyllästymään.

      Poista
  8. Puihin kasvaa kiinni vuosien myötä, vaikka ne olisivat tupsahtaneet pihaan itsekseen. Aikansa kutakin, nyt on tilaa uudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Muistan elävästi mummolastanikin juuri puut ja kivet. Mutta tosiaan kaikella on aikansa. Joskus täytyy tarttua saksiin ja joskus jopa sahaan. Sen jälkeen voikin suunnitella uutta.

      Poista
  9. Tuo on kyllä totta, että pihassa tapahtuu muutoksia vuosikymmenten aikana paljon. Etenkin puiden kasvua ei edes huomaa vasta kun niiden kaatoa joutuu harkitsemaan. Meillä olisi myös tarkoitus nyt pihaa kahden vuosikymmenen jälkeen uudistaa ja muutama puu olisi kaadettava. Metsurin varusteita ei löydy joten luultavasti tulee metsuri kutsuttua paikalle hoitamaan työt. Muutama puu on lähellä asuntoa joten ei uskalla ottaa riskiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvit ja puutarha ovat eläviä ja tuntuu, että on jatkuva muutos käynnissä. Se on ihanaa, mutta välillä se tuo kyllä lisää töitäkin.
      Meilläkin on alapihalla muutama puu, joita ei uskalleta kyllä kaataa. Aikeissa on myös tilata ammattitaitoinen metsuri hoitamaan homman.

      Poista
  10. Se raivaushan sujui hyvin. Meillä olisi myös se edessä ensi keväänä tai mahdollisesti kesällä. Olemme suunnitelleet että vuokraisimme vaihtolavan täältä Turusta, saisi sitten kaikki kyytiin ja vietyä pois heti. Hauska nähdä kuinka paljon sitä tilaakin vain on raivauksen jälkeen. Kiitos kirjotuksesta!
    https://www.okpalvelut.fi/vaihtolavat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtolava onkin hyvä vaihtoehto, jos roskaa tai oksia tulee paljon. Varsinkin pienissä pihoissa.
      Meillä on onneksi tätä lääniä ja oksat saadaan kompostoitua omalla tontilla.

      Poista
  11. Vuosirenkaita on aina hauska laskeskella, muistuu mieleen myös oma lapsuus kun sitä aina tehtiin. Hyvin onnistui tuo teidän raivaaminen. Täälläkin edessä on ongelmapuiden kaato tuossa myöhemmin tänä vuonna. On mukava kun saa hieman lisää tilaa ja pääsee vihdoin niistä eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin olen laskeskellut vuosirenkaita aina lapsena. Ensin arvattiin, että kuinkahan vanha puu mahtaa olla kyseessä ja kaatamisen jälkeen tarkistettiin asia.
      Vaikka puiden kaato on tavallaan tosi haikeaa, se myös palkitsee. Tilat avartuvat ja onhan ne turvallisuusriskejäkin, jos puut ovat huonokuntoisia.
      Puiden kaato on osa elämän kiertokulkua. Uusia puita kasvaa siemenistä tai ihmisen istuttamana.

      Tsemppiä ongelmapuiden kaatoon ja mukavaa talven jatkoa!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!