INSTAGRAM

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Syyskuun pihakierros

 Syyskuun pihakierros

Torstaisen Aila-myrskyn jälkeen puutarha on saanut tavallaan syksyisemmän asusteen. 
Meidän kohdallamme Aila oli onneksi aika säyseällä päällä, 
vaikka naapurista kaatuikin yksi puu. 
Meillä sähköt vain hieman räpsyivät, 
mutta muuten säästyttiin onneksi suuremmilta vahingoilta. 
Lehtiä oli kuitenkin lennellyt ympäri puutarhaa ja 
yleisilme on sen vuoksi muuttunut hieman syksyisemmäksi. 
Vienkin teidät pienelle pihakierrokselle, 
jotta näette vähän miltä täällä  näyttää nyt. 

Syyskuun pihakierros

Syyskuun pihakierros

Syyskuun pihakierros

Syyskuun pihakierros

kirjosaarnivaahtera
Acer negundo ´Flamingo`
フラミンゴ種の葉の斑

Kirjosaarnivaahtera on kasvanut tänä kesänä aivan valtavasti
 kokoa sekä korkeus- että leveyssuunnassa. 
Se on todella kaunis ja tuo valoisuutta metsänlaitaan. 

Kirjosaarnivaahterasta löytyy lisää juttua näistä linkeistä:

Syyskuun pihakierros

valkolumimarja 
Symphoricarpos albus var laevicatus
セッコウボク

Valkolumimarjat ovat lempikasvieni joukossa syyskuisessa puutarhassa. 

Syyskuun pihakierros

Valkolumimarjasta ja japanilaisesta estetiikasta löydät postauksen täältä:

 syyshortensia
 Hydrangea paniculata 
 ノリウツギ
ja
jalokuunlilja
Hosta Tarhafunkia-ryhmä
´Sum and Substance`
ギボウシ(ホスタ)'サム アンド サブスタンス'

Syyskuun pihakierros

 isotähtiputki
Astrantia major
great masterwort
アストランティア・マイオール

Syyskuun pihakierros

 jalokuunlilja
Hosta Tarhafunkia-ryhmä
´Sum and Substance`
ギボウシ(ホスタ)'サム アンド サブスタンス'

Kuunliljat ovat kauniita vielä tähän aikaan syksystä. 
Kun ensimmäinen pakkasyö pääsee puraisemaan, 
niiden lehdet saavat kellertävän sävyn ensimmäisinä. 

Tämä ´Sum and Substance`-lajike on suurin kuunliljalajikkeemme. 
Voit lukea siitä lisää täältä:

Syyskuun pihakierros
pilariomenapuu ´Medoc`
Malus domestica ´Medoc`
セイヨウリンゴ

Pilariomenapuut antavat tänä vuonna ennätyssadon. 
Tämä yksilö luulee vissiin olevansa kuitenkin päärynä 
tai joku muu, kun ulkomuoto on muodostunut näin hauskaksi. 

Syyskuun pihakierros
isoraitakuunlilja 
Hosta undulata ´Albomarginata`
ギボウシ(ホスタ) 'ウンドゥラタ アルボマルギナタ'


Syyskuun pihakierros
tarhakurtturuusu 
Rosa rugosa ´Louise Bugnet` 
ハマナス
Tarhakurtturuusut jaksavat ilahduttaa uudella kukintakierroksella näin syksylläkin.
´Louise Bugnet` in syvän punaisesta nupusta puhkeaa puhtaan valkoinen kukka.
Ja tuoksu on huumaavan ihana. 

Jos haluat lukea enemmän tästä kaunottaresta, 
vanha postaus löytyy täältä:

Syyskuun pihakierros


Syyskuun pihakierros
auringonkukka
Helianthus annuus
sunflower
ヒマワリ

Näissä tunnelmissa toivotan teille ihanaa päivää
ja kauniita syyskuun hetkiä!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





20 kommenttia:

  1. Ei meilläkään mitään suuria tuhoja Aila saanut aikaiseksi. Toisin oli uutisten mukaan monessa muussa paikassa. Roskia on piha kyllä täynnä. Valkoiset kukkasi ovat niin hienoja! Pidän itsekin kuunliljoista kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, ettei Aila innostunut teilläkään päin riehumaan liikaa. Monella paikkakunnalla on ollut kyllä todella kurjia tuhoja. Niiden raivaukseen menee varmasti paljon aikaa ja rahaakin tuhlaantuu.
      Minäkin tykkään kuunliljoista valtavasti. Keräilisin niitä varmasti enemmänkin, jos meillä ei olisi niin paljon kotiloita. Ja onneksi kotilot eivät ole kuitenkaan kaikkia kuunliljoja syöneet.
      Kuunliljoissa on mahtavan paljon erilaisia kaunottaria. Ostin joskus aikoinani Virosta mahtavan kuunlilja-kirjan ja sitä on välillä pakko ihan vain katsella ja ihastella. Kirja on myös mahtava tunnistuskirja, vaikka teksti onkin viroksi. Mutta kyllä siitä sen verran selvää saa, että pääasiat saa luettua.

      Poista
  2. Kiva kuulla, ettei myrsky tehnyt teillä suuria tuhoja. Syksyisemmäksi se muutti näkymät.
    Kirjosaarnivaahtera on todella kaunis. Puu, jonka lehtiä on ihailtava myös läheltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, syksyisemmäksi se myrsky muutti puutarhan näkymät. Mutta onneksi nyt on luvassa ihanan aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, että syksy varmaan vähän painaa pause-nappulaa.
      Kirjosaarnivaahtera on todella kaunis minunkin mielestäni. Ja olen niin iloinen, kun se otti oikean kasvuspurtin tänä kesänä.

      Poista
  3. Aila pöllytti lehtiä täälläkin, mutta onneksi ei tullut ikäviä tuhoja. Kuunliljojen kauneutta minäkin ihailin viimeksi eilen, olisi myös hauska nähdä viimeisten ruusunnuppujen avautuvan, mutta meillä oli jo ensimmäinen kunnon pakkasyö viime yönä. Päivä näyttää, miten moneen kasviin pakkasen puraisu vaikutti. Syksyinen puutarhasi on kaunis. Yleiskuvissakin on seesteinen rauha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, ettei sielläkään tullut sen suurempia tuhoja.
      Kuunliljat ovat niin kauniita ja kasvaessaan, ne peittävät hyvin kasvualustansa ja estävät rikkakasvien kasvun. Se on parasta suuressa puutarhassa.
      Ja eilen ihailin, kun melkein kaikki ruusut kukkivat muutamilla jälkikukillaan vaikka syyskuu on jo pitkällä.
      Ohoh, teillä oli jo pakkasta. Mutta kyllä se meilläkin on aika läheltä liipannut. +5 taisi olla tänäkin aamuna. Meidän korkea mäki ja järven läheisyys onneksi siirtävät pakkasia vähän pidemmälle, kuin esimerkiksi tuossa lähellä, jossa maa on alavaa.
      Kiitos puutarhan kehuista. Itse sitä näkee usein vain tekemättömät työt, eikä osaa katsella puutarhaa armollisin silmälasein. Eilen kitkin monta tuntia ja se oli kyllä terapeuttista. On niin ihana, kun saa tehtyä jotain, minkä lopputuloksen näkee heti.

      Poista
  4. Syksy tekee tuloaan, vaan onneksi hitaasti ja kauniisti. Kirjosaarnivaahtera on kyllä uskomattoman kaunis, samoin `Louise Bugnet´! Mukavia syyspäiviä Vaahteramäkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi syksy tekee tosiaan tuloaan hitaasti ja kauniisti. Tänäänkin on tulossa ihan loistava sää.
      Minäkin tykkään kovasti sekä kirjosaarnivaahterasta että `Louise Bugnet´ista. Ne tuovat valoa vaaleudellaan syksyiseen puutarhaan.
      Mukavia syyspäiviä myös sinulle Sirkku! <3

      Poista
  5. Kirjosaarnivaahtera on kyllä huikea väritykseltään, molemmat värit on siinä täydellisessä tasapainossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Se ei ole mitenkään rauhaton, vaikka kirjava onkin.

      Poista
  6. Kauniilta näyttää puutarhassanne myrskyn jälkeenkin. Tänne Aila toi vain vesisadetta ja kohtalaista tuulta. Silloin heinäkuun alun myrskyssä oli paljon ankarammat puhurit. Hauska tuo äkäistä päärynää leikkivä omena. Värikästä syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onneksi Aila ei riehunut vihaisena sielläkään.
      Sinähän sen sanoit, tuo omenahan on äkäinen päärynä. :D
      Värikästä ja aurinkoista syksyn jatkoa myös Hiidenkiven puutarhaan!

      Poista
  7. Aikamoisesti on myrsky heitellyt lehtiä teidänkin pihalle. Ihanasti siellä vielä kasvit kukkii. Hymyilytti tuo omppu joka luulee olevansa päärynä :D
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ensimmäiset lehtisateet alkoivat Ailan myötä ja pikkuhiljaa niitä leijailee nytkin. Yleisilme on kyllä vielä vihreä.
      Tuo omena sai hymyn munkin huulille. Joskus me ihmisetkin ilmeisesti yritämme olla jotain muuta kuin olemme. Kannattaisi kuitenkin olla ihan oma itsensä. Silloin olisimme kauneimmillamme.
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle ihanainen Outi! <3

      Poista
  8. Kiitos pihakierroksesta. Hyvältä näyttää syksylläkin.

    VastaaPoista
  9. Kauniilta näyttää syksyinen puutarhasi, hienoja sävyjä löytyy ilman kukkiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tosiaan monen kasvin kauneus on lehdissä tai marjoissa eikä niinkään kukissa.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!