INSTAGRAM

perjantai 29. marraskuuta 2019

Metsäinen kranssi




Viikko sitten lauantaina vietimme todella mukavan päivän suvun naisten kesken.
Mukana oli tätini, äitini, siskoni ja siskon tytöt.
Päivän teema oli kranssit metsän antimista,
mutta myös juttelu, syöminen ja nauru kuuluivat oleellisena osana päivään. 

Jokainen toteutti omia visioitaan jutustelun lomassa,
eikä painetta ollut. 
Voiko rentouttavampaa puuhailua ollakaan!


Toteutimme kranssit itse oksista työstämiimme renkaisiin 
ja siskoni teki mahtavan havukranssin vanhaan hulavanteeseen. 
Oksina käytimme pajua sekä kuvassa näkyvää laikkukirjokanukkaa.
Kummankin pensaiden oksat taipuvat hyvin ympyrän muotoon.
Sidoimme oksat rautalangalla kiinni. 


Yleensä sidon myös kranssiin tulevat materiaalit ohuella rautalangalla,
mutta nyt päätin kokeilla maatuvaa juuttinarua.
Kranssin sitominen onnistui juuttinarunkin avulla hyvin,
mutta kyllähän rautalanka sitoo napakammin ja 
materiaalit pysyvät varmasti paremmin paikoillaan sen avulla. 


Työstin oman kranssini erilaisista metsän antimista;
kuusesta, puolukasta, jäkälästä, mustikasta, katajasta ja liekokasvista.
Niputin materiaalit ensin pieniksi nipuiksi, 
jonka jälkeen ne oli helppo kiinnittää itse kranssiin. 

Siskoni tehtaili monta kranssia.
Tässä on tulossa mustikanvarpukranssi.

Oli hauska nähdä, kuinka kaikilla tuli omannäköisiä kransseja. 
En huomannut ottaa siskon tytöstäni kuvaa puuhastelun lomassa. 
Hän teki ennakkoluulottomasti upeita kransseja ja nautti selvästi tekemisestä.


Tässä siskoni 
mahtava hulavannekranssi.


Itse tein pienemmän kranssin, jossa on tosiaan vähän kaikenlaista sulassa sovussa.
Minusta jäkälän harmaus, yhdessä havujen kanssa on ihana yhdistelmä. 







Oletko sinäkin innostunut kransseista tai muusta jouluaskartelusta?
Kerää tänä viikonloppuna ystäväsi tai sukulaisesi yhteen
ja nauttikaa toistenne seurasta ja yhdessä tekemisestä. 
Ja eikä se ole niin nökönuukaa, osaatteko teknisesti kaiken oikeaoppisesti,
nimittäin tekemällä oppii ja varmasti monta päätä osaa neuvoa toisiaan.
Moni kukkakauppakin tarjoaa kranssikursseja, 
jos kaipaa neuvoja, materiaaleja ja mukavaa yhdessä oloa. 
Kukkakaupoista voi myös käydä ostamassa tarvikkeita kransseihin,
sekä kasveja että rautalankaa ja kranssipohjia. 
Nämä tuotteet eivät yleensä ole missään esillä, 
vaan niitä kannattaa rohkeasti kysellä myyjältä. 

Itse haaveilen harjoittelevani vielä niitä tämän joulun hiteiksi nousseita paperikoristeita 
(tähti ja kukkia).
Ruotsalaiset blogit ja insta suorastaan pursuaa kauniita paperikoristeita. 
Ja olisi ihana oppia tekemään myös himmeleitä. 
Joulunaika herättää ainakin minussa pienen askartelijan henkiin. 
Joulunalusaikahan onkin ihan parasta kaikenlaiseen askarteluun yhdessä tai yksin.
Pimeät illat saavat ihan uuden merkityksen. 

Mukavaa tulevaa viikonloppua!
Ja sehän on kuulkaas jo adventtiviikonloppu. 




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


17 kommenttia:

  1. Kauniita kransseja olette tehneet. Ja ne ovat mielestäni juuri siksi kauniita kun ette ole niihin innostuneet ripustamaan liikaa kaikkea, vaan rauhalliset värit ja muutama materiaali tekevät niistä juuri niin ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minustakin on kauneinta säilyttää luonnollisuus, eikä ripustella kaikenlaista koristetta luonnonkauneuden päälle.
      Luonto osaa nimittäin tehdä kauneinta taidetta.

      Poista
  2. Kauniita kransseja. Ihanasti sopivat jäkälät ja mustikanvarvut havunoksiin. Tykkään tehdä havutöitä ja jouluna havukranssi ulko-ovessa on ihan must.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko!
      Havutyöt ovat niin mukavia ja on ilo, kun saa omin käsin tehtyjä ja luonnollisia joulusomistuksia ulos ja sisään.

      Poista
  3. Teillä on ollut kyllä ihana päivä ja olette saaneet aikaiseksi todella kauniit kranssit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!
      Päivä oli tosiaan mitä ihanin ja kransseista tuli kyllä kivoja koristeita jouluun.

      Poista
  4. Ihanaa puuhastelua yhdessä. Niin upea tuli sun kranssista. Ihanasti tosiaan sopii jäkälä havujen kanssa <3
    Kivaa viikonloppua Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä puuhastelu on just parasta. Samalla voi höpötellä ja vaihtaa kuulumisia.
      Jäkälän harmaus on korostuu kauniisti vihreän seurassa.
      Kiitos viikonlopun toivotuksista ja mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  5. Ihania kransseja!
    Olin itsekin tällä viikolla samoissa puuhissa, havuista tein kranssi etuoveen. Ja käytin myös lankaa ja pajua eko-hengessä;) On paljon helpompi kierrättää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni!
      Tämä joulun alusaika ja marras-joulukuun vaihde ovat ihan parhaita aikoja askarrella kransseja.
      Ja itsekin oikein ihmettelin, kuinka hyvin kranssin sitominen tuolla juuttinarulla sujui. On tosiaan paljon helpompi kierrättää kranssi, kun ei tarvitse miettiä rautalangan maatumista.

      Poista
  6. Tuo on varmasti kivaa tehdä mukavalla porukalla noita kransseja. Minäkin olen väkertänyt syysiltoina kransseja ja antanut tyttärelle hänen kukkakauppaansa ne myytäviksi ja eilen juuri ilmoitti että lisää vaan menesi, empä taida nyt hirveesti ennättää kun on noita jouluisia tohinoita itselläkin. Mukavaa on niiden teko vaikka yksin tuherran ja koira kantelee roippeita ympäri taloa ja syö niitä. Mukavaa viikonloppua sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porukalla puuhailu on aina hauskaa. Ja sullakin on ollut kiva apuri, vaikka kanteleekin tarvikkeita ympäri taloa. :)
      Oletkin ahkeroinut ihan valtavasti, kun olet jaksanut tehdä kransseja myyntiin.
      Kranssit tekevät varmasti kauppansa kukkakaupoissa, sillä ne tuovat jouluiloa niin pitkään.
      Mukavaa joulunalusaikaa ja joulutohinoita! <3

      Poista
  7. Oi minäkin haaveilen himmelien rakentelusta💚 Kauniita kransseja saitte aikaan, joukossa on voimaa💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi niin ihana tehdä himmeli! En ole koskaan tehnyt edes pientäkään himmeliä, mutta se on ollut aina haaveena.
      Vielä joku päivä toteutan haaveeni.
      Joukossa on tosiaan voimaa ja oli mukava puuhailla yhdessä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!