INSTAGRAM

perjantai 17. elokuuta 2018

Pallohortensia

pallohortensia 
Hydrangea arborescens ´Annabelle` 
 アメリカノリノキアナベル

Nyt on esittelyvuorossa lemppareista, lempparein!
Nimittäin pallohortensia ´Annabelle` kasvaa Vaahteramäellä oikeastaan vähän joka puolella.
Täytyykin oikein laskea...
Yksi, kaksi.... kuusi. Siis kuudessa eri istutusalueessa kasvaa yhteensä 15 pallohortensiaa.
Ja itse asiassa minulla on kolme uuttakin tainta odottelemassa istutusta.
Ehkä tämä kertoo jotakin mun pallohortensia-rakkaudesta. 

Mutta katsokaas nyt näitä pään kokoisia, valkoisia kukintoja!
Eihän niitä voi vastustaa. 



Pallohortensiat ovat sitä paitsi todella helppoja kasveja.
Keväällä ne leikataan alas, kuten perennat
ja lannoitetaan havurhodolannoitteella.
Kesällä sitten vain nautitaan kasvusta ja kukinnasta
ja syksyllä ruokitaan niitä syyslannoitteella.

Tämän kuvan pallohortensia on suuri tieteellinen kokeilu. ;)
Jätin tämän yksilön leikkaamatta keväällä vertailun vuoksi .
Pallohortensia kukkii ilman leikkaustakin,
mutta katsokaa, kuinka pieniä kukat ovat verrattuna leikattuihin pallohortensioihin.
Leikkaus on helppo homma keväällä,
ja sen ansiosta pallohortensian kukat ovat todella jättimäisiä. 

Hyvässä ja syvässä kasvualustassa ne pysyvät pystyssäkin ilman tuentaa.
Varsinkin ryhmässä ne tukevat toinen toistansa.
Ne pitävät puolivarjoisesta ja jopa aurinkoisesta kasvupaikasta 
ja runsasravinteisesta, vähintään 50 cm syvästä happamasta kasvualustasta.
En ole kastellut omia pallohotensioita yhtään kertaa tänä kesänä.
Pahimmassa paahteessa niiden lehdet hieman lörpöttivät,
mutta sunnuntaisen sateen ansiosta ne näyttävät taas ihan reippailta.
Kukkia on todella paljon, eikä kuivuus näytä yhtään haittaavan kukintaa.


Pallohortensioiden kukinta alkaa heinäkuussa 
ja kestää pitkälle syksyyn.
Pitkä ja näyttävä kukinta sekä helppohoitoisuus,
ovat harvoin saman kasvin ominaisuuksia.
Pallohortensia tekee poikeuksen.


Jos olet ihastunut pallohortensioihin,
suosittelen sinua seuraamaan instagramissa 
@gncgarden -tiliä. 
Kuvien myötä näkee, miten upeaa on, 
kun pallohortensioita on paljon puutarhassa.

Siksi minullakin kasvaa niitä vähän joka puolella.


Aiemmin esitellyt hortensiat:

~Korkeat hortensiat 

~Matalat hortensiat

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


16 kommenttia:

  1. Upea kasvi johon olen itsekin rakastunut, tosi helppo ihanainen hortensia. Jos olisi isompi piha niin lisäisin kyllä niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan ihanainen! Siihen rakastuu helposti.

      Poista
  2. Olen myyty☺
    Kumma kun tämän unohdin istuttaa🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi saat unohduksen helposti korjattua! Se on aivan ihana!

      Poista
  3. Mullon pari. Tänä vuanna, varsinki toine, mikä on yllätys, yllätys, täyres auringos on kukannu tosi hyvi. Ei kuitenkaa nua valtavilla kukilla. Kerran oon antanu vettä ku näytti leheret nii lerpattavan. Kait se vaatii täälä nelosella jo aurinkoosemman paikan kukkiaksensa ku eteläs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina jotenkin ajattelee, ettei hortensioita voi istuttaa aurinkoon. Mutta tänä kesänä olen just miettinyt, että kasvaahan niitä kuumemmissakin maissa. Eivätkä ne ole tämän kesän Suomen tropiikistakaan olleet moksiskaaan. Tosin kyllähän ne auringossa vaativat hyvän ja syvän kasvualustan. Ei ne missään kuivassa ja ravinteettomassa hiekkamaassa oikein tykkää kukkia.

      Poista
  4. Valtavat kukkapallerot! Nämä on kyllä näyttäviä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä näyttävät ja näkyvät pallerot! Niitä ei voi olla huomaamatta, eikä ihastelematta.

      Poista
  5. I love this bush. I love how the flower branches are so big! These are some great photos. Thanks for the share, hope you had a fantastic weekend. Keep up the posts.

    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you!
      I love these hydrangeas too! They are amazing and unrealistically big and so easy to grow.

      Poista
  6. Aivan ihana <3 Työmatkalla, eräällä pihalla kasvaa näitä pallohortensioita. Kovasti odotan, että jos nuokahtaisi taas aidan väärälle puolelle, niin saisin siitä itselleni kukan. Olen nätisti pyytämällä saanut omistajalta luvan katkaista itselleni kukan :)
    Ihanaa viikonloppua Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että olet saanut katkaista myös itsellesi kukan. Ne kestävät ihanan kauan maljakossa.
      Minäkin olen vienyt niitä ystäville ja leikannut omiinkin maljakoihin. Ne kukkivat niin ahkerasti ja runsaasti, että niitä raaskii helposti leikata ilahduttamaan ystäviä sekä itseä.
      Ihanaa sunnuntaita Outi! <3

      Poista
  7. Ihania kuvia! Pallohortensia on kanssa yksi mun lemppareista. En ole leikannut kokonaan, vaan keväisin poistellut vanhoja oksia ja lyhentänyt roikkuvia. Silloin tulee hauska kukinta kun on erikokoisia kukkia :) Kiitos ihanista kuvista ja mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi!
      Tuokin on totta, jos ei leikkaa, saa erikokoisia kukkia. En olekaan koskaan keksinyt, että noinkin voisi tehdä. Kiitos hauskasta ideasta!
      Mukavaa sunnuntain jatkoa Virpi!

      Poista
  8. Meille on kertynyt näitä jotenkin vahingossa varmaan kymmenkunta. Kauniita mustakin. Ihan samalla tavalla en ole kokenut tuota, että selviävät ilman tukea hyvässä ja syvässä maassa. Meillä on hiekka-multamaa ja parannan siitä huolimatta kasvualustan 50 sentin syvyyteen (ja lannoitan säännöllisesti). Siitä huolimatta lakoavat erityisesti rankimpien sateiden aikaan. Tämä korostuu varsinkin, jos on ollut ensin paahteista ja kuivaa. Meillä tosin piha on aika paahteinen ja hyvästä pohjamaasta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä pallohortensioita kertyy varmasti hieman vahingossakin paljon, kun ovat niin ihania.
      Tuo lakoaminen johtuu luultavasti paahteesta. Meillä pallohortensioita kasvaa auringossa ja tänä kesänä suorastaan paahteessakin, mutta ei ne ole laonneet ollenkaan. Meillä ei ole kyllä oikein satanutkaan, ainakaan kovin rankasti. En ole tukenut niitä koskaan, ja silti ne tököttävät pystyssä, jopa rinteen reunalla.
      Tosin minulla pallohortensiat eivät kasva missään ihan yksinään, vieruskavereistakin voi olla tukea.
      Kasvien sielunelämä ja ominaisuudet ovat joskus niin tutkimattomat. Pienetkin asiat voivat vaikuttaa. Jokaisessa puutarhassa on niin erilaiset kasvuolosuhteet, tuulet ym. voivat myös tehdä kasvuolosuhteista erilaisia.
      Tämä oli hyvä huomio, jos muut lukijatkin ihmettelevät tuennan tarvetta.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!