INSTAGRAM

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ilmakasvien lumoissa


Viime keväänä ihastuin ilmakasveihin.
Kesä ja puutarha kuitenkin tulivat väliin ja veivät kaikki ajatukset mennessään.
Hoivailin yhtä pientä Tillandsiaani,
mutta siinä kaikki.
Nyt kuitenkin kesä tuli ja meni,
ja ajatukset kääntyvät taas enemmän sisälle kotiin päin.
Huonekasvit ja niiden myötä ilmakasvit alkoivat taas pyöriä enemmän mielessä.
Habitaresta ostin yhden pienen lemmikin lisää.
Ja aloin haaveilemaan yhä enemmästä ilmakasvisortimentista kotiin.

Parahiksi tähän haaveiluun, sain kutsun Garden Livingin 
ilmakasvi-iltaan.
Ilmakasvi-illassa parhaat ilmakasviasiantuntijat 
kertoivat meille ilmakasveista ja niiden hoidosta.
Puutarhatoimittaja Johanna Viherahon ja valokuvaaja Annabelle Antasin
julkaistiin keväällä.
Minullakin oli ilo osallistua kirjan julkkaritilaisuuteen.
Voit lukea julkkareista ja kirjasta enemmän täältä. 


 Johanna Vireaho, Annabelle Antas, Kirsti Penttilä ja Eva Wuite
Kukkasuunnitelija Kirsti on Garden Living Oy:n toimitusjohtaja ja 
suunnitteluhortonomi Eva on luovajohtaja.
Ilta ei ollut todellakaan näin totinen,
mutta kaikki olivat kyllä aika keskittyneitä mielenkiintoiseen aiheeseen.

medusatillandsia
Tillandsia Caput-medusae
チランジア・カプトメドゥーサエ

 Ilmakasvien maailma on kiehtova ja niitä löytyy monen näköistä ja kokoista kaunotarta.
Ne ovat sisustuselementtejä parhaimmillaan.
Niitä voi asetella kauniiksi asetelmiksi kivien, simpukoiden tai muiden kasvien kanssa.
Tai yksitäisenäkin kasvina niiden veistoksellisuus tulee oikeuksiinsa.

Ilmakasvit tulevat nimensä mukaisesti toimeen ilman multaa,
mutta tarvitsevat kuitenkin valoa, vettä ja hiilidioksidia muiden kasvien lailla.
Ilmakasvit kasvavat luonnossa epifyytteinä, puiden ja pensaiden oksilla.
Ne käyttävät juuriaan kasvupaikalle ankkuroitumiseen,
mutta eivät ota isäntäkasveilta vettä tai ravinteita.
Luonnossa ilmakasvit saavat ravinteita ilmasta, sadevedestä ja kasvijätteistä.

salvadorintillandsia
Tillandsia Xerographica
チランジアキセログラフィカ

Salvadorintillandsia on tillandsioiden kuningas.
Sen veistoksellisuus ja suuruus sai minutkin valtoihinsa.
Nyt meilläkin asuu upea Xerographica.
Nimi juontaa juurensa kreikan kielestä.
Xeros tarkoittaa kuivaa, ja graphia kirjoitusta.
Tämä kuningas kaipaa tillandsioista vähänlaisesti kastelua.
Sitä ei kannata kylvetellä, ainakaan usein, vaan sumutuskin riittää.

Ilmakasvien kastelutarve riippuu paljon lajikkeesta.
Pääsääntönä voidaan sanoa, että ilmakasvin saa kuolemaan enemmin liikakasteluun.
kuin kuivuuteen.
Niitä voi kastella uppokastelemalla tai sumuttamalla.
Kylvettää voi vaikka viikon, parin välein,
ja sumutella silloin tällöin.
Ilmakasvien käyttäytymistä kannattaa tarkkailla,
jotta oppii näkemään, milloin se on janoissaan.
Esimerkiksi salvadorintillandisian lehdet käpertyvät vedenpuutteessa
ja suoristuvat kastelun jälkeen.
On kuitenkin tärkeää, ettei lehtihankoihin jää vettä kylvetyksen yhteydessä.
Kylvetyksen jälkeen tillandsiat kannattaakin kuivatella 
vaikka lattialämmityksen tai pyyhkeen päällä ylösalaisin.

Itse hurahdin myös naavatillandisiaan (Tillandsia Usneoides)
jota kastellaan sumutellen, tasaisesti ja säännöllisesti.
Uppokastelu saa sen helposti kuolemaan.
Oikea kasvupaikka ja kosteus olisikin sille kylpyhuoneessa, suihkun läheisyydessä.
Lattialämmitteisessä tai saunan yhteydessä olevassa kylpyhuoneessa, 
se saa kuitenkin liikaa lämpöä, eikä viihdy siellä.

Tillandsiat tekevät kukkiakin,
mutta kukinta sisätiloissa ei ole itsestäänselvyys.
Ne kukkivat vain kerran,
jonka jälkeen ne kasvattavat uusia alkuja, poikasia.
Poikaset voidaan irroittaa emokasvista, kun ne ovat kasvaneet 2/3 emokasvin koosta.
Poikasia ei ole pakko irroittaa emokasvista,
jolloin siitä kasvaa hauska ilmakasvirypäs.

käpytillandsia 
Tillandsia ionantha
チランジア・イオナンタ 

Kukinnan lähestyessä lehdet värittyvät pinkkiin.
Siksi lehtiruusukkeissa voi olla sekä punaisia,
että vihreitä lehtiä.
Lehtien väri houkuttelee luonnossa kolibreja ja muita pölyttäjiä
 Tillandsioiden kukkiin.


Voisin kertoa innostuksissani teille vaikka kuinka paljon 
tästä upeasta kasvisuvusta.
Suosittelenkin tutkimaan tuota Johannan ja Annabellen upeaa kirjaa.
Siellä pääsee syvemmälle ilmakasvien maailmaa.
Ehkä jopa niin syvälle, ettei enää pääse pois.
Näihin kauniisiin ja yksinkertaisiin kasveihin hurahtaa helposti.
Oikealla ja simppelillä hoidolla niistä saa kotiinsa pitkäaikaisia 
lemmikkejä, sisustuselementtejä ja sitä niin terveyttävää vihreää.





Nautitaan vihreästä!
Talvikaan ei ole niin synkkä ja pitkä,
kun me puutarhaintoilijat jatketaan sisällä,
sitä mihin ulkona jäätiin.
Ja vihreän kodin voi luoda kaikenlaisiin koteihin helposti,
isoon, pieneen, kerrostaloon, rivariin, omakotitaloon, kimppakämppään...
Siitä tulee helposti ihana harrastus tai jopa intohimo,
jota voi harjoittaa ympäri vuoden.

Garden Livingissä sai kyllä muutakin viherinspiraatiota,
kuin ilmakasvi-innostuksen lisääntymistä.
Kyllä voi vihreä olla kaunista!

Lämmin kiitos 
Johanna,
Annabelle
ja Garden Living Oy
inspiroivasta ja virkistävästä illasta!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. On ne vaan melkoisen veikeitä. Olipas paljon tietoa antava postaus, kiitos 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kuin lemmikkejä. Jotenkin ihan persoonia! :)
      Kiva, jos postaus ilahdutti ja oli hyödyllinen.

      Poista
  2. Kiva postaus ja paljon asiaa. Ilmakasvit on kyllä todella poikkeavia yksilöitä, mutta upean näköisiä ja mielenkiintoisia. Näistä voisi vaikka innostua 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!
      Ilmakasveihin jotenkin hurahtaa. Niissä on luonnetta, ne ovat helppoja ja myrkyttömiä. Ja niillä saa helposti kivaa ilmettä sisustukseen.

      Poista
  3. Nyt sait kyllä postauksellasi mielenkiintoni heräämään noihin ilmakasveihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmakasvit ovat todella mielenkiintoisia ja tutustumisen arvoisia kasveja. Tykkään niistä koko ajan vaan enemmän.

      Poista
  4. Itsekin haaveilen ilmakasvista. Minulla on tuolla kaapissa pieni lasipallokin odottamassa.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! <3
      Lasipallossa ne tulevat kivasti oikeuksiinsa ja sellaiseen saa luotua vaikka mitä kivoja asetelmia. Kivet, simpukat ja muut luonnosta kerätyt muistot pääsevät ilmakasvien kanssa oikeuksiinsa ja käyttöön.

      Poista
  5. Olipa kiinnostava juttu, ihan uutta minulle! Tosiaan nyt kun ulkona on niin märkää ja pimeää niin sisälle saa kasveilla luotua vihreää tunnelmaa :) Sateesta huolimatta kivoja syyspäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos postaus kiinnosti ja tutustutti ihan uuteen kasvilajiin. :)
      Nyt on juuri oikea aika fiilistellä vihreällä sisätiloissa, se virkistää kummasti.
      Kivoja syyspäiviä myös sinulle Virpi! <3

      Poista
  6. Kiitos postauksesta, olipas mielenkiintoinen. Varmaan nyt pitää itsekin metsästää jostain tuollainen ilokseni 😍
    Eikös orkideat toimi vähän samoin, juuret tarvitsevat veteen upotusta eikä niitäkään istuteta multaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos postaus oli mielenkiintoinen ! :)
      Varoitan, että näihin hurahtaa. :D Minäkin hankin ensin yhden, sitten toisen, nyt minulla on jo viisi. Enkä vieläkään ole saanut kyllikseni.
      Orkideat kasvatetaan omassa kasvualustassaan, ilmakasvit eivät tarvitse mitään kasvualustaa, vaan pärjäävät ilman. Tarvitsevat vain kosteutta, valoa ja hiilidioksiidia. Mutta toki orkideoita kastellaan myös upottamalla ja nekin ovat epifyyttejä eli päällyskasveja. Eli siinä suhteessa niissä on tosiaan jotain samaakin. Ihania ja hurahtamisen arvoisia kasveja myös kumpikin. <3

      Poista
  7. Tuo oli niin inspiroiva ilta<3 Ihanaa! Mun kuvat on vasta ladattu kamerasta... Ai miten niin kestää nää hommat:)) Vielä on kukassa mun söpöliini<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! <3
      Kiitos ihanasta ja virkistävästä seurasta ja kartanluvusta! :) Tällä kertaa ei eksytty ollenkaan. :D
      Sä kyllä hankit niin ihanan söpöliinin! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!