INSTAGRAM

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Kevät on täällä

Versoja Vaahteramaelta

posliinihyasintti
Puschkinia scilloides  var. libanotica
プシュキニア・リバノティカ

Olipa mahtava viikonloppu!
Aurinko lämmitti ja teki ihmeitä puutarhassa ja luonnossa.
Lämpö teki ihmeitä myös meille ihmisille. 
Puuhastelin kotona koko viikonlopun,
vaikka kuvia tuli otettua harvinaisen vähän. 
Oli kiva keskittyä hommiin rauhassa ja huomasin, että tietynlainen flow myös syntyi. 
Siinä ei muistanut kuvaamista tai bloggaamista. 
Kun puutarha on myös työtä, 
on todella virkistävää uppoutua välillä omiin hommiin vailla mitään velvoitteita. 
Silloin pääsee siihen innostuksen tilaan, mistä on jotenkin alunperin lähtenytkin. 
Vaikka työskentelenkin puutarha-alalla, 
luokittelen itseni myös intohimoiseksi puutarhaharrastajaksi.
Omassa puutarhassa en ole ammattilainen, 
vaan harrastelija, joka nauttii tekemisestä ja puutarhailusta. 
Tämän asian muistaminen on minulle tärkeää ja tavallaan voimaannuttavaa. 
Samalla pystyy myös asettumaan useimpien asiakkaiden asemaan. 
Puutarha on osa kotia ja rakas sekä yksityinen tila, josta saa virkistystä ja voimia arkeen. 
On myös tärkeää muistaa välillä pysähtyä ihailemaan kaikkea, 
vaikka hommia olisi tuhat ja sata tekemättä. 
Nyt eletään ainutlaatuisia hetkiä. 
Niitä hetkiä, joista niin kovasti talvella haaveilee. 

Versoja Vaahteramaelta

Sunnuntaina meidän rannasta lähti jäät. 
Tässä kohtaa vuotta järvi näkyykin meille hieman tuolta puiden takaa.
 Kohta koivut ovat hiirenkorvalla ja silloin on minusta vuoden paras hetki. 
Vihreät hiirenkorvat ja takaa näkyy häivähdys sinistä järveä.
 Se hetki kestää yleensä päivän verran, joskus ei sitäkään. 
Siksi on tärkeää tarkkailla joka päivä kevään kehitystä, ettei vaan missaa tuota hetkeä. 

Versoja Vaahteramaelta

 sinivuokko
Hepatica nobilis 
 ミスミソウ

Viikonloppuna kävin myös istuskelemassa tuolla meidän metsikössä. 
On ihan uskomatonta, kuinka kauniita nuo sinivuokot ovat ruskeiden lehtien keskellä. 
Sitä piti hetken tuijotella ihan hiljaa. 


Versoja Vaahteramaelta

Versoja Vaahteramaelta
 kevätsahrami, krookus
Crocus Jeanne d´Arc
クロッカス

Osalla krookuksista kukinta alkaa olla jo ohitse, mutta
lempilajikkeeni ´Jeanne d´Arc` on sen sijaan intoutunut vasta kukkimaan oikein kunnolla. 
Krookusten jälkeen posliinihyasintit, idänsinililjat ja kirjokevättähdet aloittavat kukintansa. 


Versoja Vaahteamaelta

kevätkurjenmiekka
Iris reticulata ´Frozen Planet`
ミニアイリス レティキュラータ
アイリス

Viime syksynä istutin ensimmäistä kertaa kevätkurjenmiekka ´Frozen Planetin` sipuleita.
Ensimmäinen kaunis yksilö on noussut maanpinnalle. 
Saa nähdä jääkö ainokaiseksi. 
Istutin samalla myös vaaleankeltaista krookusta (Crocus x hybridus ´Cream Beauty'),
mutta sitä ei näy kyllä vielä missään. 
Toivotaan, että se vielä nousisi, sillä ihastuin siihen todella paljon kuvien perusteella. 
No, odotellaan vielä....

Uusi viikko alkoi vauhdilla, sillä nyt on meneillään töiden suhteen vuoden kiireisimmät viikot. 
On kuitenkin ihana, 
että iltaisin ja välillä töiden lomassakin voi käydä kiertelemässä puutarhassa 
ihmettelemässä kaikkea kaunista. 
Iltaisin meillä alkaa taas lämpenemään pihasauna. 
Se on jokailtainen pieni mökkiloma arkipäivien sisällä. 
Talvella lämmitämme sisäsaunaa, sillä samalla lämmitämme myös taloa puukiukaan avulla. 
Kevään koittaessa siirrymme ulkosaunomiseen ja se on sitä arjen luksusta parhaimmillaan. 


Miten teidän viikonloppu sujui?
Nautitteko pihahommista ja kevään heräämisestä?


Tsemppiä ja iloa uuteen viikkoon!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



18 kommenttia:

  1. Niin hyvin toteat tuon, että nyt eletään niitä hetkiä, joista talvella unelmoidaan. Aivan ihanaa. Minulle ihan paras hetki on tämä, kun lehdet eivät vielä edes puhkea. On niin huumaavan valoisaa!
    Ihanaa, että onnistut nauttimaan omasta puutarhastasi. Se on niin totta, että työasiat siinä helposti pyörivät mielessä ja sekin, että pitäiis kuvata ja dokumentoida... hyvä juttu, jos siitä pystyy irtautumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lehdetön hetki on myös niin kaunis. Kevät on täynnä kauniita hetkiä, jotka suorastaan kiitävät ohi. Jokaisella puutarhan omistajilla pitäisi olla kevätloma, että ehtisi nauttimaan kaikesta täysillä.
      On tosiaan tavallaan niin ihana, kun elää kokonaisvaltaista elämää sekä työssä että vapaa-ajalla. Mutta joskus täytyy ihan muistuttaa itseään, että on hyvä myös välillä pysähtyä pelkästään nauttimaan ja ihmettelemään, ilman mitään dokumentoinnin ajatusta. Tuntuu melkein itsekkäältä, jos ei jaa kauniita asioita muille. Mutta tässä kohtaa itsekkyys voi tehdä hetkestä vielä ainutlaatuisemman.

      Poista
  2. Hienoa, että pystyt erottamaan työn ja puutarhaharrastuksen. Nyt on kiireistä aikaa puutarhurille, voin vain kuvitella, miten kiireistä on työssösi tähän aikaan. Voimia kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tosiaan ollut kaikkien aikojen kiireisin kevät. Olen siitä kiitollinen, mutta samalla myös haluan palvella kaikkia asiakkaita hyvin ja keskittyneesti. Se on välillä haastavaa.
      Omassa puutarhassa sitten rentoudun ja tavallaan se on oma leikkikenttäni, ilman mitään velvoitteita tai tulostavoitetta.

      Poista
  3. Vaatii taitoa yhdistää ja erottaa työ ja harrastus, kun ne ovat samanlaiset. Ehkä on jännääkin työssä toteuttaa toisten haaveita ja omassa puutarhassa päästää itsensä valloilleen.
    Kevät on joka vuosi yhtä ihanaa aikaa. Tähän ei kyllästy, ei sitten millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiteytit asian hyvin. Omassa puutarhassani toteutan tosiaan omia haaveitani ja työssäni keskityn asiakkaiden haaveisiin.
      Kevääseen ei tosiaan kyllästy ikinä. Se on aina niin odotettu, uniikki ja täynnä ihmeitä.

      Poista
  4. Aivan ihanasti siellä jo kukkii. Joka päivä tuntuu, että näen enemmän ja enemmän kukkia luonnossa!
    Kaunista viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on niin ihanaa aikaa. Joka päivä luonto muuttuu ja kukkia sekä vihreää on enemmän.
      Kaunista uutta viikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  5. On ollut ihana lämmin jakso. Tätä on odotettu ja nyt se on täällä. Pakko oli mennä heti töiden päätyttyä ulos hetkeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin ihanan lämmin jakso ja nyt sitten tuntuukin entistä kylmemmältä. Mutta kyllä se tästä varmasti taas lämpenee.

      Poista
  6. ONpa kaunis kukka tuo ensimmäinen.
    Ja muutkin kukat. IHanaa kun olette vihdoinkin saanaet lämpöä ja aurinkoa, ja kasvit nousevat maasta. Hyvää uutta viikkoa Riina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posliinihyasintti on niin kaunis. Nuo viirut ovat kuin kynällä piirretyt.
      Kevät on niin ihanaa aikaa. Teillä siellä on varmasti jo ihan kesä.

      Poista
  7. Oli mahtavat säät ja puutarhassa tuli vietettyä kaikki aika. Ihana sinivuokkometsikkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt haluaisi olla kaiken liikenevän ajan ulkona. Toisaalta oli hyvä, että viime viikonloppuna oli kurjaakin säätä, ettei sisätilat menneet ihan retuperälle.
      Ja sinivuokkometsikkö on suorastaan ihmeellinen ja satumainen. Ruskean keskeltä puhkeaa kukkaloisto.

      Poista
  8. Ihanat säät ovat meitä hellineet! Puutarhassa riittää puuhaa, mutta silti luonto ja mökki kutsuivat enemmän ja viikonloppuna katselin minäkin sinivuokkojen täyttämää metsämaata! ja kuinka olikaan mukava palata kotiin, kun puutarhassa oli taas herännyt jotakin uutta! Nautitaan näistä päivistä ja hetkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on siitä ihana, ettei se vaadi mitään. Puutarhassa näkee äkkiä vain tehtävien töiden listan. Metsä rentouttaa.
      Nyt on nautinnon aika.

      Poista
  9. Näin keväällä ei henno hukata yhtäkään hetkeä niin intensiivistä tämä aika on, luonto muuttuu koko ajan. Meillä saunotaan talvella sisällä sähkösaunassa, keväällä ja syksyllä pihasaunassa ja kesällä rantasaunassa. Sinulla on paljon eri lajeja kevätkukkijoissa:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevääseen sopii täydellisesti "sisustustyynytlause" Carpe Diem. Nyt jokainen hetki on todella ainutlaatuinen ja kaunis, eikä näitä hetkiä halua hukata.
      Ja mahtava, että on erilaisia saunoja. Niissä on kaikissa varmasti oma tunnelmansa.
      Viikonloppuna oli taas niin kylmää, että lämmitimme sisäsaunaa, jotta taloonkin tulisi samalla lämpöä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!