INSTAGRAM

maanantai 19. marraskuuta 2018

Marraskuunkaktus

  joulukaktus/(marraskuunkaktus/talvikaktus)
Schlumbergera x buckleyi
シュルンベルゲラ×バックレイ

Upea marraskuunkaktus on avannut nuppunsa.
Se elelee Japani-huoneessamme aika olemattomalla hoidolla.
Mutta joka vuosi se jaksaa kukkia ja ilahduttaa aukaisemalla valkoiset nuppunsa.


Oli pitkä aika, jolloin en oikein välittänyt lehtikaktuksista.
Ne olivat mielestäni jotenkin rumia.
Sitten vain pikkuhiljaa ihastuin niihin.
Ne ovat helppoja ja tyytyvät vähään.
Ja ne saa viritettyä varmaan kukintaan, jos vie ruukun kesäksi ulos.
Sisään se kannattaa tuoda ihan viime tingassa syksyllä, 
melkein pakkasen jo nipistettyä sen lehtiä.
Tämä rääkki saa sen kukkimaan aivan varmasti.
Eräs vanhempi rouva sanoi minulle kerran,
että kukat alkavat kukkimaan,
kun ne joutuvat vähän kärsimään.
Tämä ohje ei kyllä ihan kaikkien kasvien kohdalla pidä paikkaansa,
mutta kaikkiin kaktuksiin sitä voi kyllä soveltaa.


Talvikaktukset ovat omiaan tänne meidän pimeyteen. 
Ne kukkivat lyhyen päivän oloissa,
 kun valoa on vähemmän kuin 12 tuntia vuorokaudessa, vähintään kuukauden ajan.
Ja nämä optimiolosuhteet on kyllä helppo täällä meillä järjestää.


Talvikaktuksen historiaa:
- Se on kotoisin Brasiliasta.
Luonnossa epifyyttinä.
- Suomessa sitä kasvatettiin jo 1850-luvulla kartanoisssa,
vasta 1920 se kuitenkin yleistyi myös maaseudulle.

Talvikaktuksen hoito-ohjeet:
- Hajavalo
- Älä kastele liikaa, 
mutta kastele kukinnan aikana säännöllisesti ja anna mullan kuivahtaa välillä.
- Lannoita kukinnan ja aktiivisen kasvun aikana.
- Lajikkeita on olemassa useita ja usein ne saattavat myös risteytyä keskenään.
- Voidaan lisätä kahden tai kolmen nivelen varsipistokkaista keväällä ja kesällä.


Kauniita marraskuun sointuja ja 
eikö olekin ihme, 
että tälle pimeällekin ajalle on olemassa juuri sopivat kasvit!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

14 kommenttia:

  1. Kaunis on. Kiva kun laitoit hoito-ohjeet mukaan. - Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin!
      On ihana, että on pimeyden keskelläkin viihtyviä kukkivia kaunottaria.
      Ja kiva, jos hoito-ohjeista oli iloa.
      Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. On muuten oikea taivaan lahja, että pimeyskin saa jotkut kasvit kukkimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta!
      On oikea ihme, että pimeys voi tuottaa jotain noin kaunista.

      Poista
  3. Joulukaktukset ovat upeita ja vaivattomia kasveja. Minulla oli yksi pistokkaista kasvatettu, jossa oli pinkkiä ja valkoista sekaisin. Siitä kasvoi liian suuri, joten laitoin sen kiertoon. Yksi hyvä niksi niiden kukittamiseen on myös se, että työntää kasvin talvella lähelle ikkunaa niin, että oksat taipuvat kunnolla kylmää ikkunalasia vasten. Sitten kun ikkunan puolella alkaa näkyä nuppuja, kääntää kasvin toisinpäin ja kohta on nuput toisellakin puolella kaktusta. Pitänee hankkia joskus uusi joulukaktus, se kun on yksi harvoista kasveista, jotka oikeasti pärjäävät talvenkin meidän pimeässä huushollissa. Aurinkoista uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on yksi joulukaktus/lehtikaktus-ruukku, jonka olen saanut tädiltäni. Siinä kasvaa sekaisin eri lehtikaktuksien lajikkeita, jotka ovat alunperin saatu mummoltani. Se on aika hauskannäköinen kukkiessaan.
      Vielä siihen ei ole ilmestynyt kuin pari nuppua tänä vuonna.
      Ja tuota kukitusniksiä, en ole ennen kuullutkaan. Kiitos vinkistä! 💓
      Oikein aurinkoista viikkoa sinullekin Minna!

      Poista
  4. Kauniin herkkä kukkanen, ilo kaiken harmauden keskellä!
    Ihanaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!💓
      Nyt marraskuussa kaikki kukinta on niin tervetullutta. Kohta saamme nauttia joulun kukkaloistosta. Nyt on kuitenkin kiva nauttia ensin näistä pimeän ajan kaunottarista.

      Poista
  5. Kauniisti kukkii. Minullakin parhaillaan, mutta vain muutamin kukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin kukkia on enemmän ikkunan puolella. Pitäisi varmaan käännellä sitä välillä, niin kuin Minna tuossa ylenpänä neuvoo. Ehkä kukkia ilmestyisi joka puolelle.

      Poista
  6. Ihanaa, kun pimeään aikaan on kukkia. Ne loistaa sieltä pimeyden keskeltä :)

    VastaaPoista
  7. Samoin olen odottanut tuon kaktuksen kukkimista. Olen lannoittanut sitä kun toin syksyllä ulkoa, mutta vain lehdyköitä putoilee eikä nuppuja näy. Ehkä se ei saa tarpeeksi valoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi! Odotuksesi palkitaan varmasti ihan yllättäen.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!