INSTAGRAM

perjantai 18. joulukuuta 2020

Joulukukat puuvadissa

Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä
 

 

Tänä jouluna minua kiehtoo valtavasti tietynlainen Suomi-romantiikka 
ja luonnonmateriaalit.
Mietin pääni puhki, mikä astia olisi kiva joulukukille.
Näin sieluni silmin joulukukkia puuvadissa,
joka olisi hieman veneen mallinen ja 
vati oikein patinoitunut ja vanha.
Valitettavasti minulla ei ole sellaista vatia,
eikä sellaista niin vain mennä kaupasta ostamaankaan.
Ajan patinaa löytyy kirppareilta ja vanhaintavaranliikkeistä,
mutta yleensä jotain tiettyä ei etsimällä löydä, 
vaan aarteet tulevat sattumalta eteen.
Niinpä päädyin kaivelemaan kaappeja
ja jätin haaveen veneen mallisesta puuvadista tulevaisuuden varalle.
Keittiön kaapista löytyikin tämä puuvati.
Yleensä käytämme sitä sushi-riisin jäähdytykseen.
Ja olinkin hassusti luullut, että se on Japanista kotoisin.
Pohjasta löytyi kuitenkin leima, 
jossa kerrottin sen olevan kotoisin Suomesta.
No, kyllähän se suomalaiselta näyttääkin,
mutta myös niin japanilaiselta.
Itse asiassa astia sopiikin tähän Suomi-romantiikan teemaan vallan mainiosti.


Vuorasin astian sellofaanilla,
sillä aioin käyttää sitä jatkossakin sushi-hommissa. 
Kukiksi valikoituivat iki-ihanat valkokukkaiset joulukukat.
Kielo, jouluruusu ja hyasintti sujahtivat astiaan kuin kotiaan,
tosin hajotin hieman multapaakkuja, ettei kasvit olisi niin korkeita.


En lisännyt multaa kasveille, vaan täytin kaikki välit sammalella.
Katteena asetelman päällä käytin sammalta ja jäkälää.
Jäkälät ovat tavallaan kierrätettyjä,
sillä ne ovat jostain vanhasta asetelmasta. 
Olen säilyttänyt niitä paperipussissa autotallissa ja 
ne ovat aivan käyttökelpoisia uudestaankin.



Yhtenä iltana makasin sohvalla ja 
katseeni kiinnittyi puukoriin takan vieressä.
Koivuhaloissa oli valtavan kaunista tuohta
ja kävin äkkiä repimässä sitä talteen,
ennen kuin kukaan ehtisi käyttää sitä sytykkeenä. 
Näin kauniit tuohethan ansaitsevat pääsevan näytille.
Nyt ne koristavatkin tätä jouluista kukka-asetelmaa.


 jouluruusu
Helleborus
Christmas rose
クリスマスローズ 

Olen erityisen innostunut tänä jouluna myös paperiaskarteluista.
Tosin tämän tähden olen taitellut monia vuosia sitten,
enkä harmikseni muista, miten se taittelu tapahtui.
Vielä on onneksi pimeitä iltoja jäljellä,
jolloin ehtii askartelemaan.


kielo
Convallaria majalis
Lily of the valley
スズラン

Kielot ovat vielä nupulla,
mutta luulen, että ne ovat kauniisti auki juuri h-hetkellä viikon päästä.












Asetelman kukkien hoito-ohjeet löydät seuraavasti postauksista:



Ihania joulupuuhailuja
ja -odotusta!





Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä



  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.







2 kommenttia:

  1. Ihana joulukukka-asetelma!
    Multa puuttuukin vielä joulukielot;) pitänee mennä käymään tänään kaupungissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! <3
      Ja joulukielot ovat niin ihania, niitä pitää joka vuosi saada.
      Toivottavasti löysit omasi.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!