INSTAGRAM

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Varma vappukukka

Yhteistyössä: Huiskula Oy


Huhtikuun uskomaton lämpö sai melkein luottamaan siihen, 
että kesä on täällä pysyvästi.
Mutta vielä on syytä olla hieman varuillaan,
sillä yöpakkasia saattaa tulla vielä monta viikkoa.

Onneksi on olemassa iki-ihana orvokki,
joka ei hätkähdä pienestä pakkasesta.
Sen voi huoletta istuttaa ilahduttamaan vappuista puutarhaa.

Tämä kuva on otettu vuoden 2017 vappuna.
Nämä suloisuudet eivät olleet millänsäkään tästä lumikuorrutteesta, 
vaan porskuttivat syksyyn asti kauniina. 
Toivotaan, ettei tänä vuonna vappusää ole näin hurja...
Vaikka orvokit sen kestäisivät,
meidän puutarhurien laita voi olla toinen.

 orvokki 
viola
 スミレ


Niin kuin tiedätte, rakastan valkoisia kukkia
ja tykkään simppeleistä asetelmista.
Joskus on ihana tehdä rönsyäviä ja monimuotoisa asetelmia,
mutta varma valinta on istuttaa samaa lajia koko istutus täyteen.

Orvokit kannattaa istuttaa tarpeeksi harvaan,
koska ne leviävät hyvin jo muutamassa viikossa. 
Ennen kuin pesuvati on täynnä,
laitoin vapuksi hieman suloisia koivunoksia vadin ympärille.
Norkot ovat kuin luonnon serpentiinejä ja tuo lehtien hento vihreys on niin raikas ja rauhoittava.
Tiedän, että monelle allergikolle tämä kuva on kauhistus,
mutta itse ajattelin leikitellä luonnon vappukoristeilla.


 Orvokki-istutuksen hoito:
-Istuta orvokit tilavampaan ruukkuun,
jossa on uutta, ravinteikasta multaa runsaasti.
Mitä isompi kasvualusta, sen helpompaa on hoito.
- Kastele ja lannoita säännöllisesti kesäkukkalannoitteella.
- Kuihtuneiden kukkien nyppiminen edistää uusien kukkien muodostumista 
ja siistii kasvia.
- Voit leikata koko kasvuston myös alas keskikesällä,
jos se on ränsistynyt.
Uusi kasvusto ja kukat kasvavat muutamassa viikossa kauniiksi.
- Orvokki viihtyy varjossa ja puolivarjossa parhaiten,
mutta pärjää myös auringossa.
- Orvokin kukkia voi  käyttää myös ruokien ja leivonnaisten koristelussa. 


Aurinkoista ja iloista vappua!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

10 kommenttia:

  1. Mukavaa vappua! Kaunis orvokkinnen vappukukka-asetelma 🍀

    VastaaPoista
  2. Orvokit ovat söpöjä ja niiden hyvä puoli on ehdottomasti pakkasenkestävyys. Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! <3
      Nytkin on luvattu niin epävarmoja säitä, että on varmasti hyvä pelata varman päälle ja hankkia orvokkeja muiden herkempien kesäkukkien sijaan. Jollei sitten ole lasitettua parveketta.

      Poista
  3. Orvokkeja täälläkin jo ruukuissa. Ihanaa vappua sinulle Riina <3

    VastaaPoista
  4. Orvokki on tosi herttainen kevään kukka ja täällä niitä on pihallani muutamia.
    Ei uskoisi, mutta orvokki on myös orvon kukka ja myöskin se kuvastaa äitipuolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, en olekaan tiennyt noita orvokin taustoja. Täytyykin tutkailla enemmän asiaa.
      Kiitos mielenkiinnon herättämisestä Molley!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!