INSTAGRAM

maanantai 5. helmikuuta 2018

Aurinkoista Runebergin päivää!


On ihana, että on kaikenlaisia juhlapäiviä
historiamme vaikuttavien ihmisten muistoksi ja kunniaksi.
Niinä päivinä on lupa juoda juhlakahvit
ja viettää vaikka pieni hetki runoja lukien. 




Arvostan itse Herra Runebergin lisäksi suuresti hänen vaimoaan.
Fredrika oli edistyksellinen nainen aikanaan
ja varmasti hyvä taustatuki miehelleen.
Kiehtovaa on myös hänen puutarhaharrastuksensa,
josta olen kertonut enemmän täällä. 
Hän oli myös intohimoinen huonekasvien vaalija.
Siitä kerron enemmän täällä.
Ja ei unohdeta myöskään tätä ihanaa torttureseptiä. 
Olisikohan hän uskonut, 
että sen maku miellyttää sukupolvelta toiselle tulevaisuudessakin.







Aurinkoa tähän Runebergien juhlapäivään
ja voimia uuteen viikkoonne!

Runot kirjasta:
Sanoja lahjaksi
toimittanut: Arto Manninen
Gummerus Kustannus Oy 2002


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

18 kommenttia:

  1. Runebergin tortut ovat niin herkkuja (runoja unohtamatta :-D ) Hitsi, en ole muistanut noita ostaa - toivottavasti kaupoista vielä saa niitä seuraavan kerran, kun kaupalla käyn... Fredrika taisi myös ajaa koulunkäynnin asiaa sekä tytöille että pojille ja kaikista yhteiskuntaluokista - hän oli siten perustamassa tasa-arvoista hyvinvointi- ja sivistysvaltiota. Siten hän oli oikeastaan miestään paljonkin merkittävämpi! Ja täytyy huomata, että tämän kaiken hän hoiti vaimona ja äitinä ollessaan. Aikamoinen nainen!
    Pitäisikin lukea Fredrikan kirjoja, en ole lukenut yhtäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat!
      Toivotaan, että kaupasta vielä löytyy torttuja.
      Juu, Fredrika oli todella aikansa edelläkäviä ja vaikuttaja. Olen hämmästynyt, mitä kaikkea hän ehti tekemään.
      Minäkin olen lukenut hänen puutarhainnostuksestaan enemmän, kuin näistä muista saavutuksista. Täytyisikin oikein perehtyä asiaan. Varmasti löytäisi vielä jotain uusia upeita puolia hänestä.

      Poista
  2. Eipäs nyt satu olemaan torttuja, mutta Vänrikki Stoolin tarnat löytyy :) Opiskeluaikanani minua puri sisäkasvikärpänen juuri Runebergien kotimuseossa Porvoossa. Siellä kerrottiin Fredrikan harrastuksesta ja kasveista, myös museon sisäkasvit olivat kukoistavia ja komeita. Hyvää Runebergin päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sulla on tuo henkinen ravinto kunnossa! Se taitaa olla terveellisempääkin, kun nuo tortut. Ovat meinaa aika makeita. Puolikaskin riittäisi, vaikka tykkäänkin niistä kovasti.
      Me kasvi-ihmiset taidetaan kiinnittää katseemme joka paikassa näihin kasviasioihin. Innoitusta saa joka paikasta. Tuo Runebergien kotimuseo tosin ei ole epätavallinen paikka saada innoitusta. Minä haluaisin käydä siellä juuri noiden kasvien takia. En ole vielä koskaan käynyt, vaikka mieli on tehnyt kyllä.

      Poista
  3. Aurinkoista Runebergin päivää myös Sinulle :)

    http://willaronjatar.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Totta. Juhlapäivillä on kyllä paikkansa arjen keskellä. Ja ihanaa, että ainakin tänä juhlapäivänä paistaa aurinko :-) Minkä niminen on tuo runokirja, josta olet ottanut kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Näitä juhlapäiviä sattuu tähän helmikuulle enemmänkin. ;)
      Tuo kirja on Gummeruksen kustantama ja Arto Mannisen toimittama, Sanoja lahjaksi (Mietelmiä säkeitä onnitteluja tervehdyksiä). Sellainen runokoostekirja elämän eri tilanteisiin. Sieltä on löytynyt moni hyvä kortti teksti, monin eri juhliin ja tilanteisiin.
      Taidankin lisätä tiedon vielä tuohon tekstiinkin...

      Poista
    2. Vaikuttaa juuri sellaiselta monikäyttöiseltä runokirjalta. Kiitos kirjavinkistä!

      Poista
    3. Se on! Suosittelen lämpimästi!

      Poista
  5. Hyvää Runebergin päivää sinullekin!
    Kuinkahan monta torttua on jo tullut syötyä. Viime vuonna menin Runebergin päivänä kauppaan ostamaan torttuja ja kaikki oli myyty loppuun. Eivät aikoneet tilata enää lisää. Siksi olen ostanut Runebergin torttuja etukäteen varmistaakseni, etten missään tapauksessa jää ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! <3
      Juu, ne ovat niin suosittuja, että taitavat mennä hyvin kaupaksi. Minä en osta paljon valmiita leivonnaisia, mutta Runebergin tortut ovat kyllä yksi sellaisista leivonnaisita, joita teen tosi harvoin. Luulen, että aika moni muukin ostaa ne aina valmiina.
      Hyvä, ettet jäänyt tänä vuonna ilman! :)

      Poista
  6. Runojen maailmassa on ihmisen hyvä olla! =)
    Ihastuttavat kuvat ja tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!
      Runoista voi ammentaa monenlaista hyvää, eri elämäntilanteissa. Ne antavat eri lukijoillekin aina vähän eri asioita, lukijan omasta elämäntilanteesta riippuen. Siksi ne ovat varmasti niin koskettavia.

      Poista
  7. Tänään herkuttelin puolikkaalla runegergilla. Hyvää oli, jaettiin ystävän kanssa puoliksi. Kiinnostaisi käydä siellä Fredrikan puutarhassa, voi kunpa se joskus toteutuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolikas Runeberg on varmasti hyvä määrä. Minä söin aamulla puolet ja myöhemmin päivällä toisen puolen. Oli sen verran makeaa.
      Olisi tosiaan niin ihana päästä käymään tuolla Fredrikan puutarhassa. En tajua, miksi en saa aikaseksi minään kesänä mennä sinne. Toivottavasti haaveemme toteutuu!

      Poista
  8. Aloin heti miettimään miten ihania rakkauskirjeitä Runeberg ja Fredrika ovat toisilleen kirjoittaneet <3
    Ihanaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, jos heidän runonsakin ovat noin tunteikkaita ja syvällisiä, heidän rakkauskirjeensä ovat varmasti todella upeita. <3
      Kiitos samoin Outi, ihanaa viikkoa myös sinulle! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!