INSTAGRAM

lauantai 24. maaliskuuta 2018

LEIKKAA hedelmäpuut ja marjapensaat

Kirjavinkki
Kirja saatu arvostelukappaleena Otavalta


Työssäni ja puutarhaystävien kesken törmään usein unelmaan hedelmä- tai marjatarhasta.
Moni kokee kuitenkin marja- ja hedelmäkasvien leikkaustyöt haasteellisiksi 
ja haaveet jäävät toteuttamatta.

Nyt Otavalta on ilmestynyt kattava ja selkeä opas
hedelmäpuiden ja marjapensaiden leikkaukseen.
Puutarhatoimittaja ja biologi Susanna Rosén ja
puutarha-alan ammatilainen Pia Lungren ovat kirjoittaneet uutuskirjan

LEIKKAA
Hedelmäpuut ja marjapensaat ,

jonka on upeasti kuvittanut Eva Rönnblom.
Kirjan alkuteos on ruotsinkielinen
Beskärä fruktträd och bärbuskar.
Soveltaen Suomen oloihin sen on suomentanut Tuula Syvänperä.



Kirja alkaa mahtavasti syvältä,
puiden tai pensaiden vuosikierron selittämisellä.
On totta, että on vaikea ymmärtää kasvien hoitoa,
jos ei ymmärrä miten ne kasvavat, toimivat ja saavat ravintonsa.


 Eri hedelmä- ja marjakasvit ovat saaneet omat kappaleensa,
joissa niiden hoitoon, lajikkeisiin ja leikkauksiin on keskitytty huolellisesti.


Kirjan piirroskuvat selventävät tekstiä ja 
saavat meidät lukijat helposti ymmärtämään,
mitä ohjeilla tarkoitetaan.




Voi, kun tämän kaltainen kirja olisi tullut vastaan jo opiskeluaikoina!
Monessa puutarhakirjassa kerrotaan kyllä leikkauksista,
mutta pelkästään tähän aiheeseen keskittynyttä kirjaa en ole tavannut.


Myös leikkausvälineistä on kerrottu havainnollisesti ja hyvin.


Kirjasta saa myös vinkkejä hieman erilaisiin leikkaus- ja kasvatustyyleihin.
En ole nähnyt ruusukvitteniä (Chaenomeles japonica) koskaan kasvatettavan näin,
seinään tuettuna.

Kirja on tuhti ja selkeä tietoteos 
hedelmä- ja marjakasvien leikkauksesta. 
Suosittelen sitä kaikille kotipuutarhureille, opiskelijoille 
ja marja- tai hedelmätarhasta haaveileville. 
Tämä kirja olisi myös loistovalinta uuden kodin tuparilahjaksi,
 hedelmäpuun keralla.

Suhtaudun aina vähän kriittisesti käännöskirjoihin.
En ole varma, onko ne meidän oloihimme oikeasti sopivia.
Tämän kirjan oppeja voin kuitenkin huoletta suositella
 meidän suomalaisten puutarhoissa käytettäväksi.
Kirjassa on toki muutama, meillä vähän herkempi puu esim. persikka.
Mutta niidenkin vahvempia lajikkeita alkaa rantautumaan meille kokeiltaviksi.

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

18 kommenttia:

  1. Jaa, pitäisiköhän hankkia tulevaa silmällä pitäen. Minulle nuo puitten leikkaamiset ovat hankalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! 💚 Tästä kirjasta ainakin minulle olisi ollut apua opiskeluaikoina. 🌿

      Poista
  2. Vaikuttaa hyvältä kirjalta. Varsinkin puiden leikkaaminen on sen verran vaikeaa, että jokin perusteos on hyvä olla omassa kirjahyllyssä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puiden leikkaus on aina yhtä vaikeaa, kun siinä täytyy ottaa niin paljon asioita huomioon ja jokainen puu on yksilö. Tämä kirja auttaa myös ymmärtämään kasvien toimintaa syvällisemmin. Noita tietoja peilaten, hahmottaa ehkä helpommin; miksi, miten ja milloin, kannattaa puita ja pensaita leikata.
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle Between! 💚

      Poista
  3. Tuollaiset kuvasarjat juurikin auttavt leikkauksen suunnittelussa. Käännöskirjoihin minäkin tosin suhtaudun varauksella vaikka niitä käännöstyön yhteydessä saatetaan sovittaa Suomen oloihin. Ruotsi on kuitenkin naapurimaa joten onhan siellä paljon samaa ;). PS: ja kaupoista löytyy myös hyviä ruotsalaisia omenalajikkeita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa on mahtava kuvitus! Minulla on yksi toinenkin kirja, jonka on kuvittanut Eva Rönnblom. Hän todella osaa kuvittää kasveja ja tuntee kasvit yksityiskohtaisesti.
      Juu, Ruotaissa voi olla lämpimämpiä vyöhykkeitä, mutta pääpiirteittäin meillä on aikalailla samat kasvuolosuhteet.

      Poista
  4. Kiitos, vaikuttaa sellaiselta kirjalta joka kannattaa ehdottomasti lukea. Tämän kevään puiden leikkaus on vielä edessä, en ole uskaltanut kovien yöpakkasten takia leikata vielä mitään. Jänikset tosin ovat "leikanneet" auliisti osan pensaista kuten hortensioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi! Monenlaista opasta tulee aina markkinoille. Mutta tämä oli oikeasti ammattitaidolla tehty.
      Minäkään en ole vielä uskaltanut omppupuiden ja pensaiden leikkauksia aloitella. Paria kuusta olen kyllä jo napsinut.
      Yöpakkasten takia olen siirtänyt leikkaushommia suosiolla.

      Poista
  5. Varmasti hyvä tietopaketti tähän päivään ja kuten sanoit, Suomen oloihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! 💚 Tästä kirjasta on helpoo etsiä aina tarvisemaansa tietoa ja suunnitella leikkausaikatauluja.

      Poista
  6. Loistava kirja. On muuten totta, että leikkuu mielletään automaattisesti jotenkin vaikeaksi, ikään kuin siinä olisi hirmuinen sääntöjen viidakko - vähän kuin jotkut EU-lait... Se on sääli, kun moni puu tai pensas jää sen takia istuttamatta.
    Englannissa olen muuten nähnyt kvitteneitä lähes yksinomaan seinällä kasvatettavina. Melko rentovartisina ne sopivatkin siihen tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta!
      Oi, tuo olikin hauska kuulla kvittenin kasvatuksesta. Se olisikin niin upea seinää vasten. Maata myöten se onkin ehkä vähän hankala kasvatettava. Rikkiksiä ei saa yleensä kovinkaan hyvin pysymään poissa, sen versojen väleistä. Seinällä se pääsee upeasti oikeuksiinsa.

      Poista
  7. Luulen, että aina leikkelen tuota Aroniaa ihan väärään aikaan. Onneksi se ei ole ottanut itseensä ja jatkaa vaan kasvuaan.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aronia on aika sitkeä tyyppi, se ei hermostu pienestä. Lehdettömään aikaan keväällä, kun pahimmat yöpakkaset ovat menneet on paras aika. Eli huhtikuussa on monen pensaan optimaalisin leikkausaika.
      Mukavaa viikonloppua Outi! 💚

      Poista
  8. Kiitos vinkistä! Vaikuttaa juuri sellaiselta opukselta, jolle olisi käyttöä.

    VastaaPoista
  9. Tämä kirja voisi olla todella hyödyllinen minullekin. Olen päättänyt, että ensi vuonna hankin meillekin marjapensaat. En kuitenkaan tiedä paljoakaan niiden hoitamisesta tai muusta. Tämä olisikin siis hyvä apu siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kirjasta on paljon apua kaikkiin puutarhan leikkausasioihin.
      Paljon satoisia vuosia uusien marjapensaiden kanssa!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!