INSTAGRAM

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Postikorttimaisemat


Voi, mitkä postikorttimaisemat luonto nyt tarjoilee meille!
Lunta on tullut jo näin kesän ystävälle ehkä liikaakin,
mutta en valita, on niin huikean kaunista.

Meillä aika on vierähtänyt remontin parissa
ja emme ole ehtineet oikein ulkoilemaan.
Eilenkin katsoin ikkunasta, kuinka upea talvipäivä ulkona olikaan.
Miehen kanssa asennetiin kodinhoitohuoneen kalusteita koko päivä. 
Siinä sivussa koin heti ahdistusta, 
että nyt tuo ulkona vallitseva hetki menee ihan sivu suun.
Onneksi tytär otti kamerani ja taltioi eilisen hetket näin ihanasti. <3


 Tuota sinistä taivasta on ollut niin ikävä!








 Tästä näkee ettei ulkosaunaa ole ehditty lämmittämään hetkeen.
Nimittäin teemme aina tulet tuohon Espegard tulipannuun.
Keitaalla on kiva vilvotella myös talvella,
tulipannun lämmittäessä yllättävän hyvin. 
Samalla siinä paistuu makkarat tai muut herkut samalla.


Eilen illalla meille satoi noin 10 cm vielä lisää lunta.
Eli kohta varmaan peitymme lumeen kuin Muumilaakson väki jossain tarinassa.
Mies lähti jo lumitöihin ja täytyy mennä perässä.
Viime yönä koin jo kauhun hetkiä, 
kun aloin mietimään kasvihuoneen romahdusta ym.
Nyt on viimeinen hetki tarttua toimeen
ja puhdistaa kasvihuoneen katto lumesta.
Muistakaa tarkkailla myös grillikatoksia ym. kevyempiä rakennelmia.
Lumi kertyy nyt kovalla vauhdilla kaikkialla valtaviksi kinoksiksi.
Onneksi pakkaslumi ei ole vielä niin valtavan painavaa,
mutta jos nyt tulee suojasää tai vesisade, lumi muuttuu todella raskaaksi.
Itselläni on käytössä Willab Gardenin lumentyönnin. 
Siinä on teleskooppivarsi, joten se ylettyy korkeallekin.
Viime vuonna pudotin lumet kasvihuoneen katolla melalla.
Se oli aika hankalaa, eikä oikein toiminut. 
On hyvä, että tähänkin hommaan on kehitetty kätevä työväline.
Laitan myöhemmin kuvia, miten homma sujui.


Täällä remonttihommat jatkuvat lumihommien jälkeen.
Mutta nyt ollaan jo loppusuoralla,
ja lopputulos on erittäin palkitseva.
Olemme tai varsinkin mieheni on sellainen,
että hommat tehdään urakalla pois
ja sitten nautitaan lopputuloksesta.
Tänään on remontin 15 päivä ja 
olemme tehneet hommia työn ohella.
Päivät ovat olleet pitkiä,
vaikka osin olemme teettäneet töitä.
Ja tammikuuhan on hyvää aikaa tällaisiin sisähommiin,
olisi paljon kamalampaa uhrata vaikka toukokuusta viikkoja remonttiin.
Silloin puutarhassa on paljon tärkeämpiä hommia tekeillä.

Ja kiitos monista kommenteista edellisissä postauksissa.
Olen lukenut kaikki,
vaikka aikaa ei olekaan ollutkaan niihin vastaamiseen.
Minusta tämä blogissa tapahtuva vuorovaikutus on äärimmäisen tärkeää,
ja siksi harmittaa oma kiireisyys ja blogin laiminlyönti.
Mutta kohta on onneksi aikaa siihenkin enemmän. 
Kiitos kärsivällisyydestä ja uskollisuudesta ihanat blogiystäväni!

Kaunista sunnuntaita!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

8 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Tyttäresi on taitava kuvaaja ja maisemat ovatkin nyt todella kauniita. Remontti-iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tytär on kyllä taitava kuvaaja. Hänen speciaalinsa on ihmiskuvaukset, jotka minusta ovat erityisen vaikeita. Kasveja on paljon helpompi kuvata.
      Ja kiitos remontti-ilosta! Sitä tarvitaan, nimittäin tänään on viimeinen rutistus ja pääsee siivoamaan ja nauttimaan lopputuloksesta.

      Poista
  2. Kyllä, postikorttimaisemalta nyt näyttää kaikkialla. Lumitöitä on riittänyt, vaan onneksi on ollut keveää pakkaslunta.
    Hyvä, että muistutat tuosta kasvarin ja muiden pienrakennusten lumen putsauksesta. Yllättävän paljon pakkaslumikin painaa, kun sitä riittävästi vaikkapa kasvarin katolle kertyy.

    Remontti-iloa teille. On se vaan mukavaa saada paikkoja kohennettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi on valtavan kaunista, mutta kyllä se teettää töitä. Lunta on saanut lykkiä oikeastaan joka päivä.
      Ja kaikki kevyemmät rakennukset ovat tosiaan kovilla, kun kattojen lumikuormat ovat niin raskaat. On syytä keventää tuota kuormaa, muuten käy hullusti.

      Kiitos remontti-ilosta!
      Kyllä se lopputulos ilahduttaa, vaikka muutamana päivänä on meinannut tulla jo kisaväsymys. Nyt ollaan jo melkein maalissa.

      Poista
  3. Nyt voimme todella nauttia kauniista talvimaisemista ja vielä ihanan puhtaista, sileistä hangista. Kattojen puhdistus alkaa olla ajankohtaista, meillä kasvihuoneen katto on jo kertaalleen tyhjennetty. Toisaalta nyt on myös hyvä hetki tehdä remonttia, kun ei ole vielä kylvökiireitä.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä rempan loppurutistukseen! :) Sitten on hieno fiilis, kun kaikki on valmista. Blogiin ehtii paneutua sitten paremmalla ajalla. Ihania talvipäiviä, toivottavasti ehdit niistäkin hiukan nauttia! <3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania kuvia. Kyllä luminen maisema osaa olla kaunis. Ihana tuo teidän pihasauna kyllä on! Tsemppiä remppaan.
    Mukavaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia! Tsemppiä rempan kanssa!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!