INSTAGRAM

tiistai 10. lokakuuta 2017

Valoa huonekasveille

Yhteistyöpostaus: Willab Garden 


Lokakuussa alkavat päivät hämärtymään siihen malliin,
että me ihmiset alamme kaipaamaan etelän aurinkoon ja 
hankimme kirkasvalolamppuja jaksaaksemme pimeän ajan yli.
Me ihmiset emme ole ainoita,
jotka kaipaamme valoa.
Huonekasvit tarvitsevat valoa noin 1000 luksia 12 tuntia vuorokaudessa
voidakseen hyvin ja kasvaakseen.
Isojen ikkunoidenkin äärellä on vain noin 400 luksia valoa tähän hämärään aikaan.
Siksi kasvit tarvitsevat hieman apua,
pysyäkseen vihreinä ja terveinä.
Lokakuusta helmikuuhun lisävalon tarve on suurimmillaan.
Trooppisten ja subtrooppisten alueiden kasvit tarvitsevat eniten valoa,
noin 12-16 tuntia päivässä. 

Meillä on yläkerran aulassa nurkkaus,
jossa on kyllä ikkuna,
mutta parvekkeen katos hämärtää huonetta aikalailla.
Nurkkaus on kuitenkin omiaan viherkasveille.
Ne tuovat pehmeyttä ja kodikkuutta aulaan,
josta kuljetaan monta kertaa päivässä ohitse.


Tässä kuvassa valo tai hämäryys näkyy todellisena.
Kuva on otettu keskipäivällä,
joten valon vähyys on ihan huomattava.
Lisävaloa siis kaivattiin.

 
Yhteistyökumppanini Willab Gardenin nettikaupasta 
löytyi tällainen eleettömän kaunis kasvivalaisin sisätiloihin.
Valaisimen mukana tulleessa energiansäästölampussa on täysi valospektri.
Lampun valaisuaika on noin 10 000 tuntia.
Kasvivaloja löytyy myös valkoisella valolla.

Valaisin sijoitetaan 30-50 cm:n päähän kasveista.
Viherkasveille annetaan lisävaloa 12-16 tuntia
ja kukkiville kasveille 16-18 tuntia päivässä.

Täältä löydät lisää infoa aiheesta ja 
Willab Gardenin laadukkaan kasvivalovalikoiman.

Valoa päiväänne!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. Ihana viherkasvi-kulmaus. Valokin sopii tuohon hyvin! Etenkin näin syksyllä ihan kaipaa viherkasveja.
    Mukavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkasvit tuovat kyllä viihtyvyyttä nurkkaan, kuin nurkkaan. Näin syksyllä ajatukset siirtyy sisätiloihin, mutta vihreän kaipuu ei häviä mihinkään.
      Eilen oikein ilahduin, kun tajusin, että puutarhahoitoahan voi jatkaa sisätiloissa. Olen aina niin tehnytkin, mutta nyt asia jotenkin erityisesti lämmitti mieltä.
      Mukavaa viikkoa myös sinulle! <3

      Poista
  2. Onpa kaunis paikka viherkasveille. Ja niin kauniit valot, varmasti kukat tykkäävät. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kasvit näyttivät jo lyhellä aika välilläkin virkistyneen.
      Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle Anneli! <3

      Poista
  3. Upea valo, todella pehmeä.
    Mukavaa tiistaita sinulle Riina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvit nauttivat valokylvystä ja piristyivät ihan selvästi.
      Mukavaa tiistaita myös sinulle Outi! <3

      Poista
  4. Kohta tosiaan on otettava kasvivalo esille. Kokemus on osoittanut, että sillä on valtava merkitys kasvien hyvinvoinnille. Ja keväisessä taimikasvatuksessakin se on ihan välttämätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä tosiaan on! Minäkin huomasin ihan valtavan eron keväällä taimia kasvattaessani. Voi olla, että ensi keväänä tuonkin valon alla kasvaa pienokaisia kesää varten. Silloin viherkasvit pärjäävät jo varmasti pelkällä luonnon valolla.

      Poista
  5. Pitääkin kaivaa lamppu taas varaston uumenista takaisin sisälle. Lisävaloa tosiaan tarvitaan, päivät ovat olleet varsin synkkiä. Upea viherkasvinurkkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisävaloa tosiaan tarvitaan näinä sadepäivinä erityisesti.
      Viherkasvit tuovat kyllä piristystä jo itsessäänkin, kun ovat vielä virkeinä valosta. :)

      Poista
  6. Voi että, nyt en enää ihmettelekään, miksi kuvittelen valoa olevan jotenkin vähän. Sitähän ON vähän! Kiitos havainnollistamisesta. Todellakin, vuoden lyhyimpään päivään on enää (ja vielä...) pari kuukautta. Toisaalta on masentavaa ajatella, että tätä valoisampaa alkaa olla vasta helmi-maaliskuun taitteessa. Siis ääääääh!
    Takuulla tarpeen tuo kasvivalo, hyvä tuo luonnonvalokuva, keskipäivällä tosiaan! Hämmästyttävää, olisi kuvitellut että iltahämärässä, mutta ei. Toden totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä valon väheneminen tapahtuu niin salakavalasti, ettei meinaa tajuta. Illalla on yhtäkkiä ihan säkkipimeää ja sisälläkin täytyy pitää valoja koko ajan.
      Tämän postauksen kuvat eivät ole mitään taideteoksia valokuvauksellisesti, mutta niiden olikin tarkoitus havainnollistaa todellisuutta.
      Olen muutenkin sitä mieltä, että puutarhablogeissa on hyvä olla sellaista päiväkirjamaista dokumentointia.
      Siitä jää itsellekin hyviä merkintöjä muistiinpanoiksi. Toki olisihan niitä aurinkoisia kuvia kivempi kyllä katsella. Ja oikeasti sitä aurinkoa. Täälläkin on vähän ääääh-olo, mutta ehkä me voidaan täällä blogistaniassa silti vähän höyrytä vihreillä asioilla. <3

      Poista
  7. Hyvin havainnollistettu. Pimeää on sadepäivänä aamusta iltaan.
    Ehkä tässä pitäisi itsekin mennä kasvilampun alle, sillä etenkin tällaisina harmaina päivinä tuntuu, ettei valoisaa tule laisinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hullumpi idea mennä itsekin kasvilampun alle.😊
      Ainakin viherkasveja tuntuu kaipaavan taas enemmän työpöydän läheisyyteen. Ja nehän tarvisevat lisävaloa, niin kuin itsekukin. Eli kaikki taitavat hyötyä.🌿💚

      Poista
  8. Kiitos lamppuvinkistä, meilläkin sellaista kyllä tarvittaisiin, montakin itseasiassa;)

    VastaaPoista
  9. Minäkin huomasin, että useammalle lampulle olisi tarvetta. Hämäriä nurkkia kyllä löytyy ja niin löytyy kasvejakin. ;)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!