INSTAGRAM

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Ryöpsyävä rinne

  Rosa Puistoruusu-ryhmä ´Lumo`

Tähän aikaan vuodesta rinteessä on aika villi tunnelma.
Sormustinkukat ja ruusut ryöpsyävät ja 
kukkivat niin voimalla,
ettei voi kuin ihmetellä.
Sormustinkukkien villeys ja sitkeys ihmetyttää aina.
Ne kasvavat nimittäin pelkän paksun suodatinkankaan päällä,
kivien välissä. Niillä ei ole käytettävissään yhtään multaa.
Sormustinkukat ovat siementäneet ylempänä rinteessä olevista sormustinkukista
melkein jokaiseen kivenkoloon.
Siementämistä seuraavana kesänä ne tekevät lehtiruusukkeen
ja vasta sitä seuraavana kesänä lehtiruusukkeeseen syntyy pitkä kukkavana.
Kun kukka on kukkinut, se siementää,
mutta lehtiruusuke kuolee. 
Ja kasvi jatkaa elämäänsä taas seuraava kesänä siemenistä itäneistä taimista.
Lehtiruusukkeita voi kyllä siirrellä parempiinkin kasvupaikkoihin,
mutta olen antanut sormustinkukkien levitä aika vapaasti rinteessä.

Tykkään valtavasti niistä ja romanttisten ruusujen kukinnasta.
Jossain vaiheessa kesää minuun kuitenkin iskee siisteyden puuska
ja revin sormustinkukat ylös.
Mutta nyt on vielä villin kasvun aika.

  Rosa rugosa ´Sointu`

Rinteessä kasvaa myös monia ruusuja.
Tämä kaunotar on suomalainen ´Sointu`.
Myös toinen suomalainen jaloste ´Lumo` löytyy tuolta ylempää ensimmäisestä kuvasta.
Se on kasvanut aivan valtavaksi.
Mittaamatta voisin arvioida, että se kurottelee 2,5-3 metrin korkeudessa,
eikä leveyttäkään ole yhtään sen vähempää.
´Lumo` ei ole siis minkään pienen pihan kasvi.
Pienempään puutarhaan tämä ´Sointu` on suositeltavampi.

Jos haluat lukea enemmän näistä kauniista pensasruusuista,
löydät postauksen täältä:


Mutta palataan vielä näihin upeisiin, mutta villeihin sormustinkukkiin.

    rohtosormustinkukka
Digitalis purpurea
ジギタリス 









Jos haluat lukea lisää sormustinkukista,
olen kirjoitellut niistä enemmän täällä:


Oikein mukavaa päivää!

P.S.
Tänään on muuten Avoimet puutarhat -päivä.
Monet yksityispuutarhat avaavat porttinsa yleisölle ympäri Suomen.
Täältä löydät listan avoimista puutarhoista:
Kannattaa olla muuten tarkkana, kun lukee listaa.
Listassa ovat vain ne puutarhat avoinna, joissa on erikseen maininta asiasta.

Aiotko mennä vierailemaan Avoimiin puutarhoihin
vai avaatko oman puutarhasi ovet tänään?
Itse aion mennä ystäväni kanssa kiertelemään muutamiin lähiseudun puutarhoihin.
Päivä on ollut aiemminkin niin mukava ja antoisa.
On ihana, kun rohkeita puutarhansa esittelijöitä löytyy.
Muiden puutarhoista saa aina ideoita ja inspiraatiota.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

6 kommenttia:

  1. Aah, miten kaunis hempeiden ruusujen ja sormustinkukkien yhteiselo! Juuri noin puolivarjossa ja ehkä illan hämyssä sormustinkukat ovat kauneimmillaan, niiden romanttisuus sopii toden totta juuri ruusuihin erinomaisesti. Aivan ihana kohta puutarhassanne.
    Mukavaa avointen puutarhojen visiittipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on oikea romanttisuuden keskittymä. "Romanttiset" puolilahonneet hevoskärryt vielä taustalla. ;)
      Ruusut ja sormustinkukat sopivat niin hyvin yhteen. Tekisi mieli laittaa joku hempukka mekko päälle ja mennä istuskelemana tuonne keskelle.
      Eilinen Avointen puutarhojen visiitti oli todella ihana ja virkistävä. Oli ihana nähdä tuttuja ja tuntemattomia puutarhaihmisiä liikkeellä.

      Poista
  2. Taas kiva ja hyödyllinen postaus!
    Oli ihana tavata tänään kasvotusten Katjan kauniissa puutarhassa. Päivä kaikkine puutarhakohteineen oli todella inspiroiva ja mieleen jäi muhimaan monta ajatusta, joista voisi jalostaa itsellekin ainakin jotain. Hienoja kohteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! <3
      Ja oli aivan ihana tosiaan tavata tänään Katjalla. Toivoinkin näkeväni sinut siellä, kun näin kommenttisi Katjan blogissa. On jotenkin paljon tutumpaa nyt "jutella" täällä blogeissa, kun ollaan tavattu kasvotustenkin.
      Päivä oli tosiaan aivan ihana. Vierailimme Eijan kanssa Katjan puutarhassa ja Villipiha-puutarhassa Iitissä. Kumpikin puutarha oli ihania miljöitä kokonaisuudessaan. Täytyy vaan todeta, että kyllä Suomi on kaunis.

      Poista
  3. Olipa kiva nähdä pitkästä aikaa, kiitos virailustanne. Ja kun vielä satuitte Päivin kanssa samaan aikaan, oli kiva saada taas yhdelle blogille kasvot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella ihana, että avasit taas puutarhasi portit. Oli niin mukava käydä ja ihailla kaikkea kaunista, mitä olette saaneet miehesi kanssa aikaiseksi. Puutarha ja koko miljöö ovat aivan uskomattoman kauniit ja niin hyvin hoidettuja. Ja täynnä kasviherkkuja.
      Sanoinkin Eijalle teillä ollessa, että vanhoissa pihapiireissä jotenkin ihan rauhoittuu. Ei ole kiire mihinkään ja kaikki maailman ongelmat tuntuvat olevan todella kaukana.
      Ja oli niin ihana nähdä myös Päiviä ja saada hänen ihanalle blogilleen kasvot. Tämä puutarhaystävien tapaaminen on kyllä aina yhtä mahtavaa. Juteltavaa riittää, kun tuntuu, että ollaan vanhoja tuttuja blogien kautta.
      Illalla vielä sanoin kotiintullessa miehelle, että on mahtava, miten moneen ihanaan ihmiseen on blogien kautta tutustunut. Muuten ei ehkä ikinä oltaisi tavattu.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!