INSTAGRAM

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Sinivalkoista-haaste 2019

kiinanpioni
 Paeonia lactiflora ´Festiva Maxima`
シャクヤク

En halunnut lopettaa tuota viime postauksen kesämuistelua,
ja nappasin myös toisen puutarhablogeissa pyörineen haasteen mukaani. 

Tiiu, Puutarhahetki -blogista on haastanut myös useampana vuonna 
puutarhablogeja tai somekanavia osallistumaan upeaan sinivalkoista -haasteeseen. 
Meille suomalaisille sininen ja valkoinen taitavat olla niitä ikuisia kestosuosikkeja,
sillä liittyväthän ne oleellisena osana meidän monen sielunmaisemiimme;
 veteen, taivaaseen ja lumeen.  

Sininen ja valkoinen kuuluvat myös omiin värisuosikkeihini. 
Jo ekaluokalla koululaukkuni piti olla sininen, 
vaikka punaisia laukkuja taisi olla suurimmalla osalla koulukavereista. 
Sinisiä vaatteita olen myös rakastanut oikeastaan koko ikäni.
Tosin sähkönsiniseen olen kyllästyä. 
Valkoinen puolestaan on ehdoton lempivärini kukista puhuttaessa. 
Valkoiset kukat ovat jotain niin kaunista, rauhoittavaa ja puhdasta,
että kaikki muut kukkien värit jäävät varjoon. 

Puhtaasti sinisiä kukkia on muuten todella vähän.
Moni kukan väri taittaa vahvasti liilaan ja 
tässäkin postauksessa löytyy myös niitä oikeastaan liiloja kukkia. 
Taivaan  tai Suomen lipun sinisiä kukkia ei taida olla kuin muutama. 

Tervetuloa sinivalkoiselle kukkakierrokselle!
Nautitaan ja ihmetellään näitä kesän värejä.

  lehtoakileija
Aquilegia vulgaris 
オダマキ

 lehtoakileija
Aquilegia vulgaris 
オダマキ

 karpaattienkello
Campanula carpatica
ホタルブクロ

kielo
Convallaria majalis
Lily of the valley
スズラン

  ruiskaunokki, ruiskukka
Centaurea cyanus
ヤグルマギク

 daalia
Dahlia
ダリア

 tiukukärhö ´Arabella`
Clematis Diversifolia / Intefrifolia-Ryhmä
クレマチス

   keltaluumu ´Laatokan Helmi`
Prunus domestica ´Onega` 
プルーン

   lemmikki 
Myosotis 
Forget me not
ワスレナグサ

 sammalleimu
Phlox subulata
シバザクラ

  suomenköynnösruusu 
Rosa ´Pohjantähti`
つるバラ

  metsäorvokki
Viola riviniana
スミレ

 tulppaani
Tulipa
チューリップ


Oli niin terapeuttista ja virkistävää selailla kesän kuvia.
Jos sinäkin haluat osallistua tähän kivaan haasteeseen,
nappaa se mukaasi.
Jos sinulla ei blogia, voit ilahduttaa seuraajiasi myös somessa sinivalkoisilla kuvilla. 
Alta löydät haasteen säännöt,
Tiiun blogista kopioituna. 

Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään
Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne. Puutarhahetken Instagram-tili muuttuu nyt kuukauden ajaksi sinivalkoiseksi. Uusi sinivalkoinen kuva on luvassa päivittäin.:)

Seuraavissa blogeissa pääset myös sinivalkoisiin tunnelmiin:


Kaunista sunnuntaita!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

14 kommenttia:

  1. Ihanasti tulee kesä mieleen näistä kuvista! Olinpa unohtanut, että metsäorvokkeja on olemassa. Minulla oli joskus tuoksuorvokkeja, mutta etanat rakastivat niitä tuhoisin seurauksin. Olisiko metsäorvokki niille vähemmän mieluinen? Ainakin sinun orvokkisi näyttävät tosi ehjiltä ja "nuolemattomilta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuli kesää ikävä, kun näitä kuvia valitsi kaikkien kesäkuvien joukosta.
      Meille metsäorvokit ovat ilmestyneet itsestään ja ovat nykyään pikkuisen jopa riesakin. Tuolla rinteessä on havukasveja ja kivikko, jonka alla on paksu suodatinkangas. Sinne ne metsäorvokit vaan ilmestyivät kivien koloihin. Ensin muutama ja sitten valtaisa määrä.
      Aluksi ajattelin, että voi ihanuus, ne saavat levitä kivien väleihin niin paljon kuin tykkäävät. Yhtäkkiä alue alkoi näyttää epäsiistiltä ja olen alkanut kitkemään niitä kukinnan jälkeen pois.
      Ajatukseni ovat ristiriitaiset. Tykkään metsäorvokeista valtavasti, mutta en halua kivikkoni näyttävän epäsiistiltä.
      Päätin, että talven mittaan mietin mitä tehdä.
      Meillä ei lehtokotilot ole ainakaan suuremmassa määrin syöneet niitä. En ole ainakaan huomannut reikiä lehdissä. Ehkä ne viihtyvät vähän rehevämmillä istutusalueilla, kuin tuolla minun kivikossani.

      Poista
  2. Siis aivan ihania!!!!!
    Kiva kun osallistuit kuusi kuvaa kesästä haasteeseen! Nappaan sieltä yhden kuvan koontipostaukseen, onhan ok ? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! <3
      Sinun ja Tiiun haasteet olivat aivan ihanat ja samalla pystyi valitsemaan kuvia kumpaankin haasteeseen, kun alkoi selaamaan kesän kuva-arkistoja.
      Ja ilman muuta saat napata kuvan koontipostaukseen. Unohdinkin mainita asiasta kommentissa.

      Poista
  3. Oi, miten ihanaa vaipua upeiden kesäkuvien pariin hämärtyvässä marraskuun iltapäivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!
      Näiden haasteiden myötä on ollut monta kivaa hetkeä, sekä omien kuvien että teidän muiden muistojen äärellä. <3

      Poista
  4. Niin kauniita kuvia. Miten voikaan tulla niin nopeasti kesää ikävä? Onneksi on tosiaan kuvia ja muistoja jäljellä, ehkä sitä taas niiden turvin kestää tämän talven.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, näinä harmaina päivinä nuo raikkaat värit ja kesäfiilis tuo kyllä haikean ikävän kesään.
      Onneksi on tosiaan muistoja ja kuvia sekä uusi kesä edessäpäin. :)
      Mukavaa uutta viikkoa Outi! <3

      Poista
  5. Kauniita kuvia! Lemmikkikimppu on hurjan suloinen <3

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania sinivalkoisia kuvia! Minäkin ihastuin tuohon lemmikkikimppuun. Kiva, että lähdit haasteeseen mukaan! Oikein hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu ja kiitos tämän ihanan haasteen aloittamisesta!
      Lemmikit ovat niin suloisia. Ne saavat sydämen läpättämään ja annankin niiden kasvaa puutarhassa siellä missä sattuvat viihtymään.
      Ihanaa alkanutta viikkoa myös sinulle! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!