INSTAGRAM

torstai 31. toukokuuta 2018

Ruukkuistutus monivuotisilla kasveilla

Yhteistyössä: Viherrinki Oy



Viherringin tämän vuoden teema on rohkeus.
Kerroinkin siitä jo aiemmin täällä. 
Nyt ajattelin rohkeasti leikitellä 
ja istuttaa pihasaunan terassillemme istutukset monivuotisia kasveja käyttäen.

Monivuotisilla kasveilla saa uutta ilmettä ruukkuistutuksiin
ja tarpeeksi isossa ruukussa niiden talvettamistakin voi rohkeasti kokeilla.
Jos rohkeus alkaa karisemaan syksyn tullen,
voi kasvit istuttaa maahankin, joko väliaikaisesti talvehtimaan 
tai uudelle, pysyvälle kasvupaikalleen.

 Meillä pihasaunan terassi on puutarhamme käytetyin paikka,
kasvihuoneen ohella.
Terassi kokoaa pihasaunan, kesähuoneen eli entisen leikkimökin, 
grillikatoksen ja talon yhdeksi kokonaisuudeksi.
Siellä me istuskellaan iltaa, vilvotellaan saunasta tultaessa, ruokaillaan, grillataan.
Terassi on kookas ja sen viihtyvyyteen vaikuttavat kalusteiden lisäksi myös olennaisesti kasvit.
Terassin ruukut ovat suuria, 
jotta mittasuhteet säilyvät oikeina terassin kokoon nähden.
Liian pienet ruukut näyttävät nöpöiltä,
eivätkä kasvitkaan pääse silloin oikeuksiinsa. 
Sitä paitsi kasvien hoito on paljon helpompaa suuressa ruukussa,
jossa multatilaa on riittävästi.
Suuriin ruukkuihin täytyy löytää myös tarpeeksi näytävät kasvit.
Ne vaativat jotain korkeaa, jotain lamoavaa ja jotain runsasta,
jotta yhteisvaikutelma on harmoninen.

Ruukun pohjalla on lecasorasta tehty salaojitus,
jonka päällä on runsaasti kasvualustaa.
Poistin viime vuotista multaa melkein kottikärryllisen 
ja lisäsin uutta puutarhamultaa tilalle.
Sekoitin multaan biohiiltä (josta voit lukea enemmän täältä),
pidättämään kosteutta ja ravinteita. 
Lisäsin myös lannoitetta varastoon multatilan keskipaikkeille.
Lannoite liukenee pikkuhiljaa kasvien käytettäväksi, 
eikä osu vielä istuttaessa kasvien juuristoon.

Kun kasvualusta oli kunnossa,
sommittelin valitsemani kasvit alustavasti paikoilleen.

Kasveiksi valikoitui:

 ´Andromeda`- loistokärhö (Clematis)

 ´Palace Purple`- purppurakeijunkukka (Heuchera micrantha)

 Pihajasmike (Philadelphus coronarius ´Nanus`),
joka kasvaa reilun metrin kokoiseksi pieneksi pensaaksi.

Lisäksi istutin samaan ruukkuun yksivuotisen lumihiutaleen (Sutera cordata).

 Istutusvaiheessa kasveille on hyvä jättää kasvutilaa.
Ne kasvavat ja ryöpsähtävät äkkiä kauniiksi kasvustoksi.
Kärhölle voi laittaa kauniin köynnöstuen
tai käyttää narua sen tukemiseen.
Kärhön taimet olivat jo valmiiksi hyvän kokoiset,
ja kasvustoa voi ohjailla myös tarpeen mukaan.

 Entinen leikkimökki toimii nykyään pienenä kesähuoneena ja pihasaunan pukuhuoneena
ja ruukut näkyvät hyvin koko terassille.
On hauska seurata ja ihailla kasvien kasvua päivittäin
terassilla oleskellessa.

 Kasvivaihtoehtoja ruukkuihin on valtavasti.
Valitse ruukkuun ainakin yksi korkeutta tuova kasvi,
yksi pensasmainen kasvi,
yksi roikkuva kasvi 
sekä jotain pientä kontrastia tuomaan.

Esimerkkikasveja:
1. Korkeutta tuova kasvi; 
kärhö, viinirypäle, pieni puu tai heinät
2. Pieni pensas; 
keijuangervo, keltajapaninangervo, 
kääpiöhappomarja, mustikka, 
pensashanhikki (´Mango Tango`, ´Lovely Pink`, ´Tilford Cream`)
tai pallotuija ´Danica`.
3. Roikkuva kasvi; 
kesäkukka, perenna (esim. suikeroalpi tai kirjomaahumala)
tai mansikka.
4. Kontrastiperenna 
esim. keijunkukka, kuunlilja, haltijankukka

Miksaa ja mätsää oman mielikuvituksesi mukaan rohkeasti.
Tärkeintä on valita tarpeeksi suuri ruukku ja kasvit kasvupaikan mukaan.
Myös varjoon löytyy sopivia kasveja. 


Minä jään täällä seurailemaan kasvieni kasvua ja 
päässä raksuttaa haaveet jo muutamasta muustakin ruukkuistutuksesta. 
Toivottavasti tämä postaus antoi sinullekin inspiraatiota
 suunnitella juuri omanlaisesi ja puutarhaasi, terassille tai parvekkeellesi sopiva istutus. 

Ihania kasvivaihtoja löydät Viherrinki-myymälöistä kautta maan.
Täältä löydät myymälän, joka palvelee lähinnä sinua.
Kysy rohkeasti ammattitaitoiselta henkilökunnalta apua,
jos haluat tietää lisää ruukkuun sopivista kasveista. 


Viherrinki ketju on yksityisten, 
ammattitaitoisten ja palvelevien 
puutarhakauppojen muodostama markkinointirengas. 
Ketjun toimintaa hallinnoi Viherrinki osakeyhtiö. 
Viherrinki-myymälät ovat persoonallisia, 
oman paikkakuntansa erikoisolosuhteet hyvin tuntevia puutarha-alan erikoisliikkeitä.
Viherrinki ketjun myymälöitä löytyy ympäri Suomen.
Täältä löydät myymälän, joka palvelee lähinnä sinua.

17 kommenttia:

  1. Erinomainen postaus. Monivuotisten kasvien käyttö kesäkukkaruukuissa on minusta oivallinen ja monipuolinen tapa. Minulla on ollut jo useana kesänä varsinkin kärhöjä ja ruusuja ruukuissa ja syksyllä istutan ne sitten maahan. Kesän aikana kasvit kasvattavat tukevan juuriston ja keräävät voimaa. Siinä jää myös istuttajalle aikaa pohtia, mikä olisi kasveille paras sijoituspaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Kiva kuulla, että postauksesta oli iloa.
      Juuri näin, ensin voi istuttaa ruukkuun ja sitten syksyllä maahan, niin kasveista on iloa enemmän kuin yhdeksi vuodeksi. Ja itse olen juuri tuolainen pohtija. Haluan miettiä tarkkaan, mihin istutan kasvini. Silloin säästyy monelta turhalta siirrolta.

      Poista
  2. Kiotis.Sattuipa sopivaan aikaan tämä postaus, meillä on vielä osa ruukuista laittamatta ja puhe oli laittaa niihin kesäkukkien sijaan monivuotisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että postaus oli ajankohtainen. Kokeile ihmeessä rohkeasti juuri mielesiäsi yhdistelmiä.
      Mietin just, että tuo oma yhdistelmäni, olisi aika kiva maassakin, jos lumihiutaleen jättää pois.

      Poista
  3. Minulla on melkein pelkästään monivuotisia ruukuissa. Mökillä vähän enemmän kesäkukkia. Monivuotiset eivät usein ole niin herkkiä kastelun ja muun hoidon suhteen. Varsinkin jos ovat isossa ruukussa. Erilaiset pikkupuut ja ruusut ovat suosikkejani. Hyvä postaus ja noita roikkuvia kasveja voisi kyllä omiin ruukkuihin lisätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten totta, että monivuotiset eivät ole niin herkkiksiä kastelun suhteen. Pikkupuut ja ruusut kuulostavat loistavilta valinnoilta. Roikkuvia kasvejahan on helppo lisätä jälkeenpäinkin.
      Minäkin mietin, josko istuttaisi johonkin ruukkuun vielä puun.

      Poista
  4. Onpas mahtavat ruukut, noissa jo taatusti pärjää monivuotisetkin. Itse koitin pienemmässä talvettaa kärhöä, mutta se ei onnistunut. Niinpä olen edelleen laittanut kesäkukkia ruukkuihin. Hiukan alkaa vain tympäisemään se rahanmeno, pakko ostaa kesäkukat kun esikasvatustilaa on sen verran vähän että en saa millään itse kasvatettua kaikkia kesäkukkia. Eikä oikein taidotkaan taida riittää... 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin nuo ruukut muutama vuosi sitten, kun entiset ruukut näyttivät niin pieniltä terassin laajennuksen jälkeen.
      Jos monivuotisia kasveja onnistuisi talvettamaan joko ruukussa, tai sitten maassa rahaakin tosiaan säästyisi. Itse talvetan pelargonit, joten siinäkn säästyy pitkä penni. Jotain kesäkukkia on tosin saatava joka vuosi, kuten tuota lumihiutaletta ja hopeaputousta. Nyt olen erittäin ihastunut myös koristeapiloihin, bataattiin ja eukalyptukseen.

      Poista
  5. Hyvännäköistä jälkeä. Oi, kun nuo vielä kasvavat niin uulalalaaa <3 Ihanaa toukokuun vikaa päivää Siulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu!
      Kohta ne jo ryöpsyävät ja rönsyävät yli äyräiden. Nyt näyttävät vielä hieman vaatimattomilta, mutta parin viikon päästä tilanne on jo toinen.
      Ihanaa toukokuun vikaa päivää myös sinulle!
      Minne tää toukokuukin oikein livahti?

      Poista
  6. Hieno postaus, kiitos! Nuo ruukut ovat tosi tyylikkäät! Kärhöt ovat kivoja ruukussa, meillä on hirveästi talvetettavia ruukkuja jo, joten ne pitäisi kyllä syksyllä istuttaaa maahan. Sinisarjakasvustomme laajenee ruukku ruukulta ja kohta ne eivät mahdu talvehtimaan missään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna!
      Joo, meilläkin mies ihmettelee joka syksy, että oliko näitä talvetettavia kasveja viime vuonna näin paljon. Talvetan kasvini autotallissa, joka on miehen reviiriä. Joka vuosi laajennan omia valtauksiani ja se ei aina miellytä miesväkeä. Ymmärrän kyllä, jos joku tulisi minun kasvihuoneeseeni tavaroinensa, saattaisin hieman hermostua. :D

      Poista
  7. Ajankohtaista. Ostin jokusen pelargonin, ja nyt pitäisi keksiä niille seuralaisia. Tai ehkä jäävät pelkiksi pelakuuruukuiksi tällä kertaa, lehdissä kun on myös kirjavuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos postaus tuli hyvään saumaan!
      Itsellänikin on paljon pelakuita ja pidän ne aikalailla omissa ruukuissaan. Talvetan pelakuut, joten ne on sitten parempi siirtää talviteloillekin taas syksyllä, kun eivät ole muiden istusten kanssa. Tämä on siis ehkä vähän laiskuuttakin. Tai siis viisautta. ;)
      Ja tuo on totta, jos kasvi on kaunis itsessään, se on parhaimmillaan, kun saa loistaa yksinään.

      Poista
  8. Tosi kivat ja näyttävät ruukkuistutukset.
    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
  9. Mä aina vähän pihistelen kesäkukkaistutuksissa ja mieluummin istutan perennoja, jotka tyrkkään syksymmällä maahan. Tästä tuli pari uutta, kivaa ideaa. Tosin olen muutaman vuoden päästä ongelmissa, kun palsta on täynnä 'Niobe' kärhöä... :D

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!