INSTAGRAM

perjantai 30. lokakuuta 2020

Viherpajan japanilainen puutarha

 

Poden kroonista ikävää Japaniin.
On jo monta vuotta siitä, kun olen päässyt viimeksi käymään siellä
ja pari vuosikymmentä on vierähtänyt siitä, kun asuin siellä kolme vuotta.
Kun kaikki matkustelu on tänä vuonna muutenkin aika mahdotonta,
on ihana, että kotimaassakin pääsee fiilistelemään ikävänsä kohteita.
Tällä viikolla vietin yhden päivän syöden japanilaisia herkkuja ja 
nauttien japanilaisesta syksystä.
Tähän väliin täytyy todeta, 
että vierailuni aamuna sain ystävältäni Japanista upeita ruskakuvia. 
Jos en olisi tiennyt pääseväni nauttimaan 
samoista tunnelmista täällä kotimaassa, 
olisin joutunut varmasti vielä pahempiin Japani-ikävän syövereihin.

Pääsin Japanin syksy-fiilikseen Viherpajan japanilaisessa puutarhassa.
Viherpaja on siis todella monipuolinen puutarhakeskus Vantaalla.
Mielestäni Viherpajan erikoisuudet ovat
 juuri tämä japanilainen puutarha,
linnunlaulun puutarha ja 
aivan super hyvä huonekasvivalikoima.
Kesällä sieltä saa tuotteita myös puutarhaan.
Viherpajan päätuote on ehdottomasti kuitenkin viherkasvit.
Niitä löytyykin aivan uskomattoman kattava valikoima.

Japanilainen puutarha on rakennettu vuosina 1985-1986.
Se on mielestäni todella kauniisti toteutettu ja on mahtava, 
että näin upeita kokonaisuuksia löytyy myös Suomesta.
Japanilaisessa puutarhassa kuljetaan polkuja ja siltoja pitkin
kasvien keskellä ja veden solistessa vierellä. 
Puutarhasta löytyy kalalammikko, jossa asuu karppeja. 
Lisäksi siellä on pieniä puroja ja 
veden solinaa kuuluu puutarhassa muuallakin.
Puutarhan perällä on aidon tuntuinen teehuone 
ja taustalla kuuluu japanilainen musiikki.
Tuntui kuin olisi astunut aivan toiseen maailmaan, 
kun otti ensimmäiset askeleet sillan yli. 

Puutarha sijaitsee kasvihuoneen suojissa, 
mutta kasvit näyttivät kasvavan pääosin maassa.
Myös bonsai-puita oli ruukuissaan. 
Wikipedian mukaan puutarhan lämpötila ja
 kosteus ovat Tokion kaltaiset ympäri vuoden.
Teehuoneen takana kasvoi myös bambuja ja 
niiden leikatut oksat 
annetaan kuulemma Korkeasaaren pikkupandoille ruuaksi. 

Vien teidät nyt kierrokselle mukaani.
Toivottavasti nautit yhtä paljon kuin minäkin tunnelmasta ja 
tästä japaninvaahteroiden loistosta.





























Viherpajan japanilaiseen puutarhaan ehtii vielä tänään ja huomenna.
sillä se siirtyy talvilepoon marraskuun alusta.
Mutta viherkasvien ystävien kannattaa 
ehdottomasti poiketa Viherpajassa talviaikaankin. 
Sieltä löytyy vaikka mitä herkkuja.

Ja minä aloin odottamaan jo kevättä.
Haluan ehdottomasti mennä sinne,
kun kirsikat kukkivat. 


Muutamat blogiystävät ovat 
vierailleet myös Viherpajan japanilaisessa puutarhassa.
Käy kurkkaamassa myös heidän ihanat kuvansa.




Olen itsekin kirjoittanut aiemmin Viherpajan vierailusta täällä:

Jos joku muukin teistä blogiystävistä on kirjoittanut Viherpajasta,
vinkatkaa siitä kommenteissa,
niin lisään postauksen linkin tuohon listaan. 

Ja täytyy vielä lopuksi sanoa,
että arvatkaa vaan, yltyikö "vaahtera-himo"
taas uusiin mittasuhteisiin.
Odotan aiemmin istuttamieni erikoismpien vaahteroiden kasvua 
entistä enemmän ja 
voi olla, että ensi kevään haavelistaan tulee 
hieman lisäyksiä.
Kaikki japaninvaahterathan eivät selviydy meidän oloissamme,
mutta suotuisilla kasvupaikoilla tai 
ainakin ruukussa löytyy kivoja lajeja tänne Vaahteramäellekin.



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Rannalla

 


Onko sinulla jokin paikka, jossa tunnet hengittäväsi paremmin 
ja jossa pystyt rentoutumaan erityisellä tavalla?
Tällaista paikka voisi sanoa "salapaikaksi" tai 
sieltä avautuvaa näkymää sielunmaisemaksi.

Minulle tällainen paikka on läheisellä rannalla.
Kävelen sinne usein ennen työpäivän aloitusta
tai joskus hetkeksi kesken työpäivää.
Kävelyä ei voi nimittää kuntoiluksi, koska matka on lyhyt,
mutta muuten tämä pieni happihyppy tekee ihmeitä.

Seison hetken rannalla ja katselen ja kuuntelen.
Sen jälkeen aivot toimivat paremmin ja 
ajatukset aivan kuin kirkastuvat.

Halusin näyttää teille tämän sielunmaisemani,
koska uskon, että kuvienkin välityksellä tunnelman voi aistia.
Ja toivon, että virtuaalinen viivähdys rannalla rentouttaa sinuakin.

















Olisi kiva kuulla sinun salapaikastasi.
Onko se metsä, ranta, pellonreuna, tai vaikka ikkunanäkymä?
Ja jos et ole vielä löytänyt sellaista, 
etsi, 
löydät sen varmasti.


Kauneutta päivääsi!


P.S. Eikö muuten ole ihmeellistä,
kuinka lokakuu voi olla kaunis?



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Söpö ruukkukrysanteemi

 Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä

ruukkukrysanteemi
Chrysanthemum
クリサンセマム


Kun näin kuvan näistä nappisilmäisistä ruukkukrysanteemeista, 
en voinut vastustaa niitä.
Krysanteemi on meille tuttu kasvi sekä leikkona että ruukkukasvina.
Se on ehkä jopa niin tuttu ja yleinen, että emme osaa arvostaa sitä tarpeeksi.
Mutta ajatelkaa, kuinka upeita variaatioita tässä kasvisuvussa on.
Värejä löytyy aivan valtavasti, samoin kukan muotoja. 
Krysanteemi on myös todella kestävä sekä leikkokukkana että ruukkukasvina.
Leikkokrysanteemit kestävät yleensä melkein kolme viikkoa ja 
ruukkukrysanteemit sitäkin kauemmin.
Eri väreillä saa luotua tunnelmaa juuri siihen vuodenaikaan, 
joka on meneillään.
Pääsiäisenä keltaiset krysanteemit toivottavat kevään tervetulleeksi ja 
syksyllä voi valita voimakkaampia värejä tai sitten tätä minulle mieluista valkoista. 

Söpö ruukkukrysanteemi on juuri oikean kokoinen niin sanotuksi pöytäkukaksi.
Se mahtuu hyvin niin keittiönpöydälle, 
sohvapöydälle kuin eteisen lipaston päällekin.

Olen niin onnellinen kun tuttu ja kestävä neilikka 
saa nykyisin arvostusta ja siitä pidetään valtavasti.
Myös krysanteemi ansaitsi tulla huomatuksi ja rakastetuksi entistä enemmän.

Katsokaa nyt tätä söpöliiniä!





Ruukkukrysanteemin hoito:

- Kastele säännöllisesti, älä päästä multaa kuivahtamaan.
Vältä kuitenkin liikakastelua.
 Parasta olisi, jos ylimääräinen vesi valuisi aluslautaselle, 
josta sen voi kaataa pois. 
- Lannoitus edistää ja lisää kukintaa.
- Viihtyy valoisassa paikassa. 
Liika auringonpaiste, veto tai kuumuus ei ole hyväksi.
- Kuihtuneet kukat kannattaa poistaa, 
jotta kasvi säilyisi siistimmän näköisenä ja uudet kukat pääsisivät oikeuksiinsa. 





Krysanteemi Japanissa

Krysanteemi on erittäin suosittu kasvi Japanissa.
Se symbolisoi ihmisen elämänkaarta, onnea  sekä pitkäikäisyyttä ja 
se yhdistetään myös kuolemattomattomuuteen ja keisariin.
Krysanteemi ikkunalaudalla kertoo asunnon vakaasta emotionaalisesta ilmapiiristä. 
Se auttaa myös avioparien ylläpitämään keskinäistä ymmärrystä ja rakkautta.
Krysanteemilla on siellä jopa oma juhlapäivänsä, sitä vietetään 9. syyskuuta.
Japanissa onkin noin 5000 eri krysanteemilajia. 

Krysanteemi on alunperin kotoisin Kiinasta, 
jossa sitä viljeltiin yrttinä jopa 1400-luvulta eaa asti.
Länsimaihin krysanteemit tulivat vasta 1600-luvulla ja 
aluksi niitä istutettiin hautausmaille.


Olisi kiva kuulla, tykkäätkö sinä krysanteemeista.
Kuuluuko krysanteemit mielestäsi 
johonkin tiettyyn vuodenaikaan tai juhlaan?
Meillä Suomessakin on ollut varmasti aikoja, 
jolloin krysanteemit yhdistettiin useimmiten suruun ja hautajaisiin.
Nykyään meillä ei kuitenkaan taida olla mitään kasvia, 
jotka olisivat yleisesti lokeroitu vain tiettyyn tarkoitukseen.
Vai merkitseekö joku kasvi sinulle jotain tiettyä tunnetta tai asiaa?

Suosittelen katsastamaan kukkakaupan krysanteemi-tarjontaa,
seuraavalla kukkakauppa käynnillä.
Uskon, että hämmästyt sitä lajikkeiden kirjoa ja laajuutta
ja ehkä löydät oman suosikkisi niiden joukosta.

Kauneutta päivääsi!



Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


perjantai 23. lokakuuta 2020

Viljan sävyjä

 


Syksyisin minulle tulee jonkinlainen tarve luoda kodistani kuin turvallinen pesä.
Poltan paljon kynttilöitä ja tunnelmoin kukilla sekä pienillä sisustusjutuilla.
Teetä kuluu kuppitolkulla, samoin kirjoja. 
Pimeyskään ei harmita niin paljon,
 kun on paljon mukavaa ajateltavaa ja tekemistä. 

Pidän syksyn räiskyvistä väreistä puutarhassa ja luonnossa, 
mutta kotona mielisävyni on kypsän viljan vaalea sävy.
Huomaan keräileväni viljan sävyjä ympärilleni.
Seesteisten sävyjen ympäröimänä rauhoitun ja palaudun parhaiten.
Tiedän monia, jotka voimaantuvat kirkkaista väreistä 
ja tarvitsevat niitä syksyn synkkyydessä entistäkin enemmän. 
Minulle käy oikeastaan päinvastoin.
 On ihana olla hämäränhyssyssä, vaaleiden sävyjen ympäröimänä. 
Vihreät kasvit ovat tietenkin poikkeus. 




Kuivakukat ovat olleet suurta huutoa viime aikoina,
mutta itse alan vasta nyt lämpenemään taas niille. 
Olen nimittäin elänyt jo aiemmin kuivakukkabuumin 
siinä 90-luvun puolessa välissä. 
Tein kransseja ja kaikenlaisia kuivakukkakoristeita,
kunnes tuli fengshui ja kaiken piti olla raikasta ja elinvoimaista.
Nyt huomaan kuitenkin täyttäväni maljakoita kuivakukilla ja heinillä.
Varsinkin lempeät sävyt ja yksinkertaiset asetelmat ovat alkaneet kiehtoa minua.
Elävillä kasveilla on vielä suurempi paikka sydämessäni,
mutta ovathan nämä kuivakukatkin ihastuttavia ja aitoja. 
Aitojen materiaalien viehätys kestää aikaa ja 
siksi esimerkiksi rottinki, keramiikka ja puu ovat säilyneet lemppareinani 
vuosikymmenestä toiseen.
Aitojen materiaalien kierrätyskin on yleensä helppoa. 
Ne eivät vaadi ongelmajäteastiaa, 
vaan suurin osa jopa maatuu kompostissa. 
Siksi kasvit ja luonnon omat koristeet ovat ekologisia sisustusvalintoja.


kanarianhelpi
Phalaris canariensis
Canary grass
カナリークサヨシ






Minkä sävyjen keskellä sinä viihdyt?
Kaipaatko räiskyviä, iloisia, voimakkaita vai rauhallisia värejä?
Olisi myös kiva kuulla, että oletteko innostuneet kuivakukista vai 
ovatko elävät kukat enemmän mieleen?



Näiden mietteiden ja sävyjen myötä toivotan 
teille oikein kotoisaa ja mukavaa viikonloppua!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.