INSTAGRAM

perjantai 24. elokuuta 2018

Mustilanhortensia



mustilanhortensia
Hydrangea paniculata ´Mustila`
ノリウツギ

Monien matalien hortensialajikkeiden jälkeen esittelen 
teille korkean ja suuren hortensian.
Mustilanhortensia ei ole mikään pienen paikan kasvi,
vaan tarvitsee ympärilleen paljon tilaa.
Se kasvaa noin 2,5-3 metriä leveäksi ja korkeaksi.
Joten sillä saa helposti näkösuojaa ja kauneutta isompaankiin aukkokohtaan.



Mustilanhortensia pitää muiden hortensioiden lailla puolivarjoisesta kasvupaikasta
ja happamasta kasvualustasta.
Kasvualustan tulisi olla vähintään 50 cm syvä.



Mustilanhortensia kukkii jopa varjossa,
mutta kukinta alkaa silloin myöhemmin kuin aurinkoisemmassa kasvupaikassa.
Kukinta kestää yleensä heinäkuulta, ainakin syyskuulle asti.
Lehdistö puhkeaa muiden hortensioiden lailla aika myöhään lehteen keväällä,
mutta lehdistö on kauniin tiheä ja antaa suojaa hyvin.
Lehdistön syysväri on keltainen.


Mustilanhortensian hoito on helppoa.
Keväällä sitä kannattaa lannoittaa havu-rhodolannoitteella ja syksyllä syyslannoitteella.
Sitä ei oikeastaan tarvitse koskaan leikata,
ainoastaan mahdollisia kuivia oksia voi napsia pois.
Minä en ole leikannut mustilanhortensiaamme koskaan.

 Meidän mustilanhortensia on istutettu vuonna 2011
ja on nyt noin kolme metriä korkea ja ehkä korkeuttaan vielä leveämpi.
Istutin sen aivan pienestä taimesta.

Tämä kuva on otettu elokuun 24. päivä vuonna 2011.



Voi, miten rakastankaan hortensioiden pitsimäisiä kukintoja!
Ja oletteko muuten huomanneet, etteivät lehtokotilot välitä yhtään hortensioista?
Se on myös yksi hyvä syy istuttaa hortensioita puutarhaan.

Tämä hortensiaesittely kuuluu hortensiapostaus-sarjaani.

Aiemmin esitellyt hortensiat:

~Korkeat hortensiat 

~Matalat hortensiat
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

31 kommenttia:

  1. Kuin pitsiä tosiaan ovat nämä kukat! Herkän kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mustilanhortensiassa on erityisen pitsimäiset kukat.

      Poista
  2. Onpa komea pensas, ihana syyskesän kukkija. Rakastan hortensioita ja haluaisin niitä lisää puutarhaani. Kiitos lajike-esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hortensiat tuovat syyskesän puutarhaan ihanaa valoa.
      Kiva, jos lajike-esittelystä on ollut iloa. Jatkan vielä ainakin ensi viikolla hortensioitteni esittelyä.

      Poista
  3. Tuossa Mustialaisessa on tuo kukka niin mahdottoman kevyt pitsimäinen,kaunis :-)

    VastaaPoista
  4. Kaunis tämäkin :)

    VastaaPoista
  5. Komia, vaikkei kukat nii täytelääsiä ookkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nämä mustilanhortensian kukat ovat ilmavampia ja harvempia, kuin esimerkiksi pallohortensian kukat. Se tekee niistä erityisen pitsimäisiä.

      Poista
  6. Mustilanhortensia on kyllä upean iso, ja helppo pensas. Vanhat pensaat on myös jotenkin sironoloisia. Harmittaa vähän, kun meillä ei nuo hortensiat oikein viihdy. Ne olisi niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo sirous säilyy, vaikka kokoa ja ikää tuleekin. Ja jotenkin ne pysyvät myös kuosissaan, eivätkä repsahtele sinne ja tänne. Se on hyvä ominaisuus myös.
      No, se on harmi, jos hortensiat eivät teillä meinaa viihtyä.

      Poista
  7. Kaunis hortensia, joka viihtyy hyvin meilläkin :) Yksi isompi on jo lopullisella paikallaan ja kukkii parhaillaan, mutta pieni taivukastaimi odottaa istuttamista. Sille tulisi kaveriksi yhtä pieni mongolianvaahteran taimi ja ajattelin istuttaa ne kahden metrin välein. Nyt kun kerroit mustilanhortensian kasvavan jopa yli kolmen metrin levyiseksi, aloin miettiä, riittääköhän se väli kuitenkaan. Menipäs hankalaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mullakin kasvaa tämä mustilanhortensia mongolianvaahteran vieressä. Hyvä pari!
      Mitähän mulla ois se väli? Ehkä kolmisen metriä.

      Poista
  8. Tykkään tästä hortensiasta paljon, meiltä löytyy niin työpaikan, kuin taloyhtiön pihaltakin tätä lajiketta. Se on ihana kun alkaa muuttua hieman vaaleanpunaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet hortensiat ovat just senkin takia niin ihania, että kukinnan väri muuttuu koko ajan. Valkoisesta ja limen vihreästä, jopa räiskyvän punaiseen asti. Yleisin punainen sävy taitaa olla sellainen ihana marjapuuronpunainen.

      Poista
  9. Hortensiat ovat ihania loppukesän kukkijoita ja ansaitsevat kaiken rakkauden. Minun Mustilanhortensiani on vielä aika pieni, vasta toista kesäänsä puutarhassani. Kiva katsella kuvia isommista puskista ja miettiä, miten oma pensas asettuu isommaksi kasvettuaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ihanasti sanottu, että ansaitsevat kaiken rakkauden. <3
      Minä ajattelin juuri tuota, kun yritin ottaa kuvaa koko pensaasta. On muuten vaikeaa saada järkeviä kuvia koko pensaasta. Ei meinaa mittasuhteet millään asettua.

      Poista
  10. Äitini juuri suunnitteli syyshortensian istuttamista omalle pihalleen. Heillä uusittiin aidat ja äiti siinä hötäkässä päätti uusia myös kukkapenkin, joka on aidan lähellä :)
    Hortensiat on niin kauniita. Onkohan edes rumaa hortensiaa olemassa?
    Ihanan kukkaista viikonloppua sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania hetkiä äidilläsi. Uuden luominen on niin kivaa ja antoisaa.
      Rumaa hortensiaa ei tosiaan taida olla olemassakaan.
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle Outi! <3

      Poista
  11. Ihana! Minun Mustialanhortensiani, jänisten parturoima, on vain kalpea aavistus tuosta sinun komeasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ups, jänikset päättivät vähän pistää mustilanhortensian muotoilun uusiksi. No, ehkä siitä tulee nyt kaunis ja tiheä, kun sai vähän trimmausta. ;)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kyllä nämä kaikki hortensiat ovat niin ihania! <3

      Poista
  13. Meillä Mustilanhortensia viihtyy parhaiten hortensioista, siksi se on minun suosikkini! Toki pidän muistakin hortensioista, mutta ne ovat meillä himpun verran arkoja ja siis arvaamattomia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustilanhortensia on siitä ihana, että pärjää viitosvyöhykkeellä asti. Se muuten unohtui tuolta tekstistä tyystin...

      Poista
  14. Uskomattoman ihania kuvia! Mustialanhortenssia on varmaan seuraava jota minä kokeilen, jos vain menestyy täällä. Onko talvisuojauksesta apua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3
      Mustilanhortensia menestyy V-vyöhykkeellä asti, joten ei ole mikään talvenarka tyyppi. ;)

      Poista
  15. Punertuuko tämä Mustilanhortensia vai säilyykö valkoisena koko kukinnon ajan? Mitä suosittelet maanpeitekasviksi hortensialle? :)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!