INSTAGRAM

perjantai 30. marraskuuta 2018

Tämän päivän kukkakori

Yhteistyössä: Huiskula


Kukkakorit ovat kuuluneet suomalaiseen kukkakulttuuriin jo vuosikymmeniä.
Kukkakorilla on onniteltu syntymäpäivänä
ja niillä on ilahdutettu jouluna tai muina juhlapyhinä ystäviä
 ja yhteistyökumppaneita.
Jouluisin kukkakoreja tilataan paljon kukkakaupoista niin yrityslahjoiksi,
kuin omaa joulupöytääkin koristamaan.

Jouluisesta kukkakorista piirtyy meille kaikille varmasti ensimmäisenä mieleen kahvallinen perinteinen kori, 
jossa on erilaisia joulukukkia, rusetin ja koristeiden kera.
Yleensä kukkakori on viimeistelty sammaleella tai jäkälällä.
Perinteisessä kukkakorissa ei ole mitän vikaa ja se tuo monelle sen oikean joulutunnelman.
Päätin kuitenkin hieman nykyaikaistaa ja ehkä yksinkertaistaa kukkakori-ideaa.
Tämä kukkakori on Vaahteramäkeläistä tyyliä,
simppeli, luonnollinen eikä niin kovin krumeluuri.
Jätin jopa rusetit ja koristeet pois. 
Jos olisin valinnut koriin rusetin, se olisi ollut materiaaliltaan 
luonnon niintä, säkkikangasta tai pellavaa.

Tätä simppeliä, mutta kukkarunsasta joulukori-ideaa 
on kyllä helppo tuunata oman näköiseksensä.
Lisää vain väriä ja koristeita, jos niistä tykkäät. 
Tärkeintä on, että joulukukat mielyttävät omaa silmää.

 Koriksi valitsin hieman nykyaikasemman korimallin.
Varmasti joka kodista löytyy kivoja koreja,
jotka sopivat tähän käyttötarkoitukseen.

 Vuorasin korin sellofaanilla.


Joulukorin kukiksi valitsin hyasintteja, 
jaloritarinkukkaa (tutummin amaryllistä),
ja jouluruusua.


Otin jaloritarinkukat ja hyasintit pois ruukuista,
mutta jätin jouluruusulle ruukun.
Tämä ihan sen takia, että hyasinttia ja 
jaloritarinkannusta ei tarvitse kastella kuin niukasti,
mutta jouluruusu vaatii enemmän kosteutta.



 Tähän joulukoriin en käyttänyt lainkaan sammalta,
vaan viimeistelin joulukorin meriheinällä.
Olen ihan hurahtanut kaikkiin heiniin,
joten meriheinä tuntui juuri oikealta valinnalta tähän intoiluun.


 Kaikki joulukorin kasvit pitävät hieman viileämmästä lämpötilasta,
joten ne viihtyvät hyvin keskenään.
Jos joulukorissa olisi esimerkiksi joulutähteä,
kori ei saisi saada yhtään vetoa eikä kylmää.
Mutta tämän korin voisi sijoittaa vaikka viileään eteiseen, 
jos sellainen kodista löytyy.


Hyasintin hoito-ohje:
Hyasintti pitää viileästä paikasta 
eikä tarvitse kuin tilkkasen vettä silloin tällöin. 
Lämpimässä paikassa se venyy pituutta ja kukat avautuvat nopeasti. 
Jos kukintaa haluaa viivyttää, se kannattaa nostaa yöksi viileämpään paikkaan. 
Hyasintin voi laittaa myös kuistille, parvekkeelle tai haudalle, 
jossa se pysyy kauniina niin kauan kun on pakkasta. Sulaessa se sitten lakastuu.


Jouluruusun hoito-ohje:
Jouluruusu pitää viileästä. 
Sitä kannattaa kastella säännöllisesti, viileällä vedellä. 
Ylimääräinen vesi kannattaa kuitenkin kaataa pois aluslautaselta. 
Keväällä sen voi istuttaa ulos puolivarjoon 
ja mieluiten hieman koholla olevaan kukkapenkkiin, 
ettei vesi seiso sen juuristossa. 
Ulos istutettu jouluruusu kukkii keväällä, heti lumien sulettua.



Jaloritarinkukan (amarylliksen) hoito-ohje:
Jaloritarinkukka pitää viileästä. 
Lämpimässä se avautuu nopeasti ja liika kastelu saa sen venymään pituutta.
Kastele kuitenkin säännöllisesti mutta anna kuivahtaa kevyesti kastelujen välillä.


On ihanaa, että joulukori juhlistaa jo ensimmäistä adventtia.
Minusta on tärkeää, että joulukukista ja tunnelmasta nauttii jo ennen jouluakin.
On aika hassua hankkia joulukukkia vasta joulunpyhiksi,
jotka hurahtavat aina niin vauhdilla.
Joulunodotus on ihanaa aikaa, 
ja siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti.
Mitä jos hankkisit ystävälle joulunodotuskukan
tai tekisit itsellesi joulunodotuskukkakorin?
Takaan, että joulukukista on enemmän iloa ennen joulua, 
kuin joulun jälkeen.

Minä olen ainakin päättänyt nauttia joulusta koko tulevan joulukuun.
Täytän kodin joulukukilla, kuuntelen joulumusiikkia,
syön pipareita ja juon glögiä kynttilän valossa. 
Luulen, ettei joulustressikään silloin niin hevillä iske. 

Oikein ihanaa päivää juuri sinulle!


*Kukat saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta. 

Huiskulan nettisivuilta löytyy kivoja joulukukkaideoita ja  niiden hoito-ohjeita.



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. Tulipa kaunis kukkakori <3 Hyasintti ja amaryllis kuuluvat meidän joulun vakiovarustukseen ja jouluruusukin on yksi kauneimmista kukista. Hetken jo mietin, miten ne pystyy yhdistämään samaan asetelmaan, mutta tuo ruukkukikkahan on näppärä. Ensi viikolla pääsen itse joulukukkaostoksille. Jippii! Ihanaa marraskuun viimeistä päivää ja alkavaa joulukuuta Vaahteramäelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! <3
      Juu, tuo ruukkukikka on aika näppärä. Monet joulukukat vaativat hieman erilaista hoitoa, joten se seikka kannattaa miettiä joulukukkakoreja suunnitellessa. Myös kunkin kasvin lämpötilamieltymykset on hyvä ottaa huomioon. Joulutähti ja hyasintti samassa istutuksessa on aina vähän hassua. Hyasintti kukkii vauhdilla ja venyy pituutta, joulutähden vaatimissa lämpötiloissa.
      Nyt on jo lupa joulutella. Minulla on vielä jouluvalot virittelemättä, joten tänään ryhdyn siihen puuhaan. Pihalla on kylmää ja tuulista, mutta aurinko paistaa ihanasti.
      Ihanaa joulukuun alkua myös Hiidenkiven puutarhaan!

      Poista
  2. On kaunis kukkakori. Olet kyllä ihana kun teet postaukset niin huolella ja jaksat kirjoittaa ohjeita!
    Kyllä tästä on kirjakauppaan lähdettävä⚘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! <3
      Itselle nuo ohjeet tulee aika luonnostaan. Kukkakaupassa työskennelleenä on jotenkin luontevaa kertoa samalla hoito-ohjeista.
      Onneksi monet joulukukat ovat melko simppeleitä hoitaa. Varsinkin nuo sipulikukat pärjäävät melkein omillaan.
      Ihanaa joulukuun alkua sinulle Pirjo! <3

      Poista
  3. Ihana kori! Minä muistan ne entisajan kukkakorit. Meillekin oli jo pakko hakea ekat hyasintit ja jouluruusut. On ne vaan niin kauniita. Ja kiva koristella pöytiä ja ikkunoita vähitellen, saa nauttia niistä kauemmin. Keittiössä tuoksuu piparit ja muut leivonnaiset, teen huomisia synttäreitä. Mukavia hetkiä viikonlopulle ja joulukuulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! <3
      Kukkakorit kuuluivat ja kuuluvat kyllä edelleenkin monen suomalaisen jouluun. Olen ollut töissä kukkakaupassa ja niitä tilataan edelleen valtavasti. Moni nuorempikin pitäytyy aika perinteisissä jutuissa joulun aikaan. Muistaa ehkä lapsuudestaan kukkakorit ja haluaa säilyttää traditioita myös omassa kodissaan.
      Oi, teillä tuoksuu varmasti ihanalta! Joulun tuoksut tuovat niin ihanaa tunnelmaa kotiin. Joulu on oikeastaan monien aistien juhlaa. Maut, joululaulut ja tuoksut, ovat kaiken kauniin näkemämme ohella tärkeitä elementtejä tunnelman luomisessa.
      Mukavia hetkiä myös sinulle ja ihania synttäreitä! <3 Onnea myös sankarille! Oletko se sinä vai viettääkö joku muu perheestänne synttäreitä?

      Poista
  4. Aivan ihana korillinen, tosi kaunis. :) Minunkin amaryllis on tänä vuonna ihan vaan valkoisessa ruukussa, koristeena viimevuotiset virkatut sydämet vanhojen metallisten neulepuikkojen nokassa. Kakkuvuoka odottaa vielä sisältöä, mutta ajatus on. Ja kyllä, kukkasista on kiva nauttia koko joulukuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus! <3
      Olen käynyt kurkkimassa teidän ihania joulutunnelmia instassa ja blogissa. Olet todella kekseliäs ja taitava!
      Kukkasista ja muista joulukoristeista on ihanaa nauttia koko joulukuun.

      Poista
  5. Todella kaunis kukkakori, sinun lempiväriäsi valkoista <3 Joulussa on välillä parasta se odotus, juhlahan ei niin kauan kestäkään :D
    Ihanaa perjantaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kukkakorissa on tosiaan minun lempiväriäni valkoista. Kuinkas muutenkaan?! :)
      Parasta omissa joulukukissa ja koristeissa on se, että kukakin voi valita juuri niitä omia lempparivärejään ja koristeitaan. Meilläkin on muutamia joulukoristeita, jotka eivät oikeastaan ole mitenkään ihmeellisiä, mutta ovat tunnearvoltaan niin tärkeitä, että tuovat oikean tunnelman.
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle Outi! <3

      Poista
  6. Kaunis nuppuinen kukkakori sopii niin hyvin tähän joulukuun alkuun, kun joulumielikin on vielä nupullaan...

    VastaaPoista
  7. Niin viehättävä joulukori lempeillä sävyillä! <3
    Kori on tyylikäs.

    Suloista adventin aikaa sinulle!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!