INSTAGRAM

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Glögihetki kasvihuoneessa


Viime viikonloppuna sain ihanat ystäväni meille oikein yökylään.
Olemme tunteneet tämän porukan kanssa jo lapsuudesta saakka. 
Pari meistä on jo pötköttänyt vauvana rinnakkain vanhempien kyläillessä. 
Suurin osa meistä ystävystyi ala-asteen aikoihin
ja siitä asti olemme pitäneet yhtä. 

Elämä on kuljettanut eri paikkakunnille,
mutta se ei ole meitä erottanut. 
Tapaamme aina muutaman kerran vuodessa 
ja jatkamme siitä, mihin edellisellä kerralla jäimme. 

On ihana, että omistaa ystäviä, jotka tuntevat minut (ja minä heidät) läpikotaisin. 
Mitään ei tarvitse selitellä, kun kaikki tuntevat toistensa taustat ja elämän vaiheet,
niin ilot kuin surutkin. 

Tapaamisiimme emme oikeastaan tarvitse mitään ohjelmaa, 
sillä juttua riittää. 
Yleensä aika loppuu aina kesken. 

Pienenä ohjelmanumerona kävimme juomassa glögit kasvihuoneessa. 
Mietimme kaikenlaisia askarteluja ja kranssin tekoja, 
mutta onneksi emme sellaisiin ryhtyneet. 
Emme olisi kertakaikkisesti ehtineet, 
kun piti syödäkin kaiken höpötyksen ohessa... :)


Viikonloppuna oli pieni pakkanen ja aurinko valaisi valkoisen puutarhan. 
Kasvihuoneen ikkunat olivat aivan huurteessa ja se näytti melkein lumilinnalta.
Höyryävä glögi ja puolukka-kinuskikakku täydensivät tunnelman. 


Löysin puolukka-kinuskikakun reseptin täältä.
(Tämä ei ole yhteistyö)



En ole mikään taitava leipuri, 
mutta tämä kakku oli helppo myös minulle. 
Oikaisin reseptissä kyllä hieman. 
Ohjeessä neuvottiin keittämään kinuski itse,
mutta tyydyin kaupan valmiiseen kinuskikastikkeeseen 
ja hyvin toimi sekin. 













Mukavat hetket eivät tarvitse välttämättä mitään suuria valmisteluja,
eikä puitteita. 
Näin joulun alla on mukava pyytää ystäviä tai naapureita kylään
ja juoda glögit vaikka kasvihuoneessa tai lumisessa puutarhassa. 
Suosittelen kokeilemaan!

Mukavaa viikkoa ja pieniä arvokkaita hetkiä arkeen!

P.S. Vaahteramäen facebookissa avautuu joka päivä joulukalenterin luukku
 jouluiseen blogipostaukseen.  
Suurin osa postauksista on uusia ja ennen julkaisemattomia, 
mutta joinakin päivinä linkit johtavat edellisten vuosien ikivihreisiin joulupostauksiin (repost). 
Odotetaan yhdessä joulua ja nautitaan ihanasta joulutunnelmasta! 



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


8 kommenttia:

  1. Ihana ystäväporukka sinulle ja ihanaa kun olette päässeet yhdessä viettämään aikaa.
    Kaunista iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen niin iloinen, että ystävyytemme on säilynyt vuodesta toiseen.
      Kaunista torstaita ja huomista itsenäisyyspäivää sinulle Outi! <3

      Poista
  2. Ihana glögihetki teillä ollut. Kakku näyttää niin hyvältä että pitäisi melkein kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosiaan ihana hetki yhdessä glögiä ja kakkua maistellen.
      Suosittelen kokeilemaan tuota kakkuohjetta. Ei ollut ollenkaan vaikea.

      Poista
  3. Mikä ihana kakku! <3
    Ja tunnelma ystävien kanssa höyryävien kuppien kanssa viehättävässä miljöössä.
    Ystävät ovat parasta! <3

    Hyvää itsenäisyyspäivää sinne, Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli kyllä hyvää. Ajattelin, että samanlaisen voisi tehdä vaikka jouluksikin.
      Ystävät ovat tosiaan parhautta. On todella rikkaus omistaa ystäviä, joiden kanssa todella viihtyy.

      Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinne Mantelilaaksoon! <3

      Poista
  4. Kiitos glögihetkestä ja ihanasta viikonlopusta❤️ Kakku oli todella hyvää ja seura parasta👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille ihanille, että teitte viikonlopusta niin huipun! <3
      Hyvässä seurassa aika vaan meinaa aina loppua kesken...

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!