INSTAGRAM

torstai 17. elokuuta 2017

Puutarhurin lepohetki



Oi, miten hauska päivä olikaan eilen Lepaalla!
Pääsin tekemään esillepanon Lepaa 2017-näyttelyyn,
kolmen muun ihanaisen bloggaajan kanssa.
Saimme jokainen käyttöömme yhden rullakon, kaksi kuormalavaa
ja samat syksyisen kasvit Huiskulasta
ja muutaman ruukun Ortexilta.
Lisäksi saimme tuoda omaa rekvisiittaa,
jolla muodostaisimme sen viimeisen silauksen, kukin tyylillämme.
Itse sain ilokseni mukaani rekvisiittaa myös yhteistyökumppaniltani
Itsekin inspiroiduin valtavasti,
kuinka erilaiset esillepanoistamme tulivat.


Minulle ja ihanaiselle Hernepensaskujanteen väelle meinasi ilta ja hämäryys painaa päälle,
mutta saimme kuitenkin kaiken valmiiksi
 juuri sopivasti ennen hämärää ja sadetta.
Auton käynnistyessä, pyyhkijöitä täytyikin jo käyttää ahkerasti.
Sain onneksi otettua muutaman kuvan
omasta puutarhurin lepohetki-teemaisesta esillepanostani.
Menen perjantaina uudestaan ihan rauhassa kiertelemään koko näyttelyn
ja toivon mukaan saan hieman parempia kuvia kaikesta.


Suosittelen lämpimästi Lepaalla vierailua,
näyttelyhän aukeaa tänään ja on auki lauantaihin saakka.
Lepaa 2017 -näyttely on puutarha- ja viheralan ammattinäyttely,
joka on avoin myös kaikille muillekin aiheesta kiinnostuneille.
En ehtinyt eilen kiertelemään näyttelyalueella,
mutta omalle paikalle tullessani näin jo vaikka mitä kiinnostavaa.


Nyt toivotaan vaan trombittomia säitä,
että tavarat pysyisivät suhtkoht niillä sijoilla,
joihin ne on aseteltu.



Paikan päällä voit myös äänestää parasta esillepanoa
ja voittaa kukkalahjakortin. 
Itse en olisi kyllä osanut äänestää yhtäkään,
kaikilla oli niin kivoja ideoita.
Niistä kannattaa ottaakin vinkkiä ,
myymäläsomistuksiin 
sekä oman terassin, parvekkeen tai puutarhan esillepanoihin. 
Jos et pääse paikalle, inspiraatiota saa myös meidän kaikkien neljän blogeista ja somesta.
Mukana menossa siis ovat :




Jos vierailet Lepaalla,
ja jaat kuvia somessa,
olisi kiva, jos tägäisit ne 
#lepaanayttely
#lepaa17
Ja me bloggaritkin olisimme todella iloisia,
jos meidät olisi tägätty esillepanon kuviin.

Nähdäänhän Lepaalla!

P.S. Täältä löydät eiliset valmistelutunnelmat.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

18 kommenttia:

  1. Så fint och inspirerande! Härligt!
    Ha en fortsatt rolig vecka...
    Kram Titti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack så mycket Titti! 💚🌿
      Ha en härlig fredag ​​och helg! 💕

      Poista
  2. En ole ennen kuullutkaan tuollaisesta näyttelystä. Huikean upea idea! Ja aivan ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 💚🌿
      Lepaan näyttely ei ole varmastikaan kovin yleisesti tiedossa. Se on ammattilaisnäyttely, joka on kuitenkin ihan kaikille avoin. Sieltä saa monenlaista vinkkiä ja Lepaan miljöö on tosi tunnelmallinen ja kaunis!

      Poista
  3. Ihana näyttely siellä tulossa.
    Mukavaa torstaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonaisuus tuolla näyttelyssä näytti tosi hyvältä! 💚
      Menen tänään enemmän tutkimaan, mitä kaikkea siellä onkaan.
      Ihanaa tulevaa viikonloppua ja perjantaita! 💕

      Poista
  4. Ihana lepohetki! Loistoteema ja ihanan houkutteleva huone :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhuri tarttis välillä lepohetkiä, jos vaan malttais.😁
      Ota vinkkiä noista sun matoista, niistä tulee sun uusi picknick-paikka! Ja kiitti niiden lainasta! 😘

      Poista
  5. Aika upeasti nuo punaiset syklaamit hehkuvat vihreää aitaa vasten illan jo selvästi hämärtyessä.
    Matolle olisi mukava kellahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä aita oli kiva tausta hehkuville kukille. Mahtavasti muuten leikattu ja tiheä tuomipihlaja-aita.
      Illan hämärtyessä olisi tosiaan tehnyt mieli kellahtaa noille matoille. 😂

      Poista
  6. Voi kyllä oli semmoinen ilta taas =) Ihanaa, että olitte samaan aikaan tekemässä esillepanoa, muutoin olisi voinut tulla itkupuseroon, jos kaikki muut esillepanot olisivat olleet jo valmiina ja ilta alkoi hämärtämään. Ja kiitos kovasti lanka/tussiavusta ja tietty aina yhtä ihanasta yhteenhiileenpuhaltamisenhengestä <3 Sulla tuli niin ihana leponurkkaus =) ja olotila alueelle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itku olisi täälläkin tullut ilman teitä ja tytärtäni. Tulitte juuri oikeaan aikaan apuun nippusiteen ja teipin kanssa. Voi olla, et meillä olisi muuten tunnelmalamput roikkuneet maantasalla.😂 No, voi olla että olisin itsekin köllähtänyt tuohon maantasalle, matoillahan ois voinut hetken koota voimia.
      Kyllä meillä kaikilla oli niin mahtava yhteenhiileenpuhaltamishenki. Samassa veneessä oltiin ja kaikille tuli hienot ja erilaiset esillepanot. Itsekin niin inspiroiduin teidän muiden ihanista ideoista! 😍

      Poista
  7. Olen huomenna menossa Lepaalle ja näen nämä sitten elävinä. Lepaan alue on niin viehko, että siellä on aina mukava vierailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepaa on niin ihana paikka puistoineen ja näytemaineen. Niitä voisi kierrellä vaikka monta päivää tutkien kasveja ja kasvutapoja. Jotenkin tuollaisessa vanhassa miljöössä on erityinen henki ja tunnelma.

      Poista
  8. Wau, todellakin ihana levähdyspaikka puutarhurille!! <3 Kelpaisi tällainen nurkkaus omaankin puutarhaan (juuri tänään kiskoin rikkaruohoja hiki hatussa käsiin räjähtäneeltä kasvimaalta, olisin voinut köllähtää noille matoille ottamaan pienet nokoset...)!

    Oli ihana nähdä, ja toivottavasti törmätään lauantaina messualueella! <3 Kirjoitinkin tuonne oman blogini puolelle sun jättämään kommenttiin, että nähdään ehdottomasti uudelleen - oli ihanaa saada viimein ruudun takaa tutulle myös kasvot! Kunhan saamme remontin valmiiksi, niin laitan kutsua tulemaan bloggaajaporukan kaffehetkelle ja vaihdetaan kuulumisia oikein kunnolla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me puutarhurit ollaan vaan niin innoissamme, että monesti levähdyspaikat jää ihan käyttämättä. Mutta tuollaisia köllähdyspaikkoja kyllä oikeasti tarvittaisiin. Monesti sitä ihan tukkaputkella vaan lentää paikasta toiseen, eikä muista edes ihailla tai levätä. ;) Mutta minkäs sille mahtaa, kun intoa on. Illalla usein vasta tajuaa kuinka poikki ja nälkäinen on. Ehkä tämä esillepano oli mulle itsellekin aivopesua, että välillä voisi vähän pysähtyäkin ja nauttia.

      Oli tosiaan ihana tavata! <3 Onneksi eilenkin törmättiin, vaikka pikaisestikin. Nyt täytyy tosiaan järkätä kaffehetkiä puolin ja toisin, että voidaan jatkaa jutustelua. Ja teidän talon kyllä haluan palavasti nähdä. Se on niin kaunis ja olette tehneet aivan valtavat hommat.
      Monet puutarhabloggaajat menevät ensi lauantaina Mustilaan taimipäiville. Tule säkin sinne, jos ehdit. Siellä on vaikka mitä kivaa ja siellä tapaa muitakin tuttuja! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!