INSTAGRAM

perjantai 27. marraskuuta 2020

Adventtikynttilät 2020

 


Tulevana sunnuntaina on jo ensimmäinen adventti ja 
joulunodotus voi virallisestikin alkaa. 
Itselle joulufiilis laskeutui noin viikko sitten ja 
olen jo laitellut kotia hieman jouluiseksi. 
Meidän jouluun kuuluu aina myös adventtikynttilät,
jotka ovat joka vuosi hieman erilaiset,
mutta simppelillä tyylillä toteutetut.
Muissa Pohjoismaissa adventtikynttilät ovat Suomea suositummat
ja niillä on pitkät perinteet.
Yleensä adventtikynttilät ovat kruunukynttilöitä
ja niiden alla on kukka-asetelma. 
Olenkin saanut vähän fiilistä näihin pohjoismaisiin adventtikynttelikköihin 
Espanjan reissuillani.
Olen vieraillut monena vuonna siellä 
tanskalaisessa kukkakaupassa ja 
osallistunut kerran jopa kranssikurssillekin. 
Kurssilla oli mukana tanskalaisia ja ruotsalaisia eläkeläisrouvia, 
jotka loihtivat upeat adventtikyntteliköt itselleen. 

Itse olen kuitenkin aika simppeli tyyppi 
ja pidän yksinkertaisuudesta.
Huomaan, että maailman tilanteiden ollessa nyt hyvin epävarmoja,
tyylini muuttuu yhä vain yksinkertaisemmaksi. 
Johtuisikohan tämä siitä, 
että tuntuu, ettei aivot kaipaa enää yhtään lisää ajateltavaa
ja yksinkertaiset asiat rauhoittavat
 ja ne on jotenkin helpompi käsitellä?

Tänä vuonna adventtikynttilät ovat todella yksinkertaiset 
ja helppo toteuttaa.
Asettelin metallivadille sammalmaton 
ja sen päälle neljä valkoista pöytäkynttilää.
Sammaleen päälle voisi lisätä
 vaikka käpyjä, aniksia, kanelitankoja, pieniä joulupalloja 
tai muita koristeita. 
Itse halusin jättää nekin pois. 
Voihan se olla, että joulun lähestyessä mieli vielä muuttuu
ja lisään asetelmaan jotain.

Sammal kuivuu ajan kanssa, 
joten kynttilöitä ei tule jättää palamaan ilman valvontaa. 
Paloturvallisuus on myös yksi syy, 
miksi en harrasta koristepaljouksia elävän tulen äärellä. 

Sytytin jo ennakkoon ensimmäisen kynttilän kuvia varten. 
Tuli jännä tunne,
ihan kuin olisi avannut joulupaketin salaa etukäteen.














Edellisten vuosien adventtikynttilöitä

Laitan tähän loppuun vielä muutamia kuvia edellisten vuosien adventtikynttilöistä.
Nyt on vielä hyvää aikaa loihtia oma adventtiasetelma, 
jos et ole vielä sitä tehnyt.


Tätä mustaa alustaa olen käyttänyt monena vuonna adventtikynttilöiden alustana.
Hyasintit lasimaljakoissa kestivät hyvin,
vaikka ne pitikin uusia yhden kerran adventin aikana.


Tämä "sammaljäkäläliekokakku" koristi kasvihuoneessa yhtenä vuonna. 


Kalenterikynttilä kuuluu myös meidän jouluperinteisiin. 
Olen jo hankkinut sellaisen täksikin vuodeksi.

Tämä adventtikynttelikkö koristi monena vuonna kotiamme
ja se on vieläkin olemassa. 
Nyt se tuntuu kuitenkin liian koristeelliselta ja romanttiselta. 
Ehkä muutaman vuoden päästä mieli on saattanut muuttua.

Muutama vuosi sitten ihastuin betonitöihin.
Tämän kynttelikön tein itse.
Betoniosan valoin maitotölkkiin, josta leikkasin yhden sivun auki.
Upotin märkään betoniin mieheni varastoista löytyneet kupariputken pätkät,
jotka ovat juuri sopivat kruunukynttilöille. 


kielo
Convallaria majalis
Lily of the valley
スズラン

Kielo joulukukkana on yksi suosikeistani.

Ja sitten on taas tämä musta alusta käytössä.
Välillä kynttilöiden väleissä oli leikkohyasintteja, 
joskus hyasintteja sipuleiden kanssa
ja välillä viljoja, 
jotka olivat mielestäni todella kauniit,
 vaikka kuva onkin todella hämärä.
Nämä ideat olisivat olleet mieleisiä myös tänäkin vuonna. 



Eräänä vuonna adventtikynttilät olivat taas sillä mustalla alustalla, 
mutta kynttilöiden väleissä oli pienet japanilaiset maljakot, 
joihin asettelin pienen pienet männyn oksat.
Tästäkin ideasta tykkään vieläkin. 



Olisi myös kiva kuulla sinun adventtikynttiläperinteistäsi. 
Ja joko joulumieli on saapunut sinne ruudun taakse?




Mukavaa viikonloppua
ja pysytään kaikki terveinä!






Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




11 kommenttia:

  1. Kauniita ja tyylikkäitä adventtikynttiläasetelmia. Minua viehättää eniten tuo kynttilöiden ja hyasinttien asetelma mustalla alustalla. Nyt sellaista voisi jopa ajatella, kun en hajuaistittomuuden vuoksi saa päänsärkyä hyasinttien tuoksusta. Tosin silmät voivat kyllä alkaa vuotamaan, en ole vielä kokeillut.
    Hyvää viikonloppua sinulle Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkin tykkään tosi paljon noista asetelmista, jotka ovat tuossa mustalla alustalla ja hyasintit tai viljat vain yksinkertaisesti maljakoissa.
      Voisihan ajatella, että hyasintit laittaisikin esim. hillopurkkeihin, joissa on kansi. Luulen, että ne pärjäisivät lasin sisälläkin, koska niitä ei niin paljon kastella. Ainakin lyhdyn sisälle olen hyasintteja laitellut. Niissä on tosin vähän ollut ilmarakoa, mutta tuoksu ei ole silti leijaillut ainakaan voimakkaasti huoneilmaan.

      Poista
  2. Tänään vietettiin pikkujouluja minun työpaikallani, joten vähän on jo jouluista fiilistä havaittavissa :)
    Minusta tuntuu, että muistan kaikki nämä sinun adventtikynttiläasetelmat. Ihanan simppeli tämän vuoden asetelma on. Valkoinen sopii niin täydellisesti sammaleenvihreän kanssa.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pikkujouluja pystytään viettämään ainakin pienissä porukoissa. Ne tuovat kivasti joulutunnelmaa ja luovat työporukallekin yhteishenkeä.
      Valkoinen ja sammaleenvihreä ovat loistava ja aina yhtä ajaton yhdistelmä.

      Poista
  3. Minullakin on tänä vuonna sammalpedillä valkoisia kynttilöitä!
    Luulen, että joulua kohti mentäessä koristelen asetelmaani hieman...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkkoiset kynttilät ja sammal on aina hyvä valinta. <3
      Usein minäkin vähän tuunaan asetelmia joulua kohden. Nyt tämä yksinkertaisuus tuntui hyvältä, katsotaan, miltä lähempänä joulua tuntuu.

      Poista
  4. Apua, ei minkäänlaista ideaa vielä😣 Mylläsin tänään koko päivän kasvihuoneessa ja aamulla vähän leivoin. Ehkä vielä aamulla ehdin kyhätä jotakin. Ensin pitäisi vain siivota, plääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut niin kivat säät, ettei pää meinaa tajuta joulun lähestymistä ja puutarhahommat kutsuvat näin marraskuussakin.
      Meille tosin tänä aamuna satoi lunta tai heräsimme aika jouluiseen maisemaan, joten joulufiilis alkaa yhä enemmän vain pulpahdella pintaan.

      Poista
  5. Kaunis asetelma jälleen! :) Yksinkertaiset ja käytännölliset asiat tuntuvat nyt lohdullisilta, luovat turvaa ja kodin tuntua. Ihanaa adventinaikaa Vaahteramäelle, huomennahan se on jo toinen adventtisunnuntai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus! <3
      Yksinkertaisesti kauniit asiat tuntuvat minustakin nyt jotenkin niin lohdullisilta ja kauneimmilta. Ei jotenkin jaksa mitään ylenpalttisuutta tai turhaa krumeluuria ja krääsää.
      Kiitos samoin, ihanaa adventin aikaa myös sinulle! <3 Ja jotenkin hauska, kun toinen adventti ja itsenäisyyspäivä sattuivat samalle päivälle. Nyt kaksi kynttilää palaa kahdestakin syystä.

      Poista
  6. Kauniita asetelmia! Itsekin rakastan polttaa paljon kynttilöitä. Paloturvallisuus varsinkin tähän aikaan kun kynttilöitä poltetaan yleisesti paljon on kyllä tärkeää. Itsekään en uskalla hirveästi laitella mitään koristeita ympärille juuri siitä syystä. Tyttäreni rakennuttaa juuri omaa puutaloa ja on hieman pohtinut, että asentaisi palo-ovet taloon varmuuden vuoksi.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!