INSTAGRAM

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Pieni preeria

Yhteistyössä: Huiskula


Helteiset säät ovat saaneet ajatukset ilmeisesti jonnekin preerialle,
kun olen jo pidemmän aikaa haaveillut kaktuksista.


Kaktukset ovatkin juuri tällaiseen kesään sopivia "kesäkukkia",
joiden talvettamisesta ei tule ongelmia.
Kesällä kaktus viihtyy mainiosti ulkona, terassilla tai parvekkeella
ja syksyn tullen sen voi siirtää sisälle. 

 Vaikka kaktukset viihtyvätkin niukassa mullassa ja pienessä ruukussa,
ne kannattaa siirtää isompiin ruukkuihin kotona.
Huokoiset saviruukut ovat loistavia hengittävyytensä vuoksi.
Kaktuksiahan ei oikein saa hengiltä muutoin kuin liikakastelulla 
tai tietysti liian kylmässä säässä.
Saviruukussa liikakastelusta ei yleensä ole vaaraa.

 Mullaksi kannattaa valita kaktuksille ja mehikasveille tarkoitettua hiekkapitoista multaa.


 Patinoituneet saviruukut ovat jo itsessään kauniita,
mutta vielä kauniimpi lopputulos tulee, kun ruukut kootaan yhteen,
joko tarjottimelle tai esim. pieneen terraarioon tai kasvihuoneeseen.


 Reikä saviruukun pohjalla takaa sen, 
että ylimääräinen vesi valuu pois. 
Reikä kannattaa kuitenkin peittää saviruukun palalla tai kivellä,
ettei multakin valahda alussa kastelun mukana aluslautaselle.

 Piti etsiä hieman paksummat hanskat istutuspuuhaan,
ettei piikikkäät kaunottaret pääse pistelemään.

 Kaktukset eivät tarvitse suurta multatilaa,
vaan hieman ostoruukkua suurempi ruukku riittää.


Lopuksi mullan voi kattaa koristekivillä, hiekalla tai vaikka simpukoilla.



Nyt kaktus-kasvari saa nauttia helteistä suuremmassa kasvihuoneessa.
Syksyn tullen nostan koko komeuden sisälle.



Pieni kasvihuone on olemassaankin ilmava,
mutta varmistin ilman vaihtumisen vielä 
pienellä omintakeisella tuuletussysteemillä näiden helteiden aikana.


Kesäloman kohta loppuessa, 
monen koululaisen huonetta järjestellään ja remontoidaankin parasta aikaa.
Kaktusterraario voisi olla koululaiselle kiva lahja.
Pienet pojatkin innostuvat yleensä kaktuksista,
vaikka muut kukat eivät kiinnostaisikaan.
Terraarion suojissa sekä kaktukset, 
että sen ulkopuolella temmeltävät koululaisetkin ovat turvassa piikikkäiltä yhteentörmäyksiltä, 
jos leikit ja pelit yltyvät riehakkaiksi.
Nim.merkki: pikkusisko putosi sohvan selkänojalla keikkuessaan 
ikkunalaudalla olleen kaktuksen päälle istumaan. 
Tapauksesta taitaa olla kohta 30 vuotta, 
mutta muistan elävästi siskon itkun ja piikkien nyppimisen.
Eli terraario on aika hyvä juttu! ;)

Kiitos kaktuksista Huiskulalle! 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

22 kommenttia:

  1. Juuri mietinkin, että tänä kesänä kaktuksila olisi ollut ulkona oikein mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa oikein, etten tajunnut siirtää lehtikaktuksia ulos. Ne olisivat tykänneet. Tai eihän vieläkään ole myöhäistä.

      Poista
  2. Voi miten suloinen preeria. Kaktukset ovat kai ainoita kasveja, jotka nauttuvat kuumuudesta ja kuivuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kaktuksilla on loisto-oltavat tällaisena kesänä. Ne rakastavat paahdetta.

      Poista
  3. Jättefint att samla kaktusarna i ett litet växthus! Bra tips!
    Önskar dig en fortsatt skön vecka...
    Kram Titti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack så mycket Titti! Jag önskar dig en underbar vecka också!<3

      Poista
  4. Siis, tosi hieno kaktus kasvari!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Pikkuruiset kaktukset ovat niin söpöjä! 💚🌵

      Poista
  6. Oikein kaktuksien kesä, minäkin kannan omat piikikkääni ulos toukokuussa ja joskus ovat lokakuunkin ihan avotaivaan alla saviruukuissa ja kyllä tykkäävätkin ulkoilmasta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monena kesänä pitänyt lehtikaktuksia ulkona, ihan pakkasen tuloon saakka. Ja ne ovat tykänneet ja palkinneet aina upealla kukinnalla sisään tuonnin jälkeen. Kaktukset tykkäävät olla ulkona.

      Poista
  7. Kaktukset sopivat meikäläisen kastelurytmiin vallan mainiosti;)

    VastaaPoista
  8. Kivulias kohtaaminen siskollasi on ollut! Ihana kaktuskasvari. Kaktuksethan ovat lähes ainoita kukkia, joita saan pidettyä elossa. Tälläkin hetkellä kotona on kaksi erilaista kaktusta :)
    Ihanaa iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Näin jälkeenpäin se on aika hauska tarina, mutta tapahtumahetkellä isollesiskollekin taisi tulla kyynel silmään ihan myöhtätunnosta.
      Kaktukset ovat niin ihania ja niin helppohoitoisia. Ja niitäkin on niin paljon erilaisia, että niihin on helppo hurahtaa.
      Ihanaa päivää sinulle Outi! <3

      Poista
  9. Aivan ihana pieni kaktushuone! <3 Olisikin pitänyt tuoda kaktukset mökille, varsinkin kun parilehtikaktusta on huonossa kunnossa. Hyvä idea, pitää ensi vuonna toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!
      Minäkin taidan viedä kaikki kaktukset ulos ensi kesänä. Näin yhdellä asiakkaallani mahtavan kaktusarsenaalin ulkona. Ne voivat todella hyvin kesäulkoilun seurauksena.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!