metsävaahtera
Acer platanoides
カエデ
Sain jo viime vuoden puolella
´Merkityksellinen puu`-haasteen Puutarhassa-blogin Marialta.
Tiesin heti, mikä puu on merkityksellisin minulle.
Ja varmasti tekin arvaatte sen aika helposti.
Vaahterahan se tietysti on.
Olin aina haaveillut tontista, jossa olisi paljon vaahteroita ja kiviä.
Ja se oli yksi syy, miksi rakastuin tähän Vaahteramäen tonttiin ensi silmäyksellä.
Ja Vaahteramäki oli tietysti luonteva nimi myös tontillemme,
sekä blogini nimeksi.
Harvoja puita muistaa lapsuudestakin niin hyvin, kuin vaahteroita.
Muistan selkeästi paikkoja, missä kasvoi vaahteroita,
sekä kotini lähellä, että joltain harvinaisiltakin vierailuilta.
Esimerkiksi äitini tädin luona Jyväskylässä,
emme kyläilleet varmaan kuin monien vuosien välein,
silti muistan vaahterat heidän talonsa edustalta aivan selvästi.
Muistan myös kahinan, joka kuului
syksyisessä vaahteranlehtimeressä astellessa.
En osaa selittää, miksi vaahtera on minulle merkityksellinen puu.
Se vain on sitä.
Ja siksi olen erityisen onnellinen saadessani asua paikassa,
jossa on paljon vaahteroita.
mongolianvaahtera
Acer tataricum subsp. ginnala
カラコギカエデ
kiinanvaahtera
Acer ukurunduense
オガラバナ
Metsävaahteran ja mongolianvaahteran lisäksi,
innostuin istuttamaan viime kesänä monia erikoisvaahteroita tuonne metsään.
Hauska nähdä, miten ne viihtyvät täällä ja kuinka isoiksi ne kasvavat.
pensylvanianvaahtera
Acer pensylvanicum
カエデ
Siinä istuttaessa sattui muuten aika huvittava tapaus.
Viereisellä tiellä lenkkeili minulle tuntematon pariskunta,
kun olin istutuspuuhissa tuolla metsikössä.
Lenkkeilevä rouva oikein huokaisi syvään,
ja kysyi, että haravoinko metsässä.
Samaan syssyyn hän valitteli, kuinka puutarhanhoito on raskasta.
En ehtinyt tai jaksanut selitellä hänelle sen enempää tekemisistäni.
Itse olin samalla hetkellä erittäin fiiliksissä uudesta vaahterametsiköstäni,
enkä kyllä muutenkaan ajattele puutarhassa touhuamista raskaana
tai noin huokailuttavana hommana.
Tai ehkä puutarhanhoito olisikin raskasta,
jos metsätkin pitäisi haravoida.
Monet ihmiset eivät pidä vaahteroista, juuri syksyisen lehtimäärän vuoksi.
Minusta vaahteranlehdet ovat helppoja haravoitavia, koska ovat niin suuria.
Ne ovat paljon helpompi saada nurmikolta pois,
kuin koivun pikkuiset lehdet.
Lisäksi olen laiska haravoija,
ja murskaan paljon lehtiä myös ruohonleikkurilla nurmikon ravinnoksi.
Haravoidutkin lehdet kerään kompostiin
ja ajattelen niitä enemmän aarteina ja hyötynäkökulmasta,
kuin ongelmana.
Kesällä vaahterat antavat suojaa
ja peittävät Vaahteramäen vihreään verhoon.
Talvellakin niistä on iloa,
ne ikään kuin kehystävät pihaa ja antavat ilmettä talviseen puutarhaan.
Olisi kiva kuulla,
mikä puu on sinulle merkityksellinen?
♥
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös
facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi,
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
Meidän mäellä kasvaa sekä vaahteraa, että tammea ja Tammela tuli talon nimeksi.
VastaaPoistaOnneksi puutarhatyöt eivät tunnu raskailta mutta samaa en voi sanoa esim. imuroinnusta😂 Se on mulle se välttämtön paha.
Tammi on minullekin toinen merkityksellinen puu. Tyttönimessäni oli nimittäin tammi yhtenä osana.
PoistaMinuakin sisätyöt saavat huokailuttamaan ja koen ne aika raskaina. Olisi paljon kivempaa puuhailla ulkona. Talvella sisätyöt kestää vielä vähän paremmin, mutta kesällä niille ei kyllä antaisi yhtään aikaa eikä voimavaroja mielellään.
Vaahterat ovatkin tosi kauniita puita. Meilläpäin niitä en kovin usein nähnyt, mutta muistan matkat etelämmäksi ja kuinka ihailin niitä. Joskus kesälomalla kaivoin taimia ojista tuolta Turun suunnalta ja toin itelle ja äidille vaahteraa. Nyt ne kasvavat isona ja komeana pihoillamme. Myös mongoliaa löytyy. En minäkään pidä sitä hankalana puuna, lehdet saa tosi nopeasti siivottua pihalta. Muuta en juurikaan haravoi pois.
VastaaPoistaSain tuon haasteen myös, mutta mulla on ongelmana, että tärkeästä puusta on niin vähän kuvia! Jossakin se vilahtaa, mutta pitäisi löytyä enemmän. Ja sehän on jokirannassa kasvava upea lehtikuusi.
Oi, tuollaiset itsekasvattamat puut ovat kaikkein merkityksellisempiä ja rakkaita!
PoistaLehtikuusesta minä vasta haaveilen. Ennen en ymmärtänyt ollenkaan sen päälle. Minusta oli hassua haluta havupuuta, joka ei sitten olekaan ikivihreä. Nyttemmin olen aivan ihastunut siihen. Sen kevään vaalea vihreys ja syysvärit ovat todella kauniit. Ja ehkä painavin syy ihastukseen, on sen paljaat versot ja kävyt. Niitä olisi ihana kerätä maljakkoon ja kaikkiin askarteluihin. Myös puutarhassa ne koristavat kauniisti talvellakin.
Vaahterat on kyllä upeita. Oma puuni olisi rauduskoivu. Tämä valinta siksi, että meidän kesämökin takana on isoja koivuja ja yhteen niistä oltiin kiinnitetty meidän isin rakentama keinu. Minä tosin olen koivulle allerginen :)
VastaaPoistaKoivu on varmasti monelle suomalaiselle se kotipuu. Siitä kerrotaan monessa laulussa ja kirjallisuudessakin.
PoistaJa tuollainen lapsuuden keinu ja muistot siitä ovat varmasti erityisiä ja rakkaita.
Meidän pihan koivutkin ovat tärkeitä ja sattumalta, yksi koivun runko näkyy upeasti ikkunasta, kun istuu sohvalla. Mies aina katselee valkoista runkoa, istahtaessaan sohvalle.
Koivut ovat toisiaan allergisoivia. Meilläkään ei voi esim. kuivattaa pyykkiä ollenkaan ulkona lasten allergioiden takia. Koivu taitaa olla juuri pahin heillekin.
Vaahtera on tosiaan hieno puu. Erityisesti pidän sen syysvärityksestä. Toissa kesänä Arboretum Magnoliassa käydessäni tajusin, miten monta erilaista vaahteraa saa Suomessakin menestymään. Lapsena vaahtera oli monissa leikeissä mukana. Varmasti kaikki ovat "neniä" itselleen asetelleet.
VastaaPoistaMinun puuni on omenapuu, mutta mahdotontahan puita on johonkin tiukkaan arvojärjestykseen laittaa. Oikea puu oikealla paikalla eli jokaiselle löytyy sijansa.
Vaahterasta tulee varmasti melkein kaikille ensimmäisenä mieleen syksy. Sen upeat, värikkäät lehdet ja niissä kahlaaminen kävellessä. Joskus lehtiä haravoidessa on tehnyt mieli, heittäytyä makaamaan tai pomppimaan niihin, samoin kuin lapsuudessa. Täälläkään ei ole monia naapureita, mutta jokin pidättyväisyys on estänyt pomppimisen. Ihan vähän olen ehkä niihin pompahtanut... :) Postilaatikolle mennessä on kyllä aivan pakko kahlata maassa olevien lehtien keskellä, vaikka tielläkin voisi kulkea. Ai, että se on kivaa!
PoistaNeniä täälläkän on aseteltu ja pienenä monet askartelutkin niistä lehdistä askarreltu.
On tosiaan vaikeaa laittaa puita tai ylipäätään kasveja tiukkaan arvojärjestykseen. Kasvit ovat kauniita, kun ne ovat omalla paikallaan. Kaikilla on oma tehtävänsä ja viehätyksensä. Samoin voisi ajatella meistä ihmisistä. <3
Vaahtera on kyllä upea puu. Meidän pihalta niitä löytyy 2kpl ja kyllä vannotin rakentamisen alkuvaiheessa kaivinkonekuskia, että uuden pihatien varteen jäävään vaahteraan ei sitten saa tulla naarmuakaan :) Uunituore blogi meidän pihaprojektista: http://10-vuotissuunnitelma.blogspot.fi/?m=1
VastaaPoistaIhana, kun saa säästettyä tontin alkuperäisiä puita rakennusvaiheen melskeen yli. Monesti rakentaminen vaatii paljon tilaa ja puita on vaikea varjella. Vaivannäkö on kuitenkin kannattavaa, koska puut eivät kasva ehkä oman eliniän aikanakaan yhtä suureksi, kuin olemassa olevat puut ovat jo valmiina.
VastaaPoistaTäytyykin tulla pistäytymään sun blogissa. :) Ja tervetuloa blogimaailmaan, on ihana saada uusia tuttavuuksia lisää! <3
Vaahteroista pidän itsekin tosi paljon! :) Esimerkiksi siksi, että ne on täynnä mun lempivärejä syksyisin. Upeat isot lehdet, joita todellakin on kiva haravoida! Asuimme pari vuotta vuokralla omakotitalossa, jonka pihalla oli vaahteroita, niin sitä haravoimista tuli harrastettua - itse asiassa oon siitä outo, että minusta haravointi on ihan tosi kivaa. :D Ja omallekin pihalle, jos sellainen ilo joskus suodaan, haluan vaahteran tai kaksi. Jostain syystä olen myös viehättynyt erilaisiin kuusiin. Ja moni moni muukin puu on lähellä sydäntä. <3
VastaaPoistaHaravointi onkin ihan mukavaa ja jopa terapeuttista puuhaa. Tosin se vaatii aikaa. Ja siinä ainakin näkee kättensä jäljen myös hyvin, jos ei satu tuulemaan. ;)
PoistaKuusissakin on vaikka mitä erikoismuotoja ja upeita kasvutapoja. Olen myös leikannut ihan talvallista metsäkuusta, niin kuin metsämäntyäkin, pitäen ne matalina ja tiheinä. Eli tavallisistakin puista on moneksi, jos vain vähän jaksaa trimmailla niitä. Itse rakastan kuusissa, pesäkuusta ja siilikuusta. Ne ovat niin kauniin mallisia ja söpöjä ihan luonnostaan.
Moni puu ja kasvi on tosiaan myös mun sydäntä lähellä. Niin kuin Betweenille tuolla ylempänä totesin, kasveilla on kaikilla oma paikkansa niin puutarhassa, kuin sydämessäkin.
erinomainen valinta! Minä taidan pitää kaikista puista:)
VastaaPoistaMä uskon sen! :) Luonnonystävänä sulla on varmasti kaikki kasvit mieleisiä. Niin on oikeastaan mullakin. Tai kyllä mä välillä rikkaruohoja manailen, tosin villiyrttejä keräillessä nekin ovat mieleisiä.
PoistaVoi miten kauniisti kirjoitettu vaahterasta! Kuvat kehystivät tämän tarinan upeasti. Vaahteroihin olen minäkin hurahtanut, vaikka asunkin V-vyöhykkeellä. Sattumalta minun puuni oli myös vaahtera, mutta sen kirjavalehtinen 'Drummondii' lajike. Käy vilkaisemassa http://kanadanruusut.blogspot.fi/search?q=merkityksellinen+puu ja sitten sun on varmaan pakko etsiä itsellesi oma taimi :)
VastaaPoistaKiitos Tita! <3
PoistaKävin lukemassa sun merkityksellisestä puusta ja olit ihan oikeassa. Rakastuin tuohon ´Drummondiin`, tai oikeastaan olen kuolannut sitä jo aiemminkin. Se on on todella kaunis ja tuo valoa, niin kuin mainitsit. Arvaa, saitko mut haluamaan sitä vielä enemmän? ;) Nyt täytyy kirjoitaa vihkoon, että hanki ´Drummondii` heti ensimmäiseksi keväällä.
Vaahterat ovat ihania ja teille sopivat nimenkin perusteella kuin nenä päähän! Maisemaankin istuvat niin kauniina ja tunnelmallisina. Suloisia erikoisvaahteroita olet istuttanut myös. Usein kuulee juuri tuon valituksen vaahteranlehdistä mitä minäkään en tajua lainkaan....ne lehdethän ovat tosi ihania. Metsässä haravointi taitaa kyllä olla vuoden turhake :)
VastaaPoistaVaahterat tosiaan sopivat meille hyvin, koska ovat luonnostaan kasvaneet tänne. Tosin ollaan varmaan avitettu niiden eloa kaatamalla kuusia. Ennen tontin ostoa myyjä oli kaatanut jo valtavan määrän kuusia ja me jatkoimme 50 kuusen kaadolla tontin raivausvaiheessa. Vaahteroita täällä oli jo silloinkin siellä täällä ja niihin tosiaan ihastuinkin heti ensikerralla. Valon lisääntyessä, myös vaahterat ovat lisääntyneet itsestään. Tammiakin on alkanut putkahdella sieltä täältä. Metsässä lehdet lisäävät varmasti humusta ja maaperä alkaa olla oikein otollinen lehtomaiselle metsikölle näin vuosien jälkeen.
PoistaTonttimme oli kuulemma ennen rakentamista koulun retkipaikka, suuren kasvilajistonsa vuoksi. Vähän hirvitti asettua tähän, ettei vain nyt hävitetä mitään. Ja luontaisten lajien kasvupaikka onkin varmasti muuttunut lisääntyvän valon vuoksi. Onneksi meillä on ollut mahdollisuus jättää tontistamme paljon luonnontilaiseksi, eikä vastedeskään aioita haravoida arvokasta humusta tuovia lehtiä. ;)
Vaahterat on ihania. Ainoa miinus on ne siemenistä joka paikkaan leviävät taimet. Lehdet menevät tosiaan kaikki hyötykäyttöön, enemmänkin niitä voisi tulla.
VastaaPoistaNoi siemenet ovat tosiaan riesa. Jossain vaiheessa kesää pieniä taimia nousee joka paikasta miljoonittain. Ja niiden kitkemisessä menee aikaa ja välillä kyllä vähän hermotkin. Mutta silti nuo vaahterat vievät sydämen. <3
PoistaVaahterat ovat tosi näyttäviä ja niiden ruskavärit ovat upeita. Meille tuli viime syksynä mongolianvaahtera ja se on toistaiseksi ainut vaahteroiden edustaja, mutta saa varmasti pian seuraa. Aurinkoista alkanutta viikkoa!
VastaaPoistaMongolianvaahtera on upea kasvi. Siihenkin tulee aivan mahtava syysväri, jos se on avoimella paikalla. Meillä se kasvaa tuolla laavun luona. Paikka on sen verran suojainen, että syysväri ei räisky, mutta on silti kaunis.
PoistaMinusta tuntuu, että taidan itsekin hurahtaa taas uusiin lajeihin. Suomessa menestyviä lajejakin on paljon, ihanien, mutta arkojen japaninvaahteroiden lisäksi.
Aurinkoista viikon jatkoa myös sinulle!
Täkäläisten metsien puista mänty on minulle rakkain, mutta noin muuten vaahterat ovat minunkin suosikkeja, koska minusta ne vain on niin kauniita :) On kyllä monenmonituiset muutkin puut :)
VastaaPoistaMänty onkin upea puu. Varsinkin jossain tuulisilla paikoilla, jolloin se on saanut upeita muotoja. Meidän tontti on männylle hieman liian rehevä ja niitä ei täällä luonnostaan kasvakaan. Muutaman metsämännyn olen itse istuttanut ja saanut ne onneksi viihtymään. Vuorimännytkin viihtyvät tuolla rinteessä loistavasti.
PoistaKauniita puita on tosiaan paljon. Näin talvellakin runkojen erilaisuus ja kasvutavat ihastuttavat, vaikka ei lehtiä tai ikivihreyttä olisikaan.
Ihana historia ja nykyisyys sulla vaahteroiden kanssa! Hienoa! Jäin pohtimaan eri puita ja kyllä mun puuksi näin jouluhöpsönä valikoitui kuusi. Oikein lumiset kuuset saavat mut lähes "sekopäiseksi" aina ennen joulua, kun ovat niin söpöjä. Muiden puiden kohdalla en muinakaan vuodenaikoina ole kokenut vastaavaa "sekopäisyyttä", joten se on sen merkki, että kuusi on se mun juttu. :) Aurinkoisia kevätpäiviä! T. Jankkuliini
VastaaPoistaKyllä tuo ihana "sekopäisyys" on selvä merkki! :)
PoistaKuusi on tosiaan jouluihmiselle ihan loistovalinta. Sen voi tuoda jopa sisäänkin, eikä kukaan ihmettele.
Aurinkoista loppuviikkoa Jankkuliini! <3
Vaahtera varmasti kuuluu teidän pihapiiriinne ja suurella tontilla tuollaiset näyttävät puut ovatkin kauneimmillaan. Minulla on niin pieni piha, että vaahtera on liian kookas siihen. Mummolassa oli ihana vaahtera, johon pääsi kiipeämään. Kesällä ei kukaan nähnyt, kun siellä istui hiljaa, ja syksyllä se loisti keltaisenaan, oli ihana kerätä keltaisia lehtikimppuja, kuin kukkakimppuja kerrassaan. Mutta eniten taidan pitää siitä hetkestä, kun vaahtera kukkii heleän vihreänä!
VastaaPoistaTäysikasvuinen vaahtera on tosiaan suuri, eikä sovellu ihan joka pihaan. Onneksi vaahteralajikkeissa löytyy myös pienempikokoisia, jos muuten tykkää niistä. Tosin ei kaikkea tarvi, eikä voikaan, aina omaan pihaansa istuttaa, varsinkaan puita. Onneksi luonnossa ja puistoissa voi käydä ihailemassa monenlaisia kasveja, joista tykkää.
PoistaTuo sinun mummola-muistosi on ihana! Tuli ihan mieleen Peppi Pitkätossun limonadipuu.