INSTAGRAM

torstai 30. elokuuta 2018

Syysistutuksia

Yhteistyössä: Huiskula


Kesä liukuu auttamattomasti syksyn puolelle,
vaikka kuinka haluaisi pitää siitä kiinni.
Toisaalta syksyisen puutarhan tunnelma on niin käsinkosketeltavan ihana,
ja syyskasvit niin hurmaavia, 
että ei se syksykään hullumpaa ole. 


Meillä on kerätty koko kesän salaattisatoa kodinhoitohuoneen kuistilta. 
Päätin tänä vuonna kylvää salaatit parvekelaatikoihin, 
koska kotilot meinaavat popsia ne suihinsa kasvimaalta.
Idea olikin todella toimiva, salaatit säilyivät meille ja ne oli helppo kipaista hakemaan kuistilta.
Nyt salaattien aika oli kuitenkin auttamattomasti ohitse. 
Rupsahtaneet salaatit saivat lähteä ja ruukut kaipasivat jotain kivaa syksyistä. 

Halusin tehdä sekaistutukset kaikkiin neljään laatikkoon.
Värisävyiksi valikoituivat tutut suosikkini;
hopeanharmaa, tumma purppura, raikas raidallinen vihreä.

Istutuksen kasvit:
hopealankaCalocephalus brownii
hopeavillakko / hopealehtiSenecio cineraria
purppurakeijunkukka, Heuchera micrantha
lankaköynnös, Muehlenbeckia complexa
Ficinia ´Ice Crystal`


 Uutena hauskana kokeiluna istutin sekaan pari 
Ficinia ´Ice Crystal` -nimistä heinää.
En löytänyt tälle ihanuudelle suomenkielistä nimeä, 
enkä tietoa siitä suomen kielellä.
Englanninkieliset sivustot kertoivat kasvin oleva cyperheinä, joka tulee Etelä-Afrikasta.
Japanissa sille on annettu nimi ´Ice Crystal`.  
Nimi juontaa varmasti juurensa siitä, että heinässä on ikään kuin jäähilettä.
Se on talvenkestävä -5 asteeseen. 
Joten meillä se ei talvehdi, 
mutta on loistava juurikin syysistutuksiin.  
Se ei hätkähdä pienistä pakkasista.
´Ice Crystal` on ikivihreä perenna, vähän leudoimmissa olosuhteissa.
Koskettaessa se tuntuu hieman karhealta ja jäykältä. 
Kerron teille syksyn mittaan, kuinka pitkään se meillä kesti. 


Sommittelin kasvit alustavasti paikoilleen.
Huomatkaa, vaikka samanlaisia ruukkuja on neljä,
niiden kasvit eivät tarvitse olla samanlaisia keskenään.
Istutuksista tulee elävämmät, kun sekoittelee kasveja vähän epämääräisemmin. 


Alustavan sommittelun jälkeen on helppoa istuttaa kasvit paikoilleen.



 Kontrastit puhuttelevat minua yhä ja aina vaan. 

 Lopuksi vielä kunnon kastelu, 
jotta kasvit kukoistavat mahdollisimman pitkään.

 Kodinhoitohuoneen kuistilla on vielä kesäiset pelargonitkin ilahduttamassa hetken aikaa. 
Mutta kylmempien ilmojen uhatessa, ne pääsevät talvisäilytykseen.
Myös näiden syysistutuksien lankaköynnökset voi halutessaan siirtää huonekasveiksi
ja istuttaa keijunkukat puutarhaan.
Syyskukkien aika voi olla hyvinkin pari kuukautta, 
ja ne ilahduttavat meitä monta kertaa päivässä. 
Meillä nimittäin tuo kodinhoitohuoneen ovi on enemmän käytössä kuin pääovi.
Siksi siinä olevat kauniit asiat ilahduttavat päivittäin. 


Joko sinä olet istuttanut syyskukkia?
Mitä kasveja käytit tai ajattelit käyttää omiin istutuksiisi?

Kauniita syyspäiviä!

Kiitos kasveista Huiskulalle ja kuvausavusta tyttärelleni Annalle!
Parveruukut ovat Ecopotsin mallistoa ja ne on valmistettu kierrätysmuovista.

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Aamun ihanuus


Tänään oli taas sellainen aamu, 
että oli pakko rynnätä aamutakissa juoksentelemaan pihalle.
Sumu ikään kuin eli koko ajan,
ja näkymät muuttuivat. 
Oli valtavan kaunista ja jotenkin satumaista.

Syksyllä tunnelmat ovat usein käsinkosketeltavia.
Sumu ja lempeät värit tekevät valokuvauksen todella houkuttelevaksi.
Kameralle ei tunnelmaa saa aina oikein taltioitua,
mutta tärkeintähän on nauttia hetkistä.
Pienen pihakierroksen jälkeen olikin kiva nauttia aamukahvi loppuun 
ja aloittaa työt ehkä hieman virkistyneemmin, 
pää täynnä happea ja kauniita hetkiä taltioituneina mielen sopukoihin. 





 Pilariomenapuut (Malus domestica ´Senator` ja ´Medoc`) 
alkavat kaartumaan itsestään kasvimaan portiksi.
Ja vasemmalla on tänä kesänä istuttamani pilariluumu (Prunus ´Kolonovidnaja`).
Nuorena kasvina, se on aloittanut leiskumaan ruskanväreissä näin ajoissa.

jättiverbena
Verbena bonariensis
 ヤナギハナガサ

Voimia päiväänne!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

tiistai 28. elokuuta 2018

Sateen jälkeen

 tarhakehäkukka
Calendula officinalis ´Ivory Princess`
キンセンカ

Kuluneena kesänä ei ole saanut montaa kertaa nauttia 
sateen jälkeisestä tunnelmasta puutarhassa.
Minusta puutarha on todella kaunis, kun sadepisarat ovat jääneet kasvien lehdille ja kukille.
Japanissa puutarha saatetaan jopa kastella ennen vieraiden tuloa, 
jotta se oli kauniina vastaanottamassa tulijat.


 purppurakeijunkukka 
Heuchera micrantha ´Palace Purple`
  • ヒューケラ ミクランサパレスパープル
  •   

     papulanruusu
    Rosa Pimpinellifolia-Ryhmä ´Papula´  

     iso-samettikukka
    Tagetes erecta ´Vanilla`F1
    センジュギク 
    ja 
    lehtimangoldi
    Beta vulgaris var. cicla
    フダンソウ

      sinisarja 
    Agapanthus
    アガパンサス


    Pieniä kimaltavia hetkiä päivääsi!

    HAPPINESS IS...
    the smell of earth after rain. 

    Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
    facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
    sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

    maanantai 27. elokuuta 2018

    Syyskesän ihanuus

    auringonkukka
    Helianthus annuus
    sunflower
    ヒマワリ

    Olen kesän lapsi 
    ja ahdistun aina hieman syksyn saapumisesta.
    Osaksi tuo ahdistus tietysti johtuu omasta työstäni,
    tai sen epävarmemmista ajoista talvea kohden. 
    Myös omasta puutarhasta "luopuminen" roudan ja jään hyväksi,
    on aika ahdistavaa ja ärsyttävää.

    Eilen kuitenkin ajattelin, että onpa tämä syyskesä tai syksykin kivaa aikaa.
    Olin puuhastellut koko viikonlopun;
    keitellyt mehuja, tehnyt vähän pihahommia
    ja saanut ihanan ystäväjoukon kylään.

      lumikärhö
    Clematis far. Summer Snow
    クレマチス

    Syyskesällä koristeita löytyy helposti omasta takaa
    puutarhasta.
    Kieputin lumikärhön kynttelikköön.
    Sillä ei ole vettä, mutta kyllä se yhden illan kukoisti siinä kauniina.



    Syksyn tullen on niin ihana poltella kynttilöitä.
    Löysin tämän ihanan kuppikynttilänjalan Lahden satamassa olleesta,
    Aatekaapin kesäkaupasta.
    Kesäkaupassa oli eri käsityöyrittäjien ja taiteilijoiden luomuksia myytävänä.
    Tämä kuppi on Ekorisain verstaan kaunista kierrätystaidetta.
    Minua kiehtoi kupin viljan sävyt, vaikka tarjolla olisi ollut Arabian kuppejakin.
    Vasta kotona huomasin, että pohjassa luki;
    Made in Japan.
    Olin niin iloinen löydöstäni, intuitio sai minut ostamaan kupin.
    Viljantähkät taitavatkin olla riisintähkiä.


     Eilen saimme ystäviltämme rapuja.
    Valmistimme ne heti samantien, koska saimme vieraaksemme aivan mahtavan seurueen.
    Rapujen seuraksi tarjolla oli myös erilaisia suomalaisia kaloja. 
    Kun samaan pöytään istuutui 
    espanjalainen, italialainen, argentiinalainen, suomalaisia ja osalla oli hieman japanilaista vertakin, 
    ei puheensorinalta ja iloiselta yhdessäololta voinut välttyä.

    Ulkomaalaiset vieraamme olivat ensimmäistä kertaa Suomessa.
    Täällä heitä ihastutti erityisesti vihreys, hiljaisuus, rauhallisuus ja turvallisuuden tunne.
    Itsekin taas havahtui Suomen kauneuteen,
    kun katsoi vähän ulkomaaleisen silmin tätä kaikkea.


    Saunoimme pihasaunassa ja kylvimme paljussa,
    ja vieraat tykkäsivät. 
    Vaikka kertoivat, että onhan tämä hieman outoa,
    seisoa uikkareissa vesisateessa vilvoittelemassa,
     saunomisen lomassa. 
    Mutta jälkeenpäin, he kertoivat, että nyt ymmärtävät saunomisen jujun. 
    Sen rentouttavaa vaikutusta ei voi tajuta, ennen kuin kokee sen itse.


    Illan hämärtyessä,
    sateenkaari tuli vielä esiin ja 
    kruunasi kaiken.

    Kyllä meillä on hieno maa asua!
    Eikä se syksykään niin kamalaa ole... (ehkäpä...)

    Keep your face to the sunshine
    and you cannot 
    see the shadow it´s what sunflowers do.
    ~Helen Keller~

    *Taivaskuvat: Anna Hifumi

    Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
    facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
    sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

    lauantai 25. elokuuta 2018

    Karviaisten aikaan


    Saimme eilen kerättyä viimeisetkin viinimarjat ja karviaiset.
    Jätimme kuitenkin hieman syömämarjoja karviaispensaisiin. 
    Mustaherukoista on sanottu, että ne ovat pohjolan viinirypäleitä, 
    mutta kyllä karviaiset ovat niitä vielä enemmän.
    Mustat nimettömät karviaiset muistuttavat erityisesti maultaan viinirypäleitä.

      karviainen
    Ribes uva-crispa
    セイヨウスグリ

      syyshortensia
    Hydrangea paniculata ´Jane`, ´Little Lime`  
    ノリウツギ



    Äitini kouluaikainen Luonnontieto-kirja,
    kertoo kaiken oleellisen. 
    Meillä viime kesän mehut riittivät näihin päiviin asti. 
    On onnea ottaa pakastimesta omaa mehua,
    kun lumi tuiskuaa ulkona ja flunssa meinaa pukata päälle talvella.
    Muumimamman kaunista kellaria Vaahteramäellä ei ole,
    mutta on sillä pakastuksellakin omat hyvät puolensa.
    Ei tarvitse laittaa mehuun niin paljon sokeria. 





    Täällä jatkuu mehunkeitto ja muut puutarhan syyskiireet.
    Mutta se on onnea se!


    Kivaa viikonloppua ja Venetsialaisia! 
    Täälläkin syttyy ainakin lyhtyjä ja 
    me taidetaan fiilistellä, että maalla asuen, 
    ei "mökkikautta"  tarvitse lopettaa syksyyn.

    *Äitini koulukirja:
    Kangasniemi, Koskenniemi, Mietinen, Saari
    Luonnontieto I osa
    WSOY 1962

    Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
    facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
    sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

    perjantai 24. elokuuta 2018

    Mustilanhortensia



    mustilanhortensia
    Hydrangea paniculata ´Mustila`
    ノリウツギ

    Monien matalien hortensialajikkeiden jälkeen esittelen 
    teille korkean ja suuren hortensian.
    Mustilanhortensia ei ole mikään pienen paikan kasvi,
    vaan tarvitsee ympärilleen paljon tilaa.
    Se kasvaa noin 2,5-3 metriä leveäksi ja korkeaksi.
    Joten sillä saa helposti näkösuojaa ja kauneutta isompaankiin aukkokohtaan.



    Mustilanhortensia pitää muiden hortensioiden lailla puolivarjoisesta kasvupaikasta
    ja happamasta kasvualustasta.
    Kasvualustan tulisi olla vähintään 50 cm syvä.



    Mustilanhortensia kukkii jopa varjossa,
    mutta kukinta alkaa silloin myöhemmin kuin aurinkoisemmassa kasvupaikassa.
    Kukinta kestää yleensä heinäkuulta, ainakin syyskuulle asti.
    Lehdistö puhkeaa muiden hortensioiden lailla aika myöhään lehteen keväällä,
    mutta lehdistö on kauniin tiheä ja antaa suojaa hyvin.
    Lehdistön syysväri on keltainen.


    Mustilanhortensian hoito on helppoa.
    Keväällä sitä kannattaa lannoittaa havu-rhodolannoitteella ja syksyllä syyslannoitteella.
    Sitä ei oikeastaan tarvitse koskaan leikata,
    ainoastaan mahdollisia kuivia oksia voi napsia pois.
    Minä en ole leikannut mustilanhortensiaamme koskaan.

     Meidän mustilanhortensia on istutettu vuonna 2011
    ja on nyt noin kolme metriä korkea ja ehkä korkeuttaan vielä leveämpi.
    Istutin sen aivan pienestä taimesta.

    Tämä kuva on otettu elokuun 24. päivä vuonna 2011.



    Voi, miten rakastankaan hortensioiden pitsimäisiä kukintoja!
    Ja oletteko muuten huomanneet, etteivät lehtokotilot välitä yhtään hortensioista?
    Se on myös yksi hyvä syy istuttaa hortensioita puutarhaan.

    Tämä hortensiaesittely kuuluu hortensiapostaus-sarjaani.

    Aiemmin esitellyt hortensiat:

    ~Korkeat hortensiat 

    ~Matalat hortensiat
    Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
    facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
    sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

    keskiviikko 22. elokuuta 2018

    ´Hayes Starburst`

                                                                          

    pallohortensia
    Hydrangea arborescens Hovaria ´Hayes Starburst`
    アメリカアジサイ ヘイズスターバースト


    Nimensä mukaisesti tämän suloisen hortensian kukat ovat 
    kuin kauniisti räjähtäviä tähtiä.
    Tai oikeastaan koko kukinto näyttää siltä, 
    kuin pienet, kerrotut tähtimäiset kukat olisivat juuri räjähteneet 
    ympäri kukinnon keskustaa.


    ´Hayes Starburst` on matala, pieni ja siro hortensia.
    Sen kasvukorkeus on 80-150 cm.
    Meillä tämä suloisuus on kasvanut viisi vuotta,
    eikä ole tuota 80 cm koskaan ylittänyt.
    Se viihtyy vyöhykkeillä I-II (III) 
    ja meillä täällä II-vyöhykkeellä se on talvehtinut hyvin.
    ´Hayes Starburst`- pallohortensian kasvutapa on kompakti ja tiheä. 
    Se ei rönsyä eikä repsahtele,
    vaan on säännöllisen pallomainen.

    Kukat ovat aluksi vaaleanvihreät, 
    mutta muuttuvat valkoisemmiksi kukinnan edetessä.
    Kukinta kestää yleensä heinäkuusta, syyskuuhun.

    Paras kasvupaikka on puolivarjoinen, jossa on runsasravinteinen, tuore ja hapan kasvualusta.
    Hyvää kasvualustaa tulisi olla vähintään 50 cm. 
    Aurinkoisessa kasvupaikassa se vaatii hyvää kasvualustaa vielä enemmän.


    Ainut ongelma tämän hortensian kanssa on kuitenkin sen aika huono saatavuus.
    Kun itse ihastuu johonkin kasviin,
    pihasuunnittelijana sitä piirtää usein myös asiakkaidensa puutarhoihin.
    Tämän sievän hortensian kanssa on kuitenkin ollut hieman vaikeuksia.
    Pienelle kauniille hortensialle on tilausta,
    mutta sitä ei olekaan niin vain saanutkaan hankittua.
    Taimistoilta on kerrottu, että syynä on sen huono talvehtiminen.
    Itselläni on kuitenkin toisellaiset kokemukset.
    Olisikin kiva kuulla, 
    teidän kokemuksianne tästä ´Hayes Starburst` -pallohortensiasta.
    Se tosiaan on pallohortensia,
    mutta aivan eri mallinen kuin perinteinen lajike.
    Myös tämä pallohortensia kestää alasleikkauksen keväällä, lehdettömään aikaan.


    Talvehtimisen epävarmuudesta johtuen,
    en suosittele tätä suloisuutta massaistutuksiin,
    vaan mielummin pieneksi, sieväksi yksityiskohdaksi puutarhaan.


    Minä ainakin olen ihan myyty tämän kukinnon edessä.
    Entäs te?


    Tämä hortensiaesittely kuuluu hortensiapostaus-sarjaani.

    Aiemmin esitellyt hortensiat:

    ~Korkeat hortensiat 

    ~Matalat hortensiat

    Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
    facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
    sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.