INSTAGRAM

perjantai 30. marraskuuta 2018

Tämän päivän kukkakori

Yhteistyössä: Huiskula


Kukkakorit ovat kuuluneet suomalaiseen kukkakulttuuriin jo vuosikymmeniä.
Kukkakorilla on onniteltu syntymäpäivänä
ja niillä on ilahdutettu jouluna tai muina juhlapyhinä ystäviä
 ja yhteistyökumppaneita.
Jouluisin kukkakoreja tilataan paljon kukkakaupoista niin yrityslahjoiksi,
kuin omaa joulupöytääkin koristamaan.

Jouluisesta kukkakorista piirtyy meille kaikille varmasti ensimmäisenä mieleen kahvallinen perinteinen kori, 
jossa on erilaisia joulukukkia, rusetin ja koristeiden kera.
Yleensä kukkakori on viimeistelty sammaleella tai jäkälällä.
Perinteisessä kukkakorissa ei ole mitän vikaa ja se tuo monelle sen oikean joulutunnelman.
Päätin kuitenkin hieman nykyaikaistaa ja ehkä yksinkertaistaa kukkakori-ideaa.
Tämä kukkakori on Vaahteramäkeläistä tyyliä,
simppeli, luonnollinen eikä niin kovin krumeluuri.
Jätin jopa rusetit ja koristeet pois. 
Jos olisin valinnut koriin rusetin, se olisi ollut materiaaliltaan 
luonnon niintä, säkkikangasta tai pellavaa.

Tätä simppeliä, mutta kukkarunsasta joulukori-ideaa 
on kyllä helppo tuunata oman näköiseksensä.
Lisää vain väriä ja koristeita, jos niistä tykkäät. 
Tärkeintä on, että joulukukat mielyttävät omaa silmää.

 Koriksi valitsin hieman nykyaikasemman korimallin.
Varmasti joka kodista löytyy kivoja koreja,
jotka sopivat tähän käyttötarkoitukseen.

 Vuorasin korin sellofaanilla.


Joulukorin kukiksi valitsin hyasintteja, 
jaloritarinkukkaa (tutummin amaryllistä),
ja jouluruusua.


Otin jaloritarinkukat ja hyasintit pois ruukuista,
mutta jätin jouluruusulle ruukun.
Tämä ihan sen takia, että hyasinttia ja 
jaloritarinkannusta ei tarvitse kastella kuin niukasti,
mutta jouluruusu vaatii enemmän kosteutta.



 Tähän joulukoriin en käyttänyt lainkaan sammalta,
vaan viimeistelin joulukorin meriheinällä.
Olen ihan hurahtanut kaikkiin heiniin,
joten meriheinä tuntui juuri oikealta valinnalta tähän intoiluun.


 Kaikki joulukorin kasvit pitävät hieman viileämmästä lämpötilasta,
joten ne viihtyvät hyvin keskenään.
Jos joulukorissa olisi esimerkiksi joulutähteä,
kori ei saisi saada yhtään vetoa eikä kylmää.
Mutta tämän korin voisi sijoittaa vaikka viileään eteiseen, 
jos sellainen kodista löytyy.


Hyasintin hoito-ohje:
Hyasintti pitää viileästä paikasta 
eikä tarvitse kuin tilkkasen vettä silloin tällöin. 
Lämpimässä paikassa se venyy pituutta ja kukat avautuvat nopeasti. 
Jos kukintaa haluaa viivyttää, se kannattaa nostaa yöksi viileämpään paikkaan. 
Hyasintin voi laittaa myös kuistille, parvekkeelle tai haudalle, 
jossa se pysyy kauniina niin kauan kun on pakkasta. Sulaessa se sitten lakastuu.


Jouluruusun hoito-ohje:
Jouluruusu pitää viileästä. 
Sitä kannattaa kastella säännöllisesti, viileällä vedellä. 
Ylimääräinen vesi kannattaa kuitenkin kaataa pois aluslautaselta. 
Keväällä sen voi istuttaa ulos puolivarjoon 
ja mieluiten hieman koholla olevaan kukkapenkkiin, 
ettei vesi seiso sen juuristossa. 
Ulos istutettu jouluruusu kukkii keväällä, heti lumien sulettua.



Jaloritarinkukan (amarylliksen) hoito-ohje:
Jaloritarinkukka pitää viileästä. 
Lämpimässä se avautuu nopeasti ja liika kastelu saa sen venymään pituutta.
Kastele kuitenkin säännöllisesti mutta anna kuivahtaa kevyesti kastelujen välillä.


On ihanaa, että joulukori juhlistaa jo ensimmäistä adventtia.
Minusta on tärkeää, että joulukukista ja tunnelmasta nauttii jo ennen jouluakin.
On aika hassua hankkia joulukukkia vasta joulunpyhiksi,
jotka hurahtavat aina niin vauhdilla.
Joulunodotus on ihanaa aikaa, 
ja siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti.
Mitä jos hankkisit ystävälle joulunodotuskukan
tai tekisit itsellesi joulunodotuskukkakorin?
Takaan, että joulukukista on enemmän iloa ennen joulua, 
kuin joulun jälkeen.

Minä olen ainakin päättänyt nauttia joulusta koko tulevan joulukuun.
Täytän kodin joulukukilla, kuuntelen joulumusiikkia,
syön pipareita ja juon glögiä kynttilän valossa. 
Luulen, ettei joulustressikään silloin niin hevillä iske. 

Oikein ihanaa päivää juuri sinulle!


*Kukat saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta. 

Huiskulan nettisivuilta löytyy kivoja joulukukkaideoita ja  niiden hoito-ohjeita.



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

torstai 29. marraskuuta 2018

Flor Valentin

 

Haluaisin viedä teidät kaikki vielä monta kertaa Espanjaan 
ja ennen kaikkea tanskalaisen kukkakaupan, Flor Valentinin tunnelmiin.
Niin ihastuksissani nimittäin olen.
Tässä kohtaa on varmaan paikallaan myös mainita,
etteivät nämä Flor Valentinin kukkakauppa -postaukset ole yhteistöitä.
Haluan vain hehkuttaa tuon kaupan tyyliä ja kauneutta.
Olen käynyt tuossa kaupassa aiemminkin,
eikä hurmio ole yhtään haihtunut. 
Yksityiskohtia ja kauneutta on niin paljon, 
ettei kaikkea pysty edes käsittämään.

Tässä postauksessa vien teidät Flor Valentinin etupihalle
ja kasvihuoneeseen, niin kuin he paikkaa nimittivät.
Heidän pääjuttunsa on häiden tekeminen,
mutta ei tuo kaupan joulufiiliskään ole ihan mikään vaatimaton taidonnäyte.

Tule mukaan fiilistelemään ja inspiroitumaan....
















Tästä linkistä pääset mun aiempaan visiittiin Flor Valentinissa.

Ja jos ikinä vain käyt Fuengirolassa, Mijaksessa tai yhtään siellä päin Espanjaa,
suosittelen vierailua tuonne ihanaan paratiisiin.
Kannattaa kuitenkin tarkistaa Flor Valentinin nettisivuilta aukioloajat,
sillä hääkukitusten takia kukkakauppa ei ole aina auki.
Täältä löydät kaupan yhteystiedot.

*Tämä postaus EI ole yhteistyö.



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Tanskalaisia adventtikynttiläideoita


Olimme viime viikolla perheen kanssa Espanjassa
ja yksi viikon kohokohdista oli vierailu tanskalaiseen kukkakauppaan.
Kerron lisää kukkakaupasta tulevissa postauksissa,
mutta nyt haluan inspiroida teitä ja itseäni Flor Valentinin adventtikynttiläideoilla.
Oma adventtikynttelikkö on vielä kehittelemättä,
joten inspiraatiota tarvitaan.









Toivottavasti saitte jotain ideaa omaan adventtikynttelikköönne.
Vai oletko jo tehnyt sellaisen?
Olisi kiva kuulla, mitä materiaaleja käytit tai suunnittelet käyttäväsi?
Itse haluan käyttää luonnonmateriaaleja ja 
jotakin uutta, mitä en ole aiemmin käyttänyt. 
Vielä on muutama päivä aikaa pohdiskella asiaa.

Tästä linkistä löydät lisää ideoita Vaahteramäen adventtikyntteliköistä menneiltä vuosilta.

Ihanaa päivää! 




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Tb Christmas 2017


Marraskuu on sujahtanut vauhdilla,
ja viikon päästä on jo ensimmäinen adventtisunnuntai.
Pikkuhiljaa jouluvalmistelut alkavat hiipimään mieleen.
Siksi ajattelinkin jakaa teille pienen koosteen viime joulusta. 
Olen aika klassinen ja simppeliä joulua rakastava koristelija,
siksi nämä viimevuotiset kukat ja tunnelmat ovat tänäkin vuonna mieleisiä.
Aina kuitenkin täytyy kehitellä ripaus uutta.
Viime joulun "uutuus" oli joulupöydän ginstia somistus.
Olin suunnitellut ihan muuta joulupöydän somistukseksi,
kunnes yhtäkkiä näin jouluisessa työpaikassani ginstian oksia.
Ja siitä se sitten lähti.

ginstia
loistovihma
Cytisus x kewensis

Täältä löydät enemmän kuvia meidän joulupöydästä. 

Hyasintti
Hyacinthus orientalis
hyacinth
ヒアシンス 風信子、飛信子、学名

Luontoteema on aina pinnalla,
ainakin meillä täällä Vaahteramäellä.

Täältä löydät postauksen "pula-ajan" hyasinttiasetelmasta.

Kynttilät kuuluvat olennaisena osana jouluun.
Kaunein kynttilä minusta on valkoinen kruunukynttilä.
Sen liekki on niin kaunis ja rauhoittava.

Myös kransseja rakastan,
varsinkin luonnonmateriaaleista tehtyjä.
Amerikkalaistyyliset bling blingit saavat 
 jäädä kauppojen hyllyille minun osaltani.

joulutähti
Euphorbia pulcherrima
ポインセチア

Valkoiset joulukukat eivät kyllästytä ikinä
ja niitä ei tarvitse heittää pois heti joulunpyhien mentyä.

jaloritarinkukka  (amaryllis)
Hippeastrum hortorum 
ヒッペアストラム アマリリス

Mutta kyllä sitä joulunpunaistakin saa olla,
semmoinen pieni sopiva ripaus.
Tumma karpalonpunainen on lempisävyni,
 punaisen sävyistä joulunaikaan.

Simppelit koristeet toimivat joulukuusessakin.


Joulukukkina leikkokukat ovat niin ihanan freesejä.
Ja ne voi sitten suruttaa heittää pois, 
kun lakastuvat.
Joulutähti vappuna ei ole yhtään niin kiva, kuin joulunaikaan.
Usein muuten teen joulutähden kanssakin niin,
että leikkaan sen joulun jälkeen leikoksi.
Se on jotenkin helpompi heittää lakastumisen jälkeen pois,
kuin vihreät ruukkukasvit.
Uutena vuotena on jo yleensä ihana suunnata katseensa uuteen vihreään.

 tulppaani 
Tulipa 
チューリップ


Paketointi- ja muut joulutarvikkeet voi pitää myös esillä tunnelmaa luomassa.
Ne ovat yleensä niin kauniita.



kielo
Convallaria majalis
Lily of the valley
スズラン

Ja pitää niitä perinteitäkin olla.
Joulukielo on todella perinteinen joulukukka.
Voit lukea lisää sen historiasta ja hoidosta täältä.

Tästä on hyvä lähteä suunnittelemaan uutta joulua.
Rakastan joulunaikaa ja siksi haluaisin luoda aina kotiinkin satumaisen joulun.
Satumaisuus ei löydy mistään valtavasta koristemäärästä tai muusta ylenpalttisuudesta.
Se löytyy pienistä yksinkertaisista asioista
ja ennenkaikkea tunnelmasta kotona perheen kesken.

Oikein levollista sunnuntaita ja
kaunista tunnelmaa marraskuun viimeisiin päiviinkin!

P.S. Jos haluat fiilistellä enemmänkin joulua,
pääset lukemaan joulupostauksiani joulu-tunnisteen takaa
täältä.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.