INSTAGRAM

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Kevätruukku

Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä

jaloleinikki 
Ranunculus asiaticus
ハナキンポウゲ

En voi olla hehkuttamatta näitä kevään ensi päiviä. 
Aurinko ihan tulvii ikkunoista sisään, vaikka kylmää on kyllä riittänyt. 
Saattaa tuntua, että oikeaan kevääseen on vielä vähän aikaa,
mutta kyllä se kevät on jo ihan nurkan takana. 
Päivät ovat pidentyneet aimo loikkauksen ihan viikon sisällä,
ja valo tuntuu suorastaan ihmeeltä. 
Vielä ei kuitenkaan pääse istuttamaan kevätkukkia ulos,
ei edes tete-narsisseja.
Siksi kevät täytyy tuoda sisälle.
Istutinkin pienen ruukullisen kevättä
jaloleinikistä ja kaunokaisesta.
Molempia kasveja käytetään 
usein myös kevätistutuksissa terasseilla ja parvekkeilla,
mutta kummatkin kasvit sopivat 
myös tällaiselle hätähousulle kevään kaipuuta lievittämään. 


 kaunokainen
Bellis perennis
lawn daisy
ヒナギク



Kaunokainen on perenna, jonka voi kevään tullen istuttaa ulos puutarhaan.
Se kannattaa istuttaa runsasmultaiseen ja ravinteikkaiseen maahan,
vaikka se pärjää myös vaatimattomassa kasvualustassa.
Kaunokainen on hyvä kasvi esimerkiksi luonnontilaisille alueille tai -nurmille, 
jossa se saa levitä rauhassa. 
Se ei nimittäin pysy samalla kasvupaikalla kovin pitkään. 
Esimerkiksi kukkapenkissä se on vähän hankala kasvi, 
koska yksittäinen taimi on lyhytikäinen. 
Se leviää kuitenkin siemenestä, joten jatkuvuus on taattu.
Puutarhassa se kukkii touko - kesäkuussa. 



Kaunokaisen kukka on hauskan näköinen, jopa jotenkin epätodellinen. 
Siitä tulee mieleen lankatupsu, jota lapsena tehtiin villalangasta. 






Jaloleinikki on yksi lempikasveistani.
Sitä on saatavilla sekä leikkokukkana että ruukkukasvina. 
Se ei talvehdi maassa Suomen olosuhteissa, 
mutta sen voi talvettaa esimerkiksi autotallissa ja 
istuttaa taas uuden kevään koittaessa ulos. 
Nyt nautin siitä tässä suloisessa kevätruukussa sisällä. 



Sekä jaloleinikkejä että kaunokaisia löytyy monessa eri värissä. 
Tässä kaunokaisruukussa on monta eri väriä samassa ruukussa. 



Suloisia kevään tuulahduksia sinne ruudun toiselle puolelle! 


Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

14 kommenttia:

  1. Kauniita!❤️

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Jaloleinikki on hieno kukkakimpussa. Heitin eilen kompostiin elähtäneen kukkakimpun, jossa pääosaa näyttelivät valkoiset ruusut ja hennon persikkaiset jaloleinikit. Oli kyllä yksi kauneimpia kimppuja aikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaloleinikki on suuri suosikkini niin leikkona kuin ruukkukasvinakin. Persikkaiset jaloleinikit ovat niin suloisia ja sopivat hyvin yhteen valkoisten ruusujen kanssa.
      Olen valtavasti ihastunut persikkaisiin sävyihin muutenkin. En tiedä, onko se ´kukkamuodin` ansiota vai mitä, mutta kaikki puuteriset sävyt, valkoisen ohella ovat niin kauniita.

      Poista
  3. Jospa jo kohta voisi viedä näitä kevätkukkijoita kasvariinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että päästään pian istutushommiin.
      Säätiedotus lupaa ainakin plussaa ja se on jo hyvä alku kevään tulolle.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kukat tuntuvat varasinkin näin talven keskellä niin ihanilta.

      Poista
  5. Ihana kevätruukku! Olen koittanut muutamana vuonna kasvattaa jaloleinikkejä mukuloista ja olen aina epäonnistunut. Ehkä pitäisi pelata varman päälle ja hankkia valmiit kasvit keväällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! <3
      Mä en ole koskaan kokeillut kasvattaa jaloleinikkejä mukuloista, mutta äitini ja siskoni ovat. Heillä muistaakseni homma onnistui. Onneksi näitä myydään valmiiksi ruukuissakin. Olisikin ihana ostaa jaloleinikkejä kevätruukkuihin ulos.
      Kokeilen säilyttää nämä mukulat myös. Katsotaan, miten käy.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!