INSTAGRAM

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Kasvihuoneen ihanuus talvella


Vaikka kasvihuone on ihanin kesällä,
nautin siitä myös talvisin valtavasti.
Eilenkin käppäilin puutarhassa ja käväisin kasvihuoneessa. 
Jo oven aukaisu ja kasvihuoneen sisälle astuminen saa onnentunteita aikaan.
Kasvihuone oli niin pitkäaikainen haaveeni, 
etten jaksa vieläkään olla ihmettelemättä, että minulla on oikeasti sellainen. 
Ihan ikioma ja saan tehdä siellä mitä haluan. 


Näin kevättalvellla kasvihuoneen ihanuus korostuu. 
Se tuo kevään konkreettisuuden jotenkin lähelle. 
Kohta minä voin puuhastella tuolla. 


Katolta tiputettujen lumien kinoksetkin alkavat pikkuhiljaa madaltumaan, 
vaikka onhan tuota lunta vielä valtavasti. 
Vähän meinaa taas kasvuvyöhykekateus iskeä täysillä,
kun katselin kasvihuoneeni valmistajan Willab Garden :in kuvia 
ja kevätmessuja Ruotsin Skånessa.
Siellähän on oikeasti jo kevät. 
Mutta perästä tullaan täälläkin. 

 Meillä jääkukat koristavat vielä kasvihuoneen ikkunoita, ainakin aamuisin.
Päiväksi kaikki kirkastuu 
ja aurinko lämmittää kasvihuoneen sisällä jo aika kivasti. 



 Vaikka en pidäkään kasvihuonetta talvisin minään varastona,
säilyvät siellä monet puutarhatarvikkeet hyvin talven ajan. 
Ne ovat käyttövalmiina, kun niille tulee taas töitä.


Taimien merkkaustikkuja ja tyhjiä saviruukkuja on ihana katsella. 
Sormet alkavat jo syyhyämään ja pää miettii vinhaa vauhtia uusia suunnitelmia. 
Kasvihuone toimii näin myös hyvänä inspiraation lähteenä, 
vaikka ulkona tuivertaisikin lumimyräkkä.




 Aurinkoisimpina päivinä tarkenee hyvin tulla jo hetkeksi 
istuskelemaan kahvikupposen kanssa tänne sisälle ja antaa haaveiden lentää. 


Ja ihan hyvinhän tuo aurinkokin ymmärtää, 
mihin kohtaa puutarhaa kannattaa paistaa eniten. 


Kaunista sunnuntaita 
ja puutarhahaaveita!

 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. Onko sinulla oman kokemuksesi kautta mielipidettä, kuinka lähelle kasvihuoneen pitkää sivua kannattaa tehdä istutuslaatikoita? Minulla on siis 13 neliön Juliana. Onko parempi jättää selvä kävelykuja sivulle ennen laatikoita / onko haittaa jos laatikon reuna on esim. Noin 20 cm päässä lasihuoneen seinästä? Olen tässä pyöritellyt kysymystä mielessäni. Vahvasti rakennetuista laatikoista saattaisi saada korokkeen luminen pudotteluun, mutta onko jotain muuta haittaa, mitä en keksi uutena kasvihuoneen omistajana. Ajattelin istuttaa esim. mansikkaa pitkiin istutuslaatikoihin kasvarin viereen. Olen kiitollinen mielipiteestä! Hyvää laskiaissunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ehkä jättäisin kunnon kävely- ja huoltokujan ennen laatikoita. On kiva, että pystyy pesemään kasvarin ikkunoita ja toisaalta hoitamaan noita viljelylaatikoita helposti.
      Olen toki nähnyt sellaisia kasvilaatikoita, jotka ovat muurattu tai tehty puusta, ihan kasvihuoneessa kiinni. Varsinkin englantilaistyylisisten kasvihuoneiden ulkopuolella on usein sellaisia.
      Itse kuitenkin suosittelisin kunnon rakoa. Siitä ei varmasti ole ainakaan haittaa.
      Mukavaa laskiaissunnuntain iltaa ja uuden viikon alkua myös sinulle Päivi!

      Poista
  2. Kasvihuonekausi on aivan kohta käsillä! Tunne omassa kasvihuoneessa puuhailusta on ihanan kutkuttava, oi ymmärrän niin sinua! Auringon valossa kasvihuoneesi ihan loistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kutkuttavaa tunnetta tuntee varmasti jokainen kasvihuoneen omistaja tai puutarhan kuopsuttelija.
      Aurinko sattui osumaan todella kauniisti juuri kasvihuoneen kohdalle kuvanottohetkellä, luoden kasvarin sisällekin ihanan tunnelman.

      Poista
  3. Kasvihuoneesi on ihana ja siitä voi täydellä sydämellä olla iloinen ja ylpeä. Kävin eilen kurkkaamassa omaan kasvariini ja siellä oli jo selvästi kasvihuoneelle ominainen lämmön tuntu. Kunhan hangen pinta vähän madaltuu, aion mennä viettämään jonkun aurinkoisen hetken kasvariin - ihan vaan unelmoidakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! <3
      Oi, oi nuo unelmahetket ovat niin tärkeitä ja ihania!
      Kivaa kevään odotusta ja kahvitteluhetkiä!

      Poista
  4. Kohta ne alkaa taas, hetket kasvimökissä. Mun täytyy ensin saada ovi auki; jääpatja mökin ulkopuolella on oven alareunaa korkeammalla... ja tietysti rautalapio tuli syksyllä nostettua oven sisäpuolelle. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin harmittelin vielä hetki sitten, että olin säilönyt kaikki saviruukut kasvariin, kun sinne oli niin hankala mennä. Lunta on ollut todella runsaasti tänä vuonna. Melkein haaruksiin asti oli tuossa kasvarinkin edessä. Ei ihan pikkujuttua jaksanut mennä hakemaan sieltä. Onnneksi lumipeite on hieman madaltunut ja nyt pääsee hieman helpopmmin sisällekin.
      Toivottavasti pääset pian hakemaan rautalapiosi tai pikemminkin toivotaan, ettei sille olisi enää käyttöä, ainakaan jäänhakkuuhommissa.

      Poista
  5. Ihana kasvihuone ♥ Miun kasvihuone-haave toteutuu keväällä kun pääsen muuttamaan vihdoinkin kerrostalosta ihan omaan taloon missä iso piha ja kasvihuone. Niin jännää, mitähän kaikkea sitä alkaisi pihalla ja kasvihuoneessa kasvattamaan. Ihan noviisi olen kaikessa kasvattamisessa ja puutarhan tekemisessä, täältä sun blogista olen jo lukenut paljon hyviä ohjeita, kiitos niistä :) Menen jatkamaan lukemista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi sulla onkin ihanat ajat edessä.
      Nauti täysin siemauksin tuosta haaveilun ajasta ja kaikesta suunnittelusta.
      Ja todella kiva kuulla, että mun kirjoituksista on ollut iloa.
      Kohta päästään siis kummatkin kuopsuttelemaan, se on ihanaa se. :)

      Poista
  6. Kyllä kasvihuoneessa pitää aina käydä kurkkimassa kun muutenkin on pihalla. Meillä pidettiin polku kasvihuoneelle auki koko talvi ja kolattiin lumet seinustoiltakin. Nyt kasvarin ympäristö onkin jo mukavan keväinen. Melko vilpoista on kyllä vielä siellä sisällä, yhden kerran on käyty kahvit juomassa siellä. Pian sielläkin alkaa tarjeta paremmin, kunhan aurinko pääsee lämmittämään. Nyt sinne pääsee aurinko paremmin paistamaan aamupäivälläkin, kun naapuri kaatoi omalta puoleltaan isoja varjostava puita. Oikein hyvä, pitää kesällä vaan katsoa, tarvitaanko lisää verhoja varjostamaan. Sekin on vaan mukavaa, kasvarin sisutukseen suunnittelu on niin inspiroivaa 😊
    Mukavaa laskiaissunnuntain iltaa sinulle Riina💕




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo polku kasvihuoneelle on tärkeä juttu. On ihana, että kasvariin pääsee jokaisena vuodenaikana, edes fiilistelemään.
      Teillä paistaakin varmaan aurinko ensi kesänä mahtavasti. Varjostusta aina saa, mutta aurinkoa on vaikeampi haalia, jos varjoa on edessä. Eli tosi hyvä juttu varmaan teidänkin puutarhan kannalta tuo naapurin puiden kaato.
      Minäkin muistin tuolla alatantereella kävellessä, että meidänhän piti kaataa muutama vanha koivu. Ihan olin unohtanut sen talven mittaan. Voi olla, että homma siirtyykin taas vuodella.

      Minäkin fiilistelen jo kasvarin sisustusta ensi kesäksi. Olisi kiva keksiä taas jotain uutta ja erilaista.
      Ehkä raahaan sinne jonkun sängyn. Olisi niin kiva nukkua siellä joskus päikkärit.

      Mukavaa sunnuntai-iltaa ja ensi viikkoa Suvikumpuunkin!

      Poista
  7. Kaunis kasvihuone sinulla. Tuollainen olisi aivan ihana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkulin käsityöt! <3
      Jatka haaveilua, niillä on tapana toteutua. Niin minullekin kävi. :)

      Poista
  8. Sun kasvari on kaunis hankienkin keskellä. Ihanaa, että koko ajan auringon valo lisääntyy.
    Kaunista iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! <3
      On aivan mahtavaa, kun auringon valo on lisääntynyt päivä päivältä. Nyt on sekä aamulla, että illalla valoisampaa, eikä työmatkoja tarvitse ajaa pimeässä.
      Tuntuu, että illatkin olisivat pidempiä, kun ei ole heti neljältä pimeää.

      Kaunista iltaa myös sinulle Outi ja oikein hyvää uuden viikon aloitusta!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!