INSTAGRAM

torstai 30. huhtikuuta 2020

Iloista vappua!

jaloleinikki 
Ranunculus asiaticus
ハナキンポウゲ

Vappu osuu tänä vuonna kivaan saumaan.
Perjantainen pyhäpäivä pidentää viikonloppua mukavasti
ja tuntuu, että on melkein lomaa.

Poikkeustilasta johtuen, 
monen vappuohjelma ei mene samalla kaavalla kuin muina vuosina, 
mutta vapaat ovat varmasti silti tervetulleita.

Oma vappuohjelmani poikkeaa vain hieman totutusta.
Yleensä olemme tavanneet ystäviä ja 
viettäneet vappurbrunssia naapureiden kanssa. 
Tänä vuonna nämä ilot jäävät valitettavasti väliin.
Mutta yksi juttu ei muutu,
nimittäin puutarhassa kuopsuttaminen.
Vappu on ollut minulle perinteisesti lannoitusaikaa
ja puutarhan kevättöiden parissa puuhailua.
Niin se on tänäkin vuonna.

 freesia
フリージア

Suunnittelin kalkitsevani nurmikon
ja lannoittavani muut kasvit.
Nurmikolle heitän lannoitteen vasta kahden viikon kuluttua kalkituksesta.
Tällä systeemillä nurmi on vastaanottavaisempi lannoituksen suhteen
ja pystyy käyttämään sitä paremmin hyödykseen.

Saatan kylvää myös kasvimaalle jotain.
Harsoilla peittäen kylvöt onnistuvat, vaikka olisikin aika viileää.
Ja puutarhastahan ei hommat lopu.
Aina keksii uutta, kun jonkin homman saa valmiiksi.

Vietämme muuten vapun perheen kanssa ja kotona.
Avaamme grillikauden ja herkuttelemme munkeilla.
Eli aika rentoa ja mukavaa ohjelmaa tiedossa. 

Mitä sulla on suunnitteilla?
Onko vappu sinullekin loistavaa puutarhailuaikaa?
Vai harmittaako, 
kun tänä vuonna ei pääse vapputorille ja muihin tapahtumiin?
Vai osallistutko kivoihin vapputapahtumiin virtuaalisesti?

virtuaalivappu.fi -sivustolta
löytyy muuten kivoja virtuaalisia vapputahtumia 
ja tekemistä, jos tuntuu tylsältä. 
Vappua ei ole tosiaankaan peruttu,
sitä voi viettää niin monella tavalla.
Piknikin voi järkätä vaikka olohuoneen lattialle
tai takapihan nurmikolle. 
Eikä ole pitkä matka hakea keittiöstä lisää simaa ja munkkeja.

kultahehku
Craspedia
クラスペディア

Toivon just sulle ja sun rakkaille 
iloista ja leppoisaa vappua!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



18 kommenttia:

  1. Teidän vappu kuulostaa ihanalta! Vaikka nyt juuri ei ystäviä voikaan tavata, mutta varmaan järkkäätte jotkut ihanat venetsialaiset korvaamaan tämän.
    Muakaan ei vappukarkelot houkuttele, nuoruudessa tuli karkeloitua koko loppuelämän edestä :-D Täällä menen skoolaamaan ystävien pihalle alkuillasta, pukukoodi: lakki ja villahousut.
    Ja pihatöitä sitten vappupäivänä, lannoitusta ja kalkkia onkin nyt hyvä levitellä, kun on sadekuuroja luvassa, kiitos kun muistutit!
    Iloista vappua teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tulee tosiaan uusia juhlan aiheita ja voidaan kehitelläkin niitä, sitten kun on taas turvallisempaa juhlia.
      Joo, mäkään en noista vappuhäppeningeistä niin perusta. Nuorena ne olivat tärkeämpiä ja lapsuudessa käytiin aina vapputorilla ostamassa kaikenlaista krääsää. Nyt en ole käynyt vapputorilla vuosikausiin. Puutarha on vetänyt enemmän puoleensa.

      Mukavaa vappua sulle ja ihania villahoususkoolauksia! :)

      Poista
  2. Iloista vappua sinulle ja perheellesi! Meillä on grilli vielä kellarissa, mutta nyt sen voisi kantaa pergolaan.
    Seurallisia vappuja on tullut vietettyä niin monta, että hyvin voi välillä olla Ukkokullan kanssa kaksistaan. Hetki sitten juotiin munkkikahvit, myöhemmin skoolataan kuoharilla pienen suolapalan kera. Huomenna ajattelin niinikään lannoittaa, rapsuttaa ja mitä ikinä puutarhassa keksinkään. Ehkä voisi kylvää kurpitsatkin, jotta ne olisivat aikanaan valmiita kasvimaalle istutettaviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! <3
      On ihana, että vietätte ihanaa vappua kaksistaankin. En välillä ymmärrä, kun ihmiset sanovat, etteivät viitsi viettää juhlia tai juhlapyhiä, jos ei ole vieraita. Omaksi ilokseenkin kannattaa ehdottomasti pistää juhlat pystyyn aina kun siihen on mahdollisuus. Eihän sitä muutenkaan vieraita varten eletä.

      Teidän vappunne kuulostaa ihanalta ja kivan rennolta.
      Ja kiitos muistutuksesta. Kurpitsat voisikin tosiaan nyt kylvää.

      Ihanaa vapun jatkoa!

      Poista
  3. Minäkin tulin vasta 20.30 pihalta sisälle, menee Vappu puutarhatyönjuhlan merkeissä :). Ei haittaa yhtään. Huomenna jatkuu. Oikein hyvää vappua teidän perheelle, suunnitelmasi kuulostavat oikein mukavilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi!
      Meille vappu taitaa olla tosi suuri puutarhatyönjuhla. On ihanaa, kun keväälle osuu vapaapäivä just, kun puutarhahommia on niin paljon. Helatorstai on minusta myös hyvä puutarhavapaa.
      Minäkin tulin välillä vaan käymään sisällä ja taidan mennä jatkamaan hommia ulos. Nyt ei malta kyllä sisälle jäädä.

      Poista
  4. Ihanan kuuloinen vappu teillä. Me täällä kotosalla kilistellään laseissa äitini tekemää simaa ja suupielistä pyyhitään munkkirinkilöiden (jotka itse leivoin) sokeria :)
    Ihanaa vappua sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam! Niin teilläkin!
      Munkki ja sima kruunaavat vapun. Meillekin anoppi toi eilen munkkilähetyksen.
      Ihanaa vapun jatkoa myös teille!

      Poista
  5. Simaa ja munkkeja, mitäs sitä muuta. Ja pihalla täälläkin aika kuluu joka päivä. Normimaailmassa olen ollut vappuna työpaikallani laittamassa kukkapenkkejä ja muuta "omaa". Muina päivinä ollaan tehty kevätsiivouksia niin sisällä kuin ulkona. Nyt on niin omituista, kun ei ole sitä normaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sima ja munkit kuuluvat tähän erikoisvappuunkin. Ja onneksi myös puutarhahommat. On niin kiva, kun saa rauhassa puuhailla pihalla. Ja ilmakin suosii, ei tule räntää, niin kuin usein vappuna on ollut tapana.
      Tsemppiä tähän erikoisvappuun ja kivoja hetkiä puutarhaan! <3

      Poista
  6. Kyllähän sitä riittäis puutarhatöitä ja menoiluja,tänä vappuna keksin pyörälenkin aamutuimaan.Toivotan RAUHALLISTA vapunviettoa Ylioppilaille tms.t.leenah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörälenkki kuulostaa oikein ihanalta. Munkin pitäisi hieman huoltaa mun pyörää, niin pääsisi ajelemaan.
      Ihania ja rauhallisia vappuhetkiä myös sulle!

      Poista
  7. Kivat vappusuunnitelmat teillä! Minä vietin vappua puutarhatöissä, kuten joka vuosi aikaisemminkin. Tänä vuonna olikin vaihteeksi aurinkoinen ja melko lämminkin vappu. Simaa on, mutta munkkien tilalla mustikkakukkoa. Nopsasti meni tämäkin päivä :) Aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhavappu onkin parasta! Ja tänä vuonna ilmatkin tosiaan suosivat meitä. Onhan sitä lumi- tai räntäsateessakin tullut vappua viettyä. Nyt oli just hyvät puuhastelusäät.
      Nam, mustikkakukko kuulostaa niin herkulliselta. Ja tosiaan päivät puutarhassa menevät vauhdilla. Varsinkin näin keväällä tuntuu, että tekemistä riittää ja aika menee ihan siivillä puutarhan parissa.

      Kiitos samoin, aurinkoista toukokuuta myös sinulle!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!