INSTAGRAM

tiistai 1. joulukuuta 2020

Tervetuloa joulukuu!



Puutarha heräsi tähän viikkoon valkoisena.
Heti alkoi näyttämään niin jouluiselta ja tunnelmalliselta.

Olen toisaalta ollut tyytyväinen, kun maa on ollut vielä sulaa.
Se on nimittäin suoraan verrannollinen asia työasioihini.
Tämä syksy taitaa olla ennätys pihasuunnitelmien kyselyissä.
Aiemmin uusia asiakkaita ei ole tullut yleensä lokakuun jälkeen,
vaan koko talven työt on pitänyt "kerätä" varastoon hyvissä ajoin syksyllä.
Nyt kyselyitä tulee miltei päivittäin.
Se on ihana asia. Sillä tällä alalla talvi on aina pieni stressin aihe. 
Tämä on myös osoitus siitä,
että ihmiset ajattelevat puutarhaa läpi vuoden.
Se on tärkeä paikka, 
vaikka emme niin paljon oleskelisikaan siellä talviaikaan.
Kun puutarhan selkäranka on kunnossa,
se näyttää hyvältä myös talvella ja 
siitä nauttii. 




Vaikka ajattelenkin tätä lumiasiaa kovin itsekkäältä kantilta,
olen silti niin onnellinen myös tästä lumisen puutarhan tunnelmasta.
Lumi kuorruttaa kaiken niin satumaiseksi. 
Joulunaika herättää ainakin minussa pienen tytön eloon.
Haluaisin askarrella ja leipoa kaikkea satumaista
ja fiilistellä kaiken kauniin keskellä. 
Meillä ei ole enää pieniä lapsia,
mutta jouluna saa aikuisiakin lapsettaa. 
Itselleenkin voi rakentaa piparkakkutalon
tai lumiukon. Tai tehdä vaikka joulukalenterin.
Myös joululauluja voi hoilata täyttä kurkkua,
vaikka nuotit putoilisivat enemmän nuottiviivaston ulkopuolle
kuin omille paikoilleen.
(Niin nimittäin mulle meinaa käydä ;))
Itse kaivan myös tietyt joulusadut esille
ja luen ainakin Melukylän joulun ja pari muuta ihanaa kirjaa. 







Muistetaan myös, ettei joulu vaadi ulkoisia puitteita,
ei edes tätä lunta. 
Joulu syntyy pienistä asioista
ja rakkaiden olemassaolosta.
Tämä joulu on varmasti suuri kysymysmerkki meille kaikille
ja moni suunniteltu tapaaminen ja joulumeno peruuntuu.
Yritetään kuitenkin muistaa läheisiämme ja rakkaitamme muilla keinoin.
Soitellaan, lähetellään viestejä, kortteja ja vaikka pieniä paketteja.
Monilla kukkakaupoilla on myös kukkalähetyspalvelu
ja sitä kannattaa hyödyntää. 
Olen joskus viennyt muutamia kukkalähetyksiä, 
kun olin kukkakaupassa töissä.
Ja voi sitä iloa, mikä siitä syntyikään. 
Kukkalähetyksen saaminen tuntuu erityiseltä ja 
se ilahduttaa varmasti.



Huomaankin, 
että todella monet ovat virittäytyneet joulutunnelmaan 
tänä vuonna erityisen aikaisin.
Instan kuvavirtaa selatessa huomaan monen leipovan,
koristelevan joulukuusta
ja nauttivan kotona olosta.
Uskon, että monella meillä on tänä vuonna enemmän aikaa
nauttia tästä joulusta kotona.
On todella harmi, että emme pääse joulukonsertteihin, myyjäisiin
tai pikkujouluihin, mutta yritetään muistaa myös kolikon kääntöpuoli.
Joulukuussa on monesti ihan liikaakin touhua ja menoa.
Väsytämme itsemme, vaikka menot ovatkin mukavia.
Nyt aikaa vapautuu rentoutumiseen ja
rauhalliseen joulufiilistelyyn.
Toki tätä kirjoittaessa takaraivossa kummittelee koko ajan se,
että monella sairaanhoitajalla, lääkärillä, kaupan henkilökunnalla 
ym. ammateissa tämä joulu on ennätyskiireinen ja stressaava. 
Ja kaikki myötätunto on heidän luonaan. 
Ajatusteni tarkoitus on muistuttaa sekä itseäni että muita siitä,
että emme voi vallitsevalle tilanteelle mitään
ja ilonaiheita löytyy kaikesta huolimatta. 

Tällaisin ajatuksin aloitan joulukuun.

Millä mielellä te odotatte joulua?





Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




12 kommenttia:

  1. Tosi kauniinnäköistä puutarhassanne tähänkin aikaan vuodesta! Ihana, että töitä riittää ja ihmiset ovat innostuneet puutarhasta. Hyvää joulukuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lumi kuorrutti kaiken niin kauniiksi. Valitettavasti eilen alkoi satamaan vettä ja nyt lunta ei ole kuin hitusen enää jäljellä.
      Minustakin tuo on mahtava suuntaus, että ihmiset ovat kiinnostuneita puutarhasta ympäri vuoden. Ennen kaikki leikattiin matalaksi ja puutarha ikään kuin unohdettiin, vaikka eihän se mihinkään hävinnyt. Puutarha on kaikkina vuodenaikoina kaunis, vaikka siellä ei niin paljon aikaa viettäisikään. Varsinkaan näin pimeimpään aikaan, moni työssäkävijä ei näe edes puutarhaansa valoisaan aikaan arkena. Valoilla ja muilla elementeillä saa myös paljon viihtyisyyttä aikaiseksi ja on kiva tulla kotiin töistä.
      Kiitos samoin, hyvää joulukuun alkua myös sinulle Tiiu! <3

      Poista
  2. Lumipeite tekee kaikesta niin kaunista. Ihanaa joulukuuta sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kaikki muuttuu hetkessä satumaisemmaksi.
      Kiitos samoin, ihanaa joulukuuta myös sinulle Outi! <3

      Poista
  3. Oi mikä postikorttimaisema siellä on ollut. :) Lepäilyn merkeissä menee joulukuu, jouluvalojen ja kuusen hämyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi teki hetkessä postikorttimaiseman. Nyt lumesta ei ole enää oikeastaan mitään jäljellä, mutta ehtiihän sitä vielä sataa ennen joulua uudestaan.
      Lepäily jouluvalojen ja kuusen hämyssä tekee varmasti meille kaikille hyvää. Pitkä ja ihmeellinen vuosi on takana ja nyt on aika keskittyä oleelliseen.
      Voimia ja iloa joulukuuhusi Pipo-otus! <3

      Poista
  4. Kylläpä lumihuntu saa Vaahteramäen kauniiksi!
    Kiva kuulla, että ihmiset työllistävät sinua näin talviaikaankin. Joulu on tänä vuonna näkynyt selvästi tavallista aiemmin, vaikka yleensäkin se alkaa vuosi vuodelta varhaisemmin. Tästä joulusta tulee erilainen ja monille varmasti myös vaikea. Koitetaan jaksaa kaikki rajoitukset ja suositukset, jotta pääsemme koronasta eroon, mahdollisimman vähäisin vaurioin.
    Valoisaa joulukuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumihuntu kaunisti koko tienoon. Tuli niin jouluinen olo kertaheitolla.
      Ja olen ollut niin iloinen, että töitä on riittänyt, sillä se ei ole mikään vuosi itsestään selvyys eikä varsinkaan tänä vuonna, kun monet jäävät työttömiksi tai lomautetaan.

      Olen samaa mieltä kanssasi, että tästä joulusta tulee varmasti erilainen ja vaikea, mutta samalla myös ehkä rauhallinen ja lämminhenkinen. Kaikella on niin monta puolta. Suren niiden puolesta, joilla on kotona vaikeaa ja väkivallan uhka lisääntyy, varmsinkin tällaisena jouluna. Suren myös niiden puolesta, jotka joutuvat olemaan yksin. Sekä niiden puolesta, jotka sairastavat, joiden läheinen on poissa tai jotka ovat menettäneet työnsä tai niitä jotka joutuvat työssään ihan äärirajoille.
      Näiden asioiden valossa on tuntuu jotenkin jopa kohtuuttomalta valittaa, jos joutuu viettämään joulun kotona ja rauhassa. Ei haittaa, vaikka tänä jouluna ei pääse niihin tavanomaisiin joulujuttuihin eikä matkoille, jos olennaisimmat asiat ovat kunnossa.

      Kiitos samoin, valoisaa joulukuun alkua myös sinulle! <3

      Poista
  5. Ihanalta näytti sielläkin joulukuun alkaessa! Nyt vaan kaikki lumi on jo sulanut. Mutta joulufiiliksistä ei enää luovuta, lauletaan ja leivotaan ja luetaan Melukylää (on myös minun suosikkini)! Aivan samoin ajattelen, että vaikka joulunodotukseen kuuluvat kaikki ihanat konsertit ja myyjäiset, niin tänä vuonna niiden tilalle tulee kiireetön tunne. Tsemppiä meille kaikille, niin heille, joiden työtaakka on jo kohtuuton, mutta myös kaikille, joiden elämä on erilaista ja epämukavaa tällä hetkellä. Uskotaan, että tästäkin selvitään ja nautitaan joulun pienistä iloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukuu alkoi niin kauniin tunnelmallisesti! Meilläkään lunta ei ole nimeksikään enää. Mutta oli ihana, että hetken oli valkoista ja valoisaa.
      Ja allekirjoitan kaikki nuo ajatuksesi. Niin kuin tuossa ylempänä jo Betweenille totesin, että jos on perusasiat kunnossa, ei voi olla kuin kiitollinen kaikesta. Ei haittaa vaikka on rauhallisempaa ja ehkä jonkun mielestä jopa "tylsempää". Tämä joulu herättää varmasti todella monenlaisia tuntemuksia ja olotiloja. On tärkeää, että me kaikki voisimme olla ainakin yhden ystävän vierellä tsemppaamassa ja näyttämässä, että tästäkin selvitään.
      Nautitaan todella pienistä iloista ja joulun tunnelmasta! <3
      Ja ihana, että sieltä löytyy myös Melukylän ystäviä. Tajusin, että meillähän on siitä dvd:kin, jota kukaan ei ole katsonut vuosiin. Se pitääkin nähdä. Ja ehkä myös Marikki ja Eemelikin.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!