INSTAGRAM

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Ruusujen aika

tarhakurtturuusu
Rosa rugosa ´Snow Pavement`

ハマナス
バラ 

Viime päivinä puutarhakierroksia on voinut tehdä huumaavassa pionin ja ruusun tuoksussa.
Vaahteramäellä on tällä hetkellä ainakin 15 erilaista ruusua kukassa.
Ja sen lisäksi muutama kaunotar avaa pian nuppunsa.
On ruusujen aika.
Rakastan erityisesti vanhoja suomalaisia pensasruusuja,
joita olen keräillyt vuosien varrella.
Ruusujen värit ovat suurimmaksi  osaksi valkoisen ja vaaleanpunaisen eri sävyjä. 
Niistä pidän eniten.
Tässä onkin kaksi kauniin ja herkän vaaleanpunaista tarhakurtturuusua.
Sävyt ovat kuitenkin aivan erilaiset keskenään.
´Snow Pavement` on hailakampi ja siniseen taittava,
kun taas ´Ritausma` on enemmän lämpimän vaaleanpunainen.
Kumpikin ruusu vaalenee melkein valkoiseksi kukinnan edetessä.
Kuvat ovat otettu eri päivinä ja erilaisessa valossa,
 joten kokonaisuuden sävy on myös hieman erilainen.
Mutta näistä kuvista on ehkä helpompi ymmärtää niiden eron,
ja alkaa ehkä haaveilemaan itselleen jommasta kummasta,
tai kummastakin.


 ´SNOW PAVEMENT`
-rugosa risteymä, jonka on jalostanut Saksalainen Baum 1984
-kasvaa noin 1,5 m korkeaksi
-kukkii puolikerrannaisilla, 
hennon vaaleanpunaisilla kukilla kesäkuun lopusta syksyyn asti
-kukat tuoksuvat makealta
-oransseja kiulukoita muodostuu paljon ja syyskesällä kiulukoita ja 
kukkia on pensaassa yhtäaikaa
-leviää juurivesoista reippaasti 
-menestyy vyöhykkeillä I-V


 tarhakurtturuusu
Rosa rugosa ´Ritausma` 
ハマナス
バラ 


´RITAUSMA`
-kasvaa 1-1,5 m korkeaksi
-kukkii heinäkuun alusta, syksyyn asti uusien kukintaansa
-kukat maljamaiset ja hempeän valeanpunaiset, 
kukinnan edetessä haalistuvat melkein valkoisiksi
-kiulukoita ei muodostu
-todella hyvä tuoksu
-paljon piikkejä
-menestyy vyöhykkeillä I-IV


Ruusuista uutta viikkoa!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

36 kommenttia:

  1. Ihanat ruusut. Pensasruusut ovatkin helppoja ja näyttäviä pihan kaunottaria. Laskin just eilen että 17 eri sorttia taitaa löytyä meidän pihalta pensasruusuja. Pikku hiljaa olen niitä hankkinut myös ja tykkään kovin. Ritausma ja Snow Pavement puuttuvat edelleen ....
    Tuoksu on huumaavaa eikä kukissakaan ole vikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensasruusut ovat niin ihania, tosiaan helppoja ja kauniita. Usein myös terveitä eikä talvetkaan niitä yleensä saa hengiltä.
      Sulla onkin mahtava valikoima pensasruusuja. Täytyykin laskea myös omat aarteet. Yllättävän paljon niitä on kertynyt, kun laskee ne kaikki yhteen. Mutta vieläkin olisi monta lajia, mistä haaveilee.
      Suosittelen Ritausman ja Snow Pavementin hankintaa, jos niille vaan tila löytyy. Aivan hurmaavia ovat kumpikin.

      Poista
  2. Upeat ruusut! Kumpikin ovat tosi kauniita. Itse olen ehkä enemmän vahvojen väristen kasvien perään, mutta kyllä sekaan hempeitäkin mahtuu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään näistä kummastakin ruususta tosi paljon.
      Ja vahvat väritkin tulevat vielä vahvemmin esiin, kun välissä on hempeitä ja hailakoitakin värejä. Ruusut on niin ihania, kun niistä löytyy joka makuun sopivia.

      Poista
  3. Se ykkönen ehdottomasti on Ritausma, täällä kotona meillä on nyt kolme pensasruusua ja tilaa ei ole oikeastaan lisätä yhtään tai no, jos kaivaa karviaiset 2kpl ja yhden julmetun suuren punaherukan pois, niin sitten tilaa löytyy.
    Kesäkodissa on neljä pensasruusua, yksi hyvinkin kaunis vaaleanpunainen, mutta nuput melkein aina "homehtuvat", juhannusruusu, valamon ruusu ja toinen tuntematon.
    Täällä on Sointu, juhaansruusu ja Billnäsin oma jaloste, ei vielä kukkinut, siis hyvin on pieni.
    Olisi kiva kuulla lisää kauniista ruusuistasi.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritausma on myös mun ruusulistan kärkipäässä. En tosin osaa laittaa kaikkia kaunottaria paremmuusjärjestykeen, pidän niin monista ruusuista.
      Oisko se sun kesäkodin "homehtuva" ruusu ´Minette` eli mustilanruusu? Siinä tuppaa usein nuput homehtumaan, varsinkin sateisena kesänä.
      Ajattelinkin kertoa lisää ruusuistani. Tosi kiva, jos ne kiinnostavat. :)

      Poista
  4. Enpä osaisi päättää, että kumpaa ruusua omakseni haluisin. Aivan ihania, kerroksellisia ja hentoisia.
    Mukavaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en tiedä, mikä ruusuistani on kaunein. Kauneimman tittelin saa yleensä se joka on kukassa ja jota katselee. Ihania ruusuja on niin paljon olemassa.
      Onneksi ei tarvitsekaan päättää, vaan voi tykätä niin monesta ruususta ja kasvista kun ikinä haluaa. :)

      Poista
  5. Ruusuista viikkoa myös sinulle. Ihania ruusuja löytyy puutarhastasi.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa ruusunaikaa! Miulla on "Snow Pavement" ei vielä kukassa, nuppuja on paljon. Piikikäs. Kauniit ruusut puutarhassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla!
      Sulla on mahtava ruusun aika sitten vielä tuloillaan. Ihanaa!

      Poista
  7. Ruusuista viikkoa Vaahteramäelle, minun "Snow Pavement" on vielä ihan pikkiriikkinen jakotaimi mutta eiköhän se vahvistu vuosien mittaa upeaan kukintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!
      "Snow Pavement" varmasti vahvistuu ja leviää, kohta ruususi on mahtavan kokoinen ja täynnä kukkia. Se tuntuu vahvalta ja kestävältä lajikkeelta.

      Poista
  8. Tänne ihan leijaili ruusun tuoksua kuviesi myötä !

    VastaaPoista
  9. Suloiset ruusukuvat. Nyt kukinta onkin ollut runsasta huonosta ja koleasta kesästä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niin on. Tänä kesänä tuntuu, että kaikki kasvit kukkivat todella runsaasti ja ihanasti.

      Poista
  10. Ruusut ovat ihania. Meillä toissatalvi vei Snow Panvement pensaan ja monta muuta ruusua. Köynnösruusu selvisi kuin ihmeen kaupalla kuitenkin hengissä vaikka kärsi ihan kauheasti. Mutta kasvatti onneksi uudet kasvut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!
      Voi harmi, jos toissatalvi vei paljon ihanuuksiasi. :( Meilläkin meni paljon kasveja tuona typeränä talvena. Vieläkin saa paikkailla tuhoja. Mulla kuoli mm. kirjoapteekkarin ruusu. Mutta nyt katselin, että maasta on tainnut nousta uusia versoja tämän kesän aikana. Ehkä se vielä sieltä ponnistaa.

      Poista
  11. Tuo Ritausma on kyllä upea ilmestys! Minulla sitä ei ole, ja jos korkeus on noin maltillinen, niin tuo tulee ilman muuta olemaan hankintalistalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritausma on aivan ihana!
      Sen korkeus on maltillinen, se jää selkeästi esim. juhannusruusua matalammaksi. Minulla kasvaa niitä lähekkäin samanlaisessa maassa, joten voin allekirjoittaa sen koon käytännössäkin.
      Suosittelen lämpimästi Ritausmaa, se on vienyt ainakin mun sydämen.

      Poista
  12. Kauniit ruusut. Värisävyerot ovat selvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin? Näistä kuvista sen huomaa selvästi, että ´Ritausma` on lämpimän sävyinen ja ´Snow Pavement` on kylmän vaaleanpunainen, hieman liilahtavakin. Mutta kumpikin on aivan ihania.

      Poista
  13. Voih miten herkkuja ruusuja! Snowssa on ihana kalpeanlila sävy, uuh. Ajattelin kokeilla karata jalkapallokentältä taimistolle katsomaan ruusujen kukintaa, nyt niitä on helppo valita kun kukkivat siellä :) Esittele mieluusti meille lisää ihania ruusujasi, sinulla on niin paljon niitä! Jos siis ehdit ja jaksat suinkin. Iloista kesää Vaahteramäelle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Uuh! <3
      Jalkapallokentältä kannattaa ehdottomasti karata taimistolle. Se on jopa hyvin suositeltavaa. ;)
      Kiva, jos ruusuni kiinnostavat! Mielelläni esittelen niitä lisää.
      Iloista kesää myös sinulle!

      Poista
  14. Pidän samanlaisista ruusuista ja olen varma, että minulla on tuo Ritausmakin. En ole varma missä :) Tosiaan nyt on puutarharomantikon aika. pionit, ruusut, ritarinkannukset ja sormustinkukat. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselinkin sun blogista ruusutarhaasi saunan edessä. Aivan ihanalta näyttää!
      Nyt on puutarharomantikon kulta-aikaa! Oikein istuin äsken katsomassa, kuinka sormustinkukat huojuivat. Samasta kohdasta näin ruusuja ja pioneitakin. Meinasin pökertyä onnesta.

      Poista
  15. Multa löytyykin ruusutarhasta molemmat ihanuudet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, ne onkin melkein suorastaan pakko löytyä jokaisen romantikon puutarhasta. Ja säkin taidat kyllä olla sellainen, ainakin jos puutarhaasi katselee. ;)

      Poista
  16. Haaveilen pihalleni tarhakurtttusuusuista Snow Pavement, Ritausma ja Louise Bougnet. En ole ennen kasvattanut ruusuja ja näiden ruusujen leviäminen mietityttää. En halua leviäviä ruusuja vaan haluan, että ne pysyvät ilman suurempia kitkemisiä omassa penkissään. Osaatko sanoa, pitääkö tällä perusteella minun unohtaa nämä ruusut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä luettelemasi ruusut ovat kaikki niin ihastuttavia lajikkeita.
      Valitettavasti pensasruusut ovat aika leviäväistä sakkia. Varsinkin noista luettelemistasi Snow Pavement leviää kyllä ihan reippaasti juurivesoista.
      Louise Bugnet on näistä kolmesta vähiten leviävä.
      Jos haluat paikallaan pysyviä ruusuja, kannattaa tutustua Kanadalaisiin ruusuihin. Löydät niistä lisää tietoa täältä: https://www.viherrinki.fi/tuote/kanadalaiset-ruusut/

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!