INSTAGRAM

tiistai 1. toukokuuta 2018

Kasvihuoneeseen hiipii kevät

Yhteistyöpostaus: Huiskula


Kasvihuoneeseen hiipi vapun myötä kevät.
Orvokit, muratit ja hortensiat toivat keväisen tunnelman 
ja tuntui, kuin kasvihuone olisi herännyt eloon talven jälkeen.



Hortensiat ovat arkoja pakkaselle,
joten tarkkailen säitä
ja tuon ne sisälle, jos näyttää kylmenevän.
Kirpparilta hankitussa mehumaijan osassa
kukkii suloiset riippaorvokit (Viola hederacea), muratin seurana.
Ihailin niitä vuosia sitten jo Ruotsissa.
Onkin aivan mahtavaa, että niitä on nyt myös täällä Suomessa tarjolla. 

Orvokit sen sijaan kestävät hyvin pientä pakkasta
ja ovat varma valinta kevätkukiksi.
Uskaltauduin valitsemaan ihan erilaisia värejä,
kuin yleensä orvokkihankinnoissani.
Sitruunan keltainen ja laventelin värinen orvokki
ovat kauniita jopa yhdessä ja tunnelma on rauhallinen.

Istututin kaikki kasvit isompiin ruukkuihin ja hyvään, ravinteikkaaseen multaan.
Näin kastelutarve vähenee ja kasvit saavat paremmin ravinteitakin kukkiakseen.
Etenkin hortensiat kaipaavat tasaista kosteutta.
Ne tiputtavat nopeasti lehtensä liialla kastelulla tai kuivuudella.
Isommassa multatilassa kosteutta on helpompi säädellä. 



Munkit ja simat oli ihana nauttia keväisemmässä kasvihuoneessa.

 Monet leikot kestävät myös aika hyvin kylmää.
Tulppaanien aika alkaa olla aika lopuillaan,
mutta nämä kaunottaret ilahduttavat vielä pitkään kastelukannussa.

 Valkoinen orvokki on suosikkini.
Vaikka rohkenin valita vähän uusiakin sävyjä,
valkoista en silti unohtanut. 

 
 Istutuksissa on myös murattia.
Muratti kestää hyvin myös viileämpää säätä 
ja on kiva lisä istutuksiin riippuvana kasvina.
Ja erilaisilla astioilla ja amppeleilla saa luotua kodikkuutta helposti,
niin sisälle kotiin,  kuin ulkotiloihinkin.



Oikein mukavaa vappupäivää!
Tästä se kevät oikeasti alkaa. 
Joko sinä olet istutellut kevätkukkia?

 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



27 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa! Koko ajan vahvistuu se ajatus, että kasvihuone on kyllä pakko saada. :D Mukavaa Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kasvihuone on ihan must juttu! :) Itsekin haaveilin siitä todella kauan ja oli niin uskomattomattoman upeaa, vihdoin saada se. Siitä on ollut vielä enemmän iloa, kuin koskaan kuvittelinkaan.
      Mukavaa vappuiltaa ja ihanaa toukokuuta Hanna! <3

      Poista
  2. Erittäin suloinen tunnelma kasvihuoneessasi. Rakastan hortensioita ja orvokkeja, joten ihastelin pitkään. Puhumattakaan munkeistasi! Olen jäänyt munkkeihin koukkuun ja mietin jo miten pärjään töissä huomenna ilman munkkia :D Minulla on ollut orvokit pääsiäisestä asti ulkona, ovat kestäneet pakkasetkin onneksi. Nyt laitoin ulos jo pelaquita ja kesäköynnösten taimetkin pääsi jo ulos, olen vähän hullu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia! <3
      Minäkin rakastan hortensioita ja orvokkeja. On niin ihana, kun kummistakin löytyy niin paljon variaatoita, että varmasti jokaiselle löytyy omat suosikit.
      Ihana anoppini leipoi meille munkkeja ja toi simaa. Itse liehuin messuilla ja viime viikko meni töissä sekä messuvalmisteluissa. Melkein unohdin koko vapun. Onneksi vappu tuli ja oli todella kiva, pienemmilläkin valmisteluilla. Ja on noita munkkeja tullut syötyä aika monta vapun aikana. Onneksi ne loppuivat, ja tulee kerrasta vierotus niistä. ;D
      Orvokit ovat ihanan kestäviä ja istuttelin niitä jo moneen purnukkaan uloskin. Onneksi on jo toukokuu ja kaikki kauneus vaan lisääntyy päivä päivältä.
      Oi, uskalsit laittaa jo pelaguutkin ulos. Mutta teillä tuntuu ainakin kuvista päätellen olevan todella hyvä pienilmasto ja aina paljon lämpimämpää, kuin esim. täällä. Joten et taida hullu olla. ;)
      Iloista vappuiltaa myös sinulle ja aivan ihanaa toukokuuta! Tätä me ollaan odotettu.

      Poista
  3. Kaunis kukkaisa kasvihuone. Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! <3
      Iloista vappuiltaa myös sinulle ja oikein ihanaa toukokuuta!

      Poista
  4. Ihania kevättunnelmia. Mikä nostalgiapiikki tulikaan tuosta kotikajapullosta, joka sopii sima-astiaksi erinomaisesti. Hauskaa Vappupäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! <3
      Anoppini toi simat noissa kotikaljapulloissa. Minäkin melkein hihkuin ihastuksesta. Olen nähnyt äitini tädillä joskus tuollaisen pullon. Siinä oli vielä jokin etikettikin, kotikaljasta siinäkin puhuttiin.
      Pienet asiat tuovat nostalgiaa ja jotenkin semmoista simppeliä kauneutta arkeen. Ja täytyy nuo pullot olla vankkaa tekoa, koska niitä on käytetty jo niin monia vuosikymmeniä.
      Hauskaa vappuiltaa myös sinulle ja aivan ihanaa toukokuuta! <3

      Poista
  5. Tosiaankin kiva keväinen tuulahdus tulee noilla kukilla kun tuntuu et tuolla luonnossa tuo kevät tulee niin hitaasti. Kauheasti jo toivoisi luonnon muuttumista vihreäksi! Mä oon laittanut sisääntulokuistin rappusille monta ruukkua esim. orvokkeja, murattia ja jaloleinikkejä. Nyt joka päivä saa nauttia kauniista kukista kotiin tullessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät jotenkin tulee ihan hiipimällä tai melkein matelemalla tuolla luonnossa. Mutta onneksi itse voi hieman avittaa ja edistää omilla istutuksillaan kevättunnelmaa.
      On ihan parasta somistaa juuri nuo ovenpielet keväisiksi ja kauniiksi. Ne ilahduttavat aina ihan suunnattomasti, kun tulee kotiin. Ihan paras tervetulotoivotus! <3

      Poista
  6. Kevät on valloittanut kasvarisi kauniisti!
    Yhtään kevätkukkaa en ole ehtinyt laittaa, mutta alkavalla viikolla olisi tarkoitus laittaa vähintäänkin muutama orvokki-istutus ja siihen lomaan ehkä myös murattia.
    Iloista vappupäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! <3
      Minäkään en ole ollut koskaan näin myöhässä kevätkukkien suhteen. Laittelin nämä ensimmäiset nyt maanantaina. Ja hassusti minulta jäi se sipulikukkavaihe ulkoa kokonaan väliin. Yleensä istutan orvokkeja ennen tetejä ym. kevätkukkia. Mutta nyt yöpakkaset vaan jatkuivat ja jatkuivat niin kovina, ja pääsiäinenkin meni menojaan. Yhtäkkiä huomasin, että seuraavaksi taitaakin olla jo orvokkien vuoro.
      Onneksi nyt on jo toukokuu ja kaikki kauneus taitaa olla ihan nurkan takana.
      Iloista vappuiltaa myös sinulle ja oikein ihanaa toukokuun alkua!

      Poista
  7. Kevään kosketus...niin kaunista!
    Hurmaawaa wappupäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään kosketus on tosiaan niin kaunista ja herkkää. Ihanaa, että kevät on tullut. Sitä on niin kovasti odotettu. Aina se on todella odotettu vieras, mutta tänä vuonna sen odotus oli vielä suurempaa kuin yleensä.
      Hurmaawaa wappuiltaa myös sinulle! <3

      Poista
  8. Voi miten kauniilta kasvarissa näyttää. Ihanaista vappupäivää sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi-ihanainen! <3
      Oikein mukavaa vappuiltaa myös sinulle!

      Poista
  9. Kaunista kevättunnelmaa! Meillä on orvokkeja ja verililja hankittuina. Kasvarissa ovat odottelemassa parempia kelejä. Mukavaa vappua, Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! <3
      Kasvari on niin ihana paikka myös odotteluun. Olen onnistunut talvettamaan verililjani jo pari vuotta. Tai en oikein voi ottaa sitä ansiokseni, kun se on talvehtinut oikeastaan itsestään. Nostan sen tuohon eteiseen syksyn kylmyyden saapuessa ja siinä se kököttää läpi talven. Kastelen sitä samallalailla kuin muitakin huonekasveja. Olen niin iloinen, että se on säilynyt noin helposti, sillä se on yksi lempparikasveistani.
      Mukavaa vappuiltaa myös sinulle Satu! <3

      Poista
  10. Kevättunnelmaa! Vähitellen nuo ilmat lämpenee. Miun pelakuu sai olla jo yhden yönkin parvekkeella, kun oli +5 paikkeilla koko yön. Hyvin näyttää viihtyneen, kovasti kukkia availee. :) Tuo sitruunankeltainen orvokki on aika ihana, herkkis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättunnelma on niin ihanaa! Pienistäkin elonmerkeistä ja vihreästä mieli virkistyy kummasti.
      Mahtavaa, jos on tuollainen parveke, jossa voi jo aikaisin keväällä kasvatella vaikka mitä. Ja yleensä parvekkeille ei hallatkaan niin helposti tule, kun ovat maan tasoa korkeammalla.
      Tuosta sitruunankeltaisesta orvokista tuli ihan mun lemppari. Se ei ole räikeä, vaan just ihanan keltainen. Ja niin aurinkoinen
      Ihanaa toukokuun aloitusta Pipo-otus! <3

      Poista
  11. Orvokkeja löytyy meidänkin kasvarista, ja terassiltakin. Kuten myös murattia, lankaköynnöstä ja kaunokaisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, sä olit laittanut sun kasvarin niin ihanaksi! Ja ehtinyt pestäkin sen. Mulla on ollut jotenkin niin hoppu messuilujen ym. kanssa, että pesu on vielä siirtynyt.
      Noita kaunokaisia munkin pitäisi vielä saada. Ovat kyllä niin nimensä veroisia.
      Ihanaa toukokuun alkua Pioni! <3

      Poista
  12. Kaunista kasvarissa💚 Täällä iloitsen kylmässä kasvarissa talvetun patiohortensian heräämisestä eloon. Melkoinen ihme sillä kyllähän talvi oli aika kylmäkin välillä ja ruukkujen suojana vain vähän hallaharsoa.
    Mitenkäs selvisit messujen esiintymisestä? Oli varmasti antoisa mutta ehkä aika raskaskin viikonvaihde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! <3
      Oi, tuo on ilouutinen meille kaikille. Pitäisi vaan uskaltaa kokeilla enemmän ja yrittää talvettaa erilaisia kasveja kasvarissa. Mä ihmettelin mun mehtitähti-kakkuvuokia. Olen istutellut vanhoihin alumiinisiin kakkuvuokiin mehitähtiä ja luulin, että kuolivat talvenaikana. Mutta niin vaan niistä elonmerkkejä pukkaa, vaikka ovat olleet kasvarissa ja kuistilla ihan ilman vettä ja talven armoilla.
      Esiintymiset menivät ihan hyvin. Tai ainakin sellaista palautetta sain. Jännitin etukäteen aika tavalla. Mutta monet ystävät ja tutut kävivät tsemppaamassa etukäteen ja se auttoi valtavasti. Ja itse lavalla ei sitten jännittänytkään enää oikeastaan yhtään.
      Ja oli jännä, vaikka lauantainen esiintyminen meni ihan ok, niin jännitin yhtä paljon sunnuntaiaamuna. Ajattelin, että eihän se takaa sitä, että selviän toisen kerran yhtä hyvin. Mutta pieni jännitys on varmasti myös hyväksi. Silloin tsemppaa ja keskittyy paremmin.
      Meillä kummallakin taisi olla todella jännä viikonloppu. Kävin lukemassa blogistasi lumikello-festivaaleistasi. Minä varmasti stressaisin etukäteen valtavasti. Mutta eikö olekin mahtava fiilis jälkeenpäin? Onnellisuus, että uskalsi ja teki jotain sellaista, missä joutui oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Elämässä kannattaa välillä ottaa riskejä, pistää itsensä likoon ja tehdä juuri tällaisia juttuja kuin me teimme viime viikonloppuna. Niistä jää ihania muistoja ja ne tuottavat iloa myös muille.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!