INSTAGRAM

perjantai 3. elokuuta 2018

Vinkkejä kasteluun

Yhteistyössä: Gardena


Kastelu puhututtaa ja mietityttää jokaista puutarhuria,
varsinkin tänä kesänä. 
Olemme saaneet suomenkieleen uuden sanankin,
käristyskupoli.  
Ja sellaisen alla olemme varmasti tunteneet olevammekin 
useampana päivänä kesän aikana.
Me ihmiset ja erityisesti puutarha ja luonto ovat kaivanneet virkistävää vettä.
Kun taivas ei ole vettä tarjoillut,
puutarhaa on autettava.
Mutta miten?

Kastelu herättää keskustelua.
Ja se onkin hyvä. 
Meille suomalaisille vesi on yleisesti ottaen aika itsestäänselvyys,
eikä sen käyttöä ole tarvinnut kovin paljon pohtia.
Tällaisena kesänä on kuitenkin herännyt kysymyksiä 
veden mahdollisesta loppumisesta ja säästämisestä.
Muutamana edellisenä kesänä, puheenaiheita on 
enemmänkin olleet hulevedet ja niiden ohjaus.
On tärkeää miettiä kaikkia näitä asioita puutarhaa perustettaessa ja puutarhaa hoitaessa.
Viimeiset kesät ovat osoittaneet, että normaalikesiä ei ehkä enää tulekaan.
On enemmän sääntö kuin poikkeus, että säät ovat poikkeuksellisia.

Haluan puutarhurina ja puutarhabloggaajana 
säästää toimillani luontoa omalta pieneltä osaltani
ja kertoa omia niksejäni järkevään kasteluun.

On ihan loistavaa, 
jos jo puutarhan perustamisvaiheessa suunnitelmiin kuuluvat 
huleveden viivyttäminen ja imeyttäminen ja sadevesien talteenottojärjestelmä.
Vesi on hyödyke, jota kannattaa säästää.
Puutarhaa on kuitenkin kasteltava kuivina aikoina,
ja silloin se on tärkeää tehdä järkevästi.

Kasteluvarsi GARDENA Comfort amppeleille
Kasteluvarsi helpottaa korkealla tai etäällä olevien kasvien kastelua.

VAAHTERAMÄEN KASTELUVINKIT:

1. Perusta puutarha ja sen istutusalueet tarpeeksi syvään kasvualustaan.
Nurmikon kasvualustan syvyys tulisi olla tiivistyneenä 20 cm. 
Isompien puiden kasvualustan syvyys on vähintään 80 cm 
ja pienempien puiden vähintään 60 cm. 
Isojen pensaiden kasvualustan syvyys on vähintään 60 cm 
ja pienten pensaiden ja suurien perennojen 40 cm.
 Keskikokoisten perennojen kasvualustan syvyys on vähintään 30 cm 
ja maanpeittoperennojen 20 cm.                        
 Kasviryhmissä kasvualustan syvyyden, määrittelee ryhmän suurimman kasvin tarve. 
Kasvien istutussyvyys määräytyy kunkin kasvin kohdalla erikseen. 
 Tarpeeksi syvä kasvualusta ehkäisee kuivumista.

2. Kastele illalla
jolloin kosteus kosteus ehtii imeytymään kasveille yön aikana.
Päivällä kosteus haihtuu nopeasti pois auringonpaisteessa.

3. Kastele noin joka toinen/kolmas päivä,
mutta kerralla pitkään ja kunnolla.
Veden tulisi imeytyä noin 30 cm syvyyteen.
Silloin juuristo hakeutuu syvälle, eikä kärsi kuivuudesta niin nopeasti.
Pieni kastelu päivittäin ohjaa juuriston maan pinnalle,
jolloin siitä tulee heikko ja se kärsii nopeasti kuivuudesta.

4. Kastele vain kasvimaata, ruukkuistutuksia ja uusia istutuksia.
Monivuotiset, juurtuneet kasvit kestävät kuivankin kesän haasteet. 
Ne saattavat olla tämän kaltaisina kesinä hieman nuutuneita, 
mutta juuristo pysyy kyllä elossa. 
Kesäkukat sen sijaan saattavat tarvita vettä päivittäin.
Mutta niitäkin kannattaa kastella kerralla kunnolla
ja huomioida kunkin kasvin kastelutarve yksilöllisesti.
Altakastelusysteemit helpottavat kastelua huomattavasti.

5. Täsmäkastele.
Älä huiski vettä sinne ja tänne, vaan kastele järjestelmällisesti ja katso,
että vesi valuu oikeaan paikkaan.
Oikeat kasteluvälineet auttavat tässä.
Oikealla sumulla ja paineella helpotat kastelutyötä.

6. Kastele juuristolle, äläkä lehdille.
Toki lehdetkin nauttivat vedestä,
mutta järkevämpää on kastella juuristolle.
Lehtien kastelu hellekesinä voi aiheuttaa härmää 
tai tehdä polttovioituksia auringon kanssa lehtien pinnoille.


7. Kata istutusalueet.
Kata istutusalueet kuorikatteella, 
maanpeitekasveilla tai kasvimaat olkikatteella tai ruohosilpulla.
Kate pidättää kosteutta ja kuohkeuttaa maata.
Se estää myös maan kuorettumisen.
Varsinkin savimailla maa kuorettuu helposti kuivuudesta, 
eikä pysty vastaanottamaan vettä sitäkään vertaa kuin kuohkea maa.

8. Suunnittele kastelujärjestelmät ja vesipisteiden paikat,
jolloin kastelu helpottuu ja järkevöityy.
Hyviä kastelujärjestelmiä ja vesiputkistojärjestelmiä voi asentaa 
myös olemassa olevaan puutarhaan helposti.
Katso täältä, miten me helpotimme vedensaantia suuressa puutarhassamme.

9. Valitse oikeat työvälineet eri käyttötarkoituksiin.
Tutustu Gardenan erilaisiin kastelupistooleihin ja kastelua helpottaviin tuotteisiin täällä.
Eri käyttökohteille on saatavilla juuri sopivia kasteluvälineitä.

10. Jätä nurmikko hieman tavallista pidemmäksi helteiden aikana.
Vaahteramäen ahkera robottileikkuri-Penttikin on saanut hieman lomaa viime aikoina. 

Me emme ole kastelleet nurmikoitamme, koska niitä on niin paljon
ja vanhoina kasvustoina ne kestävät aika hyvin kuivuuttakin.
Mutta uusia, tänä kesänä kylvettyjä nurmi-alueita on ollut tärkeä kastella itämisen jälkeen.
Nurmikon kasteluun paras apuväline on sadetin.
Optimaalisin aika sadetinkasteluun on myös illalla,
jolloin haihtuminen ei ole niin suurta, kuin päivällä.

Helteet pitäisivät nyt hieman helpottaa,
mutta kastelua varmasti tarvitaan edelleenkin.
Järkevällä kastelulla, sekä luonto, että puutarha voivat hyvin.

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

8 kommenttia:

  1. Oivallinen postaus tärkeästä aiheesta. Aikanaan rakentaessamme kastelu tuli esiin hyvin marginaalisesti. Sen jälkeen moni asia on kehittynyt melkoisesti, mutta yhä ihmettelen, miten vähän tänä päivänä tähän kastelupuoleen pientalojen suunnittelussa kiinnitetään huomiota. Toki se on järjestettävissä jälkikäteenkin, mutta kuinka paljon helpompaa se olisi huomioida jo suunnitteluvaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelun suunnitteluun ja ylipäätään vesipisteiden yleisyyteen kiinitetään paljon enemmän huomiota, kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Onneksi.
      Talon ja pihan rakennusvaiheissa on helppo vetää vesijohtoja ja asentaa kastelujärjestelmiä, kuin jälkeenpäin. Ja tarvitaanhan sitä vettä niin monessa muussakin asiassa kuin kastelussa. Esimerkiksi grillipaikalla ja pihasaunalla vesipiste auttaa arkea valtavasti.

      Poista
  2. Hyödyllinen ja hyvin ajankohtainen postaus. En muista näin pitkää sateetonta jaksoa olleen koskaan. Eilen ripsautti ihan muutaman pisaran pilven reunalta, mutta niin vähän, että ei sitä kehtaa edes sateeksi kutsua. Olenkin kastellut puutarhaa säännöllisesti ja joutunut käyttämään myös vesijohtovettä. On ollut jännä huomata, miten vesijohtovesi kyllä pitää kasvit hengissä, mutta ei kasvata niitä samalla tavalla kuin taivaalta tuleva. Toivotaan, että luonnon omaa elinvoimaa saadaan elokuussa edes vähän :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesinä tosiaan puheenaiheet liikkuivat enemmän vedenohjailussa, kuin kastelussa. Mutta luulen, että ääripäät säiden suhteen ovat tulleet jäädäkseen. Siksi on hyvä miettiä pihan toimivuutta monelta kantilta. Kastelua tosiaan tarvitaan, mutta pienillä nikseillä vettäkin saa säästettyä ja oikeilla välineillä kastelutyökin on helpompaa.
      Toivotaan tosiaan, että kasteluhommat helpottuvat elokuun myötä. Meillä tuli lauantaina vähän vettä, mutta eilen oli taas aurinkoinen ja paahteinen päivä.

      Poista
  3. Meidän takapihalle porottaa koko päivän ja nyt näyttää siltä, että kastelusta huolimatta, keäkukat ovat mennyttä kalua. Tuo kasteluvarsi on kätevä, pitää tuosta vinkata äidilleni, jolla on isompi piha ja paljon kukkia ja istutuksia.
    Ihanaa viikonloppua Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukat ja muutkin kasvit ovat menneet tänä kesänä ennätysvauhtia. Onneksi varsinkin ruukussa olevia sesonkikasveja voi jo vaihtaa hieman syksyisemmiksi.
      Tuo kasteluvarsi on todella kätevä, varsinkin tällaiselle lyhyelle ihmiselle. Olen monta kertaa aiemmin joutunut käyttämään tuolia apuna amppeleita kastellessa. Tai jos kurkottaen kastelee kastelukannun kanssa, usein puolet vedestä menee johonkin muualle kuin ruukkuun. Suutinosaa saa myös taivutettua nivelestä mihin suuntaan vain. Sekin helpottaa oikeaan paikkaan osumista aika lailla.

      Poista
  4. Me olemme lopettaneet pihan kastelun kokonaan... ja kasvit voivat hyvin, jopa kasvimaalla! Ihan uskomatonta, vaikka on näin kuivaa ja kuumaa. Se biohiili on tosi tehokasta. En vielä ole ehtinyt kertoa blogissa muutamasta jännästä havainnosta, jotka olen tänä kesänä tehnyt.
    Kastelu on tosiaan taitolaji, ja myös sen minimointi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletteko lopettaneet maassa kasvavien kasvien kastelun vai myös ruukkukasvien kastelun?
      Itsekin tosiaan kastelen vain kasvihuoneessa, kasvimaalla, ruukkukasvit sekä uudet istutukset.
      Vanhemmat kasvit pärjäävät kyllä omillaan. Niiden juuristo on jo niin vahva ja työntynyt syvälle maahan, etteivät ne kuivuudesta hermostu.
      Olen kokeillut myös tuota biohiiltä tänä keväänä ja huomannut sen positiiviset vaikutukset. Kasteluntarve esim. kasvimaalla on vähentynyt ihan huomattavasti. Laitoin biohiiltä myös kaikkiin ruukkustutuksiin. Nekään ei mielestäni kuivu samalla tavalla kuin ennen.
      Komppaan suo täysin ja suosittelen lämpimästi biohiiltä! Se on ihan loistotuote!!!
      Täytyykin tehdä siitä oma postauksensa ja kertoa kesän kokemuksista.
      Monesti kastelu annetaan esim. puutarhoilla aloittelevan kesätyöntekijän hommaksi. Mutta se ei tosiaan ole mikään helppo laji. Vettä voi kulua vaikka kuinka, mutta se lainehtii ihan väärässä paikassa. Silloin sekä luonto, että kasvit kärsivät.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!