INSTAGRAM

maanantai 3. joulukuuta 2018

Valoa pimeyteen!


Joulu ei voisi osua parempaan paikkaan vuoden kierrossa.
Yöt, illat, aamut ja oikeastaan jopa päivätkin ovat pimeääkin pimeämmät.
Valoa ja muuta ajateltavaa tarvitaan kipeästi.
Meillä täällä maalla ei ole edes katuvaloja,
ja pimeys on todella käsin kosketeltavaa.
Mutta me näemme tähdet kirkkaasti 
ja jouluvalotkin pääsevät totisesti oikeuksiinsa. :)


Virittelin eilen jouluvaloja puutarhaan.
Yleensä olen laitellut valot jo hieman aikaisemmin paikalleen,
mutta tänä vuonna ehdin tekemään sen vasta joulukuun ensimmäisenä päivänä.
Mutta toisaalta hyvin ehtivät ensimmäiseksi adventiksi.
Suuressa puutarhassa on paljon jouluvaloille sopivia paikkoja,
ja niitä onkin kerääntynyt runsaasti varastoon.
Harmiksi aina joku valosarja on lakannut toimimasta ja 
uusia täytyy myös hankkia muutama joka vuosi.
Tämän vuoden testauksessa täytyi heittää neljät jouluvalot pois.
Pakkanen aina hapertaa johtoja ja yleensä ne menevät poikki juuri ennen muuntajaa.
Onneksi suurin osa oli ehjiä ja pääsin valaisemaan ainakin tärkeimmät paikat.
Muutamat valot täytyy vielä hankkia ja viritellä paikalleen.


 Kasvihuoneen känkkyrä sai valot ylleen ja toiset valot valaisevat ikkunaa.
Sytytän myös usein muutaman oikean kynttilän palamaan,
sillä elävä tuli on niin kaunista katseltavaa.
Jätän kynttilät palamaan vain lyhtyihin tai muille turvallisille alustoille.
Esimerkiksi katon kynttiläkruunua en polta,
 kuin ollessani paikalla vahtimassa.


Luontokin tekee oman osuutensa koristelussa.
Tuhannet jääkukat kimmeltävät ja heijastavat valoa kasvihuoneen laseissa.










Valoa viikkoonne ja ihanaa joulumieltä pimeän keskelle!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. Kauniisti sijoitellut valaistukset. Maaseudun rauhassa ja pimeydessä ulkovalot pääsevät todellakin oikeuksiinsa paremmin kuin kaupungissa katuvalojen loisteessa. Ja tähtitaivas luonnon kauneimpana "valosarjana". Sitä aina ihastelen vanhempieni luona maalla käydessäni. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! 💛
      Tähtitaivas on tosiaan kaunein valosarja, mitä olla ja voi!

      Poista
  2. Aivan ihanalta näyttää valot kasvarissa ❤️
    Leppoisaa viikkoa sinulle Riina ❤️

    VastaaPoista
  3. Tekin asutte valosaasteen ulottumattomissa, kuten joku ystävistäni joskus meille totesi;)
    Silloin jouluvalot puutarhassa totisesti pääsevät oikeuksiinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, me asutaan valosaasteettomassa ympäristössä. Pienenkin lyhdyn valo näkyy kauniisti! 🌟

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kyllä! On ihana, että joulu on olemassa ja juuri tähän aikaan! 🌟

      Poista
  5. on ne pihavalot vaan kauniita.eikä ikävä kyllä kestä ikuisesti.ekat nalleledit hajosivat ekana vuonna 15 v sitten.toiset kestivät pari vuotta.kai ne on parantuneet kun nyt kestävät jo ainakin 8 vuotta.harmikseni vahimmat aurinkokennovalojen piuhat hajosivat kestettyään lähes 10 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun jouluvalot ovatkin kestäneet hyvin, jos uudemmat ovat kestäneet 8 vuotta. On aina harmi, kun niitä pitää uusia.

      Poista
  6. Niin kaunista ja tunnelmallista! Kuurankukkien ja valon yhdistelmä on upea. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kuurankukat ja valo on tosiaan niin kaunis yhdistelmä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!