INSTAGRAM

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Kasvarin elämä ja arvonnan voittaja

Yhteistyöpostaus: Willab Garden 

 Kasvihuoneeni saapui 3.4.2017
ja siitä alkoi pystytysurakka.

Mietiskelin tässä yhtenä iltana,
että kasvihuone on todellakin tullut meille vasta tänä keväänä.
Tuntuu, että kesä aina hurahtaa nopeasti,
mutta kasvarin pystytyshetkistä tuntuu kuitenkin olevan ikuisuus.
Siitä on tullut niin rakas ja tärkeä,
että luulisi sen olleen meillä kauemminkin.

Fiilistelyn vuoksi piti kaivella kasvarin lyhyen elämänvaiheiden kuvia
ja katsella kaikkea tapahtunutta.
Nyt tulee taas Vaahteramäkimäiseen tyyliin ehkä liikaakin kuvia,
mutta en voinut jättää yhtään poiskaan.
Nyt pääsette siis kuvamatkalle
ja lopuksi paljastan vielä arvonnan voittajan.

Itse olin lähinnä vain apurina ja muonittajana
kasvihuoneen pystytysurakassa.
Mieheni ja kaksi muuta ammattimiestä hoitivat homman mallikkaasti.

Vajaassa viikossa tuli valmista.

 Kevät oli kylmä
ja välillä piti tehdä muitakin pihahommia,
ennen kuin varsinaista kasvihuonekasvatusta pystyi aloittelemaan.
Mutta oli ihana, että kasvihuone oli valmiina odottamassa.

 Fiilistelemään pääsi kuitenkin sipulikukilla ja orvokeilla.


 Ja oikeastaan kasvihuone on jo elänyt kaikki neljä vuodenaikaa.
Vapun lumimyräkkä antoi vähän osviittaa,
kuinka kaunis kasvihuone on talvellakin.

 Vappu olikin pikakakelaus kaikista vuodenajoista.



Vihdoin kasvihuoneeseen sai vietyä taimiakin,
tosin harsorumba jatkui yllättävän pitkään.
Yksikään kasvi ei suojaamisen ansiosta kuitenkaan paleltunut.


 Pikkuhiljaa vihreys valtasi ja valloitti.



Puutarha ja kauniit illat antoivat oman lisäyksensä kasvarin kauneudelle.

Kattoluukkujen automatiikka toimi loistavasti.
Kesä oli kuitenkin niin viileä ja sateinen,
ettei varjostusverhoja tarvittu.



Satoakin tuli ihanasti ja tulee edelleen.

Syksy toi aivan uuden ulottuvuuden kasvihuoneen tunnelmaan.
Kasvihuoneen aika ei ole ohitse,
eikä menekään koko vuoden aikana.

 Ja sitten arvontaan:
osallistuneille!
Teitä olikin ennätysjoukko (arpoja kertyi 159 kpl). :)

Arvonnan palkintonahan on 3 x 50 € arvoista lahjakorttia
Eli onnellisia voittajia on kolme.
Suoritin arvonnan 
List Randomizerin avulla.

Tadaa, voittajat ovat

Mukana kahdella arvalla. 
Kasvihuonetta en somista koska se on vain kasvatusta varten 
mutta lasikuisti saa syksyllä valot ja lyhdyt.

Ihana kasvihuone! 
Laitan terasseilleni lyhtyjen lisäksi callunoita ja pallokrysanteemia kesäkukkasten sekaan 
(muratti on ainakin vielä voimissaan). Kahdella arvalla mukana.

Voi, tuo sun kasvari saa minussa ihan kasvihuonekuumeen aikaiseksi!<3 
Se on vaarallinen kuume, josta en usko miehen haluavan just nyt kuulla sanaakaan.;D
Valot, lyhdyt, kesäjuttujen karsiminen ja syksyiset kukat, siinä mun tapani laittaa terasille syksyä.:)
Kolmella arvalla mukana ihanassa arvonnassa.<3


Oikein paljon onnea voittajille!

Laitan teille sähköpostia tulemaan.
Ja kaunista viikon jatkoa kaikille!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

Kasvihuoneunelmani toteutui yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

20 kommenttia:

  1. Voi kiitos! Nyt alkaakin se vaikein osuus, mitä mää ostan sillä kortilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea vielä kerran Eeviregina! <3 Toivottavasti voitosta on sinulle paljon iloa ja hyötyä.
      Niin, aina tuo valinnanvaikeus meillä naisilla on niin vaikeaa... ;)
      Kävin kommentoimassa sun blogiin, kun en löytänyt sieltä sähköpostiosoitetta. Laitatko sun sähköpostioisoitteen mulle vaahteramaki@phnet.fi osoitteeseen. Lähetän sinulle arvokoodin, jolla saat lunastettua tuon voittosi.

      Poista
  2. Miten upea tuo teidän kasvari, piha ja koti onkaan! Ihan mielettömän kivalla paikalla!<3
    Mulle nousee taas sama kuume kuin tuossa kommentissa, varsinkin kun tajusin, että tuolta saa lähinnä noita kasvareita ja lasituksia, jotka myös kelpais tuohon terassille.;)) Taidan tyytyä aurinkokennovalon tilaamiseen..ihan vain miestä säästääkseni.:P
    Kiitos ihana!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Taina!t <3
      Kasvarikuume on kyllä paha. Minä en päässyt siitä eroon, ennen kuin haave toteutui.
      Onneksi tuolta Willabilta löytyy myös paljon kivoja tuotteita puutarhaan ja kasvien kasvatukseen. Ja valojahan nyt syksyn tullen tarvitaan.
      Täälläkin on pari valoa odottamissa ripustamista.
      Kiitos itsellesi arvontaan osallistumisesta ja toivottavasti voitosta on paljon iloa sinulle! <3

      Poista
  3. Kasvari on vaan niin sun juttu. On ihanaa huomata miten innostut siitä aina uudestaan.
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle Riina ja onnea myös arvonnan voittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan on mun juttu, innostun ja iloitsen siitä oikeastaan joka päivä vaan enemmän. Nyt yhden kesän kokemuksella on jo kiva miettiä, mitä ensi kesänä kasvattaa ja miten kasvaria sisustaa. Onneksi tässä välissäkin on monta kivaa aikaa. Joulua odotan kuin kuuta nousevaa. En varmasti kovin paljon istuskele siellä joulun tienoilla, mutta aion kyllä tuijotella jouluista kasvaria olkkarin ikkunasta.
      Mukavaa alkavaa viikoloppua sinulle Outi! <3

      Poista
  4. Vau, mahtavaa! Saan jotain kivaa tulevaan kasvihuoneeseen. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Katja vielä kerran! <3
      Toivottavasti voitosta on sinulle paljon iloa ja hyötyä! Willabilta löytyy kaikkea tosi kivaa ja tarpeellista kasvihuoneeseen ja kasvatukseen.

      Poista
  5. Onpa kaunis tuo kasvihuoneesi. Ja niin monta käyttötarkoitusta. Onnea voittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anneli! <3
      Kasvihuoneesta on ollut todella paljon iloa ja hyötyä tämän lyhyen historinsa aikana. Ja mitä talvi tuokaan tullessaan. Sinne on niin ihana sisustella eri sesonkeja ja katsella sitä ainakin ikkunasta. Luulen kuitenkin, että pakkohan siellä on käydä fiilistelemässä talvellakin.

      Poista
  6. Ihana tuo sinun kasvihuone! Onnea voittajille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen itsekin niin kovasti nauttinut siitä! <3

      Poista
  7. Ihanat muistelot kasvihuoneesi tähän astisesta elosta😍 Olisipa meidänkin kesäprojekti valmistunut vajaassa viikossa, huoh. Vielä vaan kellaria väännetään hissukseen pala palalta. Alkaa vähän jo olemaan pienoista kisaväsyä ilmassa, vaan onhan se nyt valmiiksi tehtävä kun niin pitkällä jo ollaan😅 Onnea voittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauska muistella kasvihuoneen tähän astista eloa. Jännä, miten pitkä aika tuntuu olevan pystytysvaiheista.
      Kellarin rakentaminen on varmasti iso projekti. Varmasti kisaväsymystä tulee, kun teillä on paljon muutakin projektia koko ajan siellä puutarhassa ja normit työt vielä päälle. Mutta näin sivusta seuranneena tekin olette kyllä niin hyvässä vaiheessa. Kyllä se valmis lopputulos varmasti on kaiken tuon vaivan väärti.
      Mukavaa alkavaa viikonloppua ja tsemppiä kellarin kanssa! <3

      Poista
  8. Tätä sinun kasvariprojektia oli kiva seurata! Ei lopu kasvarin kausi ;)
    Siellä näyttää tosi ihanalle. Tykkään siis tästäkin tosi paljon, vaikka omani onkin niin erilainen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin ollut todella kiva seurata teidänkin kasvariprojektia!
      Ja vaikka tosiaan meidän kasvarimme ovat erilaiset, niin minäkin tykkään valtavasti teidän kasvarista. Se käy kuin nenä päähän puutarhaanne. Olet laittanut sen todella kauniiksi.
      Ihania syyshetkiä kasvariisi ja koko puutarhaasi!<3

      Poista
  9. Onnea voittajille! On kyllä ihana tuo sinun kasvarisi! <3

    VastaaPoista
  10. Hih, aika hauskasti kasvarisi on nähnyt jo kaikki vuodenajat;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna kaikki tapahtui niin pikakelauksella. :) Voihan se olla, että jouluna on vihreämpää kuin vappuna.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!