INSTAGRAM

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Vaahteramäen hanami 2020

 kärperön kirsikka
Prunus cerasus
さくら 桜 

Keitaamme silmäterä, kirsikkapuu on tällä hetkellä täydessä kukassaan.
 Kukkia on aivan valtavasti. 
 Vietimme perjantaina ystäviemme kanssa hanami-juhlaa,
grillaten ja jutellen tuntikausia. 
Hanami-juhla oli myös erityinen siksi,
että meillä ei ollut käynyt vieraita koko korona-aikana.
Tämä oli ensimmäinen kerta kuukausiin ja siksikin niin erityinen.
Perjantaina saimme vihdoin myös ulkokalusteet paikoilleen,
terassilautojen käsittelyn jälkeen.
Kesäkukkia ja muuta somistusta en ole ehtinyt vielä laittelemaan,
mutta kirsikkapuun seurassa ei muuta kukkaloistoa kyllä kaivannutkaan.
















Tämä hanami-aika on aina niin uskomattoman kaunista aikaa.
Ei olisi yhtään liioiteltua järjestää muillekaan kasveille omia juhliaan.
Näyttää sille, että ensi viikonloppuna vuorossa voisi olla omenapuunkukinta-juhla.
Niin kauniisti nuput ovat aukeamassa. 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

18 kommenttia:

  1. Upea Hanami Vaahteramäellä! 🌸
    Ihanaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä hanami-aika on aina niin erityisen kaunista. Se kestää vain hetken, mutta siitä nauttii silti todella paljon.
      Kiitos samoin, ihanaa kesäkuuta myös sulle Tuula! <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sanos muuta! Ei tuon äärellä voi kuin huokailla ihastuksesta.

      Poista
  3. Niin kaunista ja rauhoittavaa tuo kukinta!
    Ihanaa tiistaita Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin juuri eilen, että tuo kirsikan kukkien katselua rauhoittaa mahtavasti. Luonnolla on ihmeellinen voima.
      Ihanaa päivää myös sulle Outi! <3

      Poista
  4. Ihanaa ja niin runsasta kukintaa. 🌼🌸☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkia on aivan valtavasti ja niitä voisi katsella ja ihailla loputtomasti.

      Poista
  5. Onpa ihania kukkapuita! Kelpasi hanamia viettää! Meillä sama juttu: ei olla paljon ystäviä nähty, yhteyksissä ollaan kyllä oltu. Tällainen erilainen kevät nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt on kelvannut hanamia viettää.
      On tosiaan ollut erilainen kevät. Onneksi on muuten pystynyt pitämään yhteyttä.

      Poista
  6. On varmasti ihanaa aikaa siellä ja todella kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tuo kirsikankukinta on aina yhtä ihmeellistä.

      Poista
  7. Onpa kaunista! Keitaan silmäterä pistää parastaan. Meillä ollaan juhlittu lasten synttäreitä parina päivänä ihan vain yksittäisten sukulaisten kanssa, mutta muuten ei ole täälläkään vieraita käynyt. Toivon koko ajan, että koronan uusi aalto jäisi kokonaan tulematta ja tilanne normalisoituisi pian. Ehkä turha toivo, mutta saahan sitä haaveilla. Kukkaisaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitaan silmäterä pistää tosiaan parastaan, eikä säästele yhtään kukinnassaan.
      Toivotaan tosiaan, että uusi aalto jäisi tulematta ja saisimme taas kyläillä ja reissata vapaasti.
      Kiitos samoin, kukkaisaa kesäkuuta myös sinne! <3

      Poista
  8. Upeaa!
    Meillä odotellaan vielä hetki hedelmäpuiden kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, teillä on kaikki ihanuus vielä edessäpäin.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!