INSTAGRAM

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Juhlapuutarha

Kirjavinkki
Yhteistyössä: readme.fi


Hei, onko teillä ensi kesänä juhlat?
Rippijuhlat, ristiäiset, ylppärit, synttärit, tupaantuliaiset
vai vaikka lupiini- tai taimenvaihtojuhlat?

Nyt esittelen juuri teille loistavan kirjan.
Juhlien valmistelut ovat usein jo edellisenä kesänä mielessä.
Pihasuunnittelijana olen tehnyt monta uudistussuunnitelmaa 
jo paljon ennen juhlien järjestelykesää.
Aina ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä massiiviisiin piharemontteihin,
vaan puutarhajuhlat syntyvät pienistä, ihanista asioista,
joita tehdessä voi jo nautiskella.


Readme.fi -kustannukselta
ilmestyi viime keväänä ihastuttava 
Juhlapuutarha 
-kirja.
Kirjan takana ovat idearikkaat
Kati Jukarainen
ja 
Maria Kesänen.
Herkulliset ja kauniit kuvat on ottanut Jaska Poikonen,
Katin ja Marian lisäksi.


Kirja pursuaa ideoita puutarhajuhliin
ja auttaa erilaisten puutarhajuhlien suunnittelussa.
Kesä tarjoileekin monenlaisia puitteita ja tarvikkeita puutarhajuhlille.
Eri vuodenajat ja kesän kukkijat voivat olla juhlan punainen lanka.
Tai sitten juhlan voi loihtia melko extempore, 
vaikka viettämällä kesäbrunssia tai lähtemällä rannalle.
Puutarhajuhla ei aina tarvitse olla mikään virallinen, suuri juhla,
vaan sellaisen voi järjestää ilman syytäkin,
ihan vaikka oman perheen iloksi.

Kirjasta tuli ainakin minulle valtava into mietiskellä puutarhan eri tiloja,
eri juhlatarkoituksissa.
Ja siitä välittyy jotenkin sellainen puutarhassa olon ihana fiilis.
Puutarha ei ole vain puurtamiseen tai kasvattamiseen tarkoitettu työläs paikka,
vaan se on myös ja ennen kaikkea tarkoitettu nautiskelua ja viihtymistä varten. 





Sadonkorjuu on totisesti juhlimisen arvoinen juttu. 
Silloin puutarhasta löytyy valtavasti materiaalia, 
niin tarjottaviin, koristeluihin kuin lahjoihinkin.



 Puutarhasta tosiaan löytyy vaikka mitä lahjaideoitakin.
Itse tehty tai kasvatettu tuliainen on aina speciaali
ja lahjan saajalle varmasti erityisen mieleinen.


Nyt ei ehkä ole paras vuodenaika järjestää puutarhajuhlia,
mutta mikä estää kivalla talvisäällä tai terassilla viettämästä
 kivoja juhlia pikkujouluaikaankin.
Juhlapuutarhakirjasta löytyy talvisempiin juhliinkin kivoja reseptejä.
Itse suunnittelen leipovani helppoja tomaattipiirasia ja pataleipää lähipäivinä. 


Suosittelen kirjaa ennenkaikkea niille,
jotka suunnittelevat puutarhajuhlia ensi kesäksi.
Mikä olisikaan parempi joululahjaidea 
tulevan ylioppilaan tai rippilapsen vanhemmille,
kuin hyviä vinkkejä antava Juhlapuutarha-kirja.
Tai vaikka juhlia ei olisi tulossakaan,
sellaiset voi kehitellä.
Tai miten olisi puutarhateemaiset juhlat sisällä,
talvea vihaavalle?
Minä ainakin nauttisin sellaisista.

Katin ja Marian puutarhojen kuulumisia voi lukea myös heidän blogeistaan:



Jatkan viimevuotiseen tapaan kirjavinkki-sarjaani näin syksyn tullen.
Kesällä meillä puutarhaihmisillä ei ole oikeastaan aikaa lukea,
kun kaikki aika kuluu ulkona.
Pimeinä iltoina on ihana käpertyä sohvan nurkkaan,
nauttia kasveihin liittyvistä kirjoista

ja antaa ajatusten virrata uusien ideoiden äärellä.
Ja aivan kohta joulukin on täällä.
Puutarha- tai kasvikirja on jokaisen kasvirakastajan varma toivelahja. 

*Juhlapuutarha-kirja saatu arvostelukappaleena readme.fi:ltä.

Aiemmat kirjaesittelyt löydät kirjavinkki -tunnisteen takaa. 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

8 kommenttia:

  1. Heti jo kannesta näkee, että kyseessä on kauneutta sisus pullollaan. Ihanan näköinen kirja <3
    Mukavaa iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on munkin mielestä niin houkuttelevan kaunis! Tekee mieli heti katsoa, mitä kirja pitää sisällään.
      Mukavaa iltaa myös sinulle ihana Outi! 💓

      Poista
  2. Olen ollut saman kirjan kimpussa. :) Kun flunssa kaatoi petiin, niin oli vihdoinkin aikaa lukea tämä ja naisten edellinen Keittiöpuutarha-kirja läpi ja haaveilla ensi kaudesta puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, pikaista paranemista!
      Nyt on ihana haaveilla ja suunnitella ensi kesää. Ei sitä keväällä ehdienää mitään lukemaan, kun sormet on jo mullassa. Nyt on hyvää aikaa lukemiselle. Ja joululahjatoiveina on monta puutarhakirjaa. Joululomalla on jo into ja vihreydenkaipuu niin korkealla, että oksat pois.

      Poista
  3. Voi kiitos Riina tästä esittelystä! Itselläni on puutarhajuhlat mielessä ympäri vuoden:) Ja anoppi juuri nauroi, kun jotain sivulauseessa mainitsin esikoisen rippijuhlasuunnitelmista. Jotka ovat siis...ööö...vajaan 3 vuoden päästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiitos teille ihanasta ja inspiraatiota pursuilevasta kirjasta! 💓
      Puutarhaintoilijoilla on puutarhajuhlat tosiaan mielessä ympäri vuoden. Ja niitähän voi suunnitella aina ja kehitellä ihanien teemojen ympärille, vaikka mitään suurempia juhlia ei olisikaan tiedossa.
      Ja kyllähän rippiuhlia täytyy ehdottomasti alkaa jo suunnittelemaan. 😂 Ensi kesänä on hyvä istuttaa uusia kasveja, jotta ne ehtivät kasvamaan kivan kokoisiksi ennen juhlia. 🌿

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!