INSTAGRAM

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

GardenLiving -Viherstudio


Ilokseni sain kutsun uuden, upean 
avajaisiin torstaina.

GardenLiving on lifestylemyymälä Espoon Mankkaalla,
jolla on mahtava ja uudenlainen konsepti
monipuoliseen viheralan palveluun.
Yrityksen liikeideana on tarjota sekä kodeille, että yritykselle monipuolinen 
viheralan osaaminen yhdestä paikasta.
GardenLiving tarjoaa pihasuunnittelua, pihapalveluita,
sekä kukkia ja huonekasveja, niin arkeen kuin juhlaankin.
Tämän mahtavan idean takana ovat rautaiset ammattilaiset
pääpuutarhuri Mia Oksanen
luova johtaja ja maisemasuunnitteljija Eva Wuite,
 toimitusjohtaja ja kukkasuunnittelija Kirsti Pentti
maisemasuunnittelija Laura Talo ja 
assistentti ja maisemasuunnittelun opiskelija Saara Räntilä
Tämän lisäksi pihan puolella ahkeroivat tehokkaat pihatiimit ja kaupan puolella floristit.


 Eva Wuite, Kirsi Pentti, Saara Räntilä ja Laura Talo

 Avajaisissa Hanna Sumari johdatteli mielenkiintoista paneelikeskeskustelua 
Onko vihreä vain ohimenevä trendi?
Keskustelemassa olivat Hannan lisäksi
sisustusarkkitehti Marko Paananen, stailisti Susanna Vento ja 
digimaailmasta tuttu toimitusjohtaja Kati Riikonen.

 Keskustelussa mietittiin myös sitä,
että kumpi hylättäisiin, jos valittavana olisi vihreys tai digitaalinen maailma; some ja internet.
Kyllä panelistitkin uskoivat vihreän voittavan.
Me kaikki tarvitsemme vihreää ympärillemme. 
Onhan vihreä tieteellisestikin tutkittu alentavan stressitasoa.
Marko kuitenkin huomautti, että vihreä voi olla monenlaista.
Jos kotia sisustava asiakas esim. matkustelee paljon,
silloin silkkikasvikin on ihan ok. 
Susanna kertoi taas, kuinka hienoa on hoivata isoäidin vanhoja kasveja,
ja siirtää tietotaitoaan tyttärelleen.
Hanna taas kertoi heittävänsä surutta orkidean pois,
kukinnan loputtua ja ostavansa uuden.
Vihreää voi siis vaalia monella tavalla, 
ja olisi tärkeää löytää se itselle omin tyyli ja tapa.
Myös omat resurssit on hyvä ottaa huomioon,
kuinka paljon aika riittää kasvien tai puutarhan hoitamiseen.

He miettivät myös, kuinka näitä kahta ääripäätä,
vihreää ja somemaailmaa voisi yhdistää.
Minusta me puutarhabloggarit olemme keksineet toimivan ratkaisun tähän.
On huippua kuopsuttaa ja iloita omasta puutarhastaan,
ja jakaa ilo, onnistumiset, vinkit ja murheetkin täällä muille puutarhahörhöille.
Samalla oman puutarhan ja sisäkasvien kuulumiset tallentuvat päiväkirjamaisesti omaan blogiin.
Myös instagram toimii samaan tapaan.


Mutta sitten pääsette nauttimaan pitkistä kuvaterveisistä ja siitä hyvää tekevästä viherästä.




Paikka oli todella inspiroiva,
mutta niin oli muiden puutarhaihmisten tapaaminenkin.
Tunnelma oli rento ja juuri sellainen kuin yleensä puutarhaihmisten tapaamisessa voi olla. 
Kuulumisia vaihdettiin, GardenLiving Viherstudion ihastelemisen lomassa.

Valokuvaaja Hanna Marttinen Studio Kiiltomato 
ja Kotipuutarha -lehden toimittaja Annikki Oikkonen.

Mun ihanat bloggariystävät


Kaksi mun ihailemaa Eijaa;
Eija´s Gardenin Eija Keckman
ja Rakennuspuutarha Oy:n Eija Ojaranta. 

 
Katin Kanssa -blogin Katri Peräinen-Honkasella ja 
näyttää myös olevan mielenkiintoiset keskustelut.
Minäkin sain monta vastausta ilmakasvi-ihmettelyihini Johannalta.

 Mielestäni Garden Living Viherstudio oli mahtavan inspiroiva ja 
antoi mukavalla tavalla ideoita myös omaan kotiin ja vihersisustamiseen.
Esillepano ei ollut kauppamainen vaan paremminkin kodinomainen.
Siksi vinkit ovat helpommin havaittavissa ja poimittavissa itselle sopivassa muodossa käyttöön.




Leikkokukat eivät olleet kylmiössä,
vaan katseen tasolla ihailtavana ja myös itse keräiltävänä.
Valikoima oli herkullinen.





 GardenLiving Viherstudiolla on myös pieni ulkomyymälä,
joka laajenee kesällä 2018 täysiin mittoihinsa.
Mutta alue oli nyt jo inspiroiva ja freesi.
Lisäpisteitä ansaitsevat mahtavat ruukkuvalikoimat ja väriyhdistelmät.

Kuva: Sanna Rasku

Kiitos 
todella mukavista, inspiroivista ja iloisista avajaisista!
Sekä kaikille ihanille puutarhaystäville iloisista kohtaamisista ja keskusteluista!

Ja menkää ihmeessä tutustumaan ja inspiroitumaan 
Espoon Mankkaalle!
Osoite on:
Sinimäentie 6, 02630 Espoo.



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



28 kommenttia:

  1. Kiitos tästä raportista! Tuonne olisin niin halunnut käymään, eikä vähiten siksi, että Mia Oksanen on entinen kollegani, olisi ollut mukava tavata. Mutat ehdottomasti täytyy käväistä tuolla (useaankin kertaan!) jossain vaiheessa. Aivan ihanan näköistä ja huippuporukkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos terveiset ilahduttivat! :)
      Siellä oli paljon tuttuja ja siksikin niin leppoisa tunnelma. Suosittelen lämpimästi visiittiä sinne, itsekin täytyy poiketa sinne uudestaan.

      Poista
  2. Upean paikan upeat avajaiset! Olipa mukava tavata Riina sinua siellä :) GardenLiving studiossa valikoima päivittyy usein uuteen, joten ehdottomasti uudelleen sinne! Paikka on sopivasti Turun tien varressa eli keskeisen kulkuväylän vieressä ja helposti tavoitettavissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella kiva tavata ja vaihtaa kuulumisia Maria! <3
      Tajusin, että ei tullut otettua kuvia susta, Sussista ja Fridasta. Sitä uppoutuu juttelemaan niin, että kuvaaminen aivan unohtuu.
      Tuonne täytyy kyllä päästä uudestaankin, ja varsinkin sesonkien vaihtuessa. Tossahan olis meille taas yksi hyvä bloggaritapaamisen paikka, vaikka talvella, kun sisäkasvit kiehtovat eniten.

      Poista
  3. Oi kiitos postauksesta! Tuonne on päästävä käymään kameran kanssa joku päivä. Aivan ihanan näköistä! /Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos terveiset ilahduttivat! :)
      Suosittelen lämpimästi siellä vierailua! Tykkäisit varmasti.

      Poista
  4. Ihanalle näyttää. Olisinpa päässyt tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olisikin ollut ihana nähdä!
      Mutta poikkea siellä, kun satut pääkaupunkiseudulle päin.

      Poista
  5. Ihanan näköistä ja wau mitä keskustelua ja keskustelijoita! Kuvistakin huomaa, että vihreys tuo ihmisen iloisuuden esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreys tuo tosiaan ihmisten iloisuuden esille. :)
      Puutarha- ja kasvi-ihmiset ovat leppoisaa porukkaa.

      Poista
  6. Siellä onkin ollut mielenkiintoinen paneelikeskustelu!
    Ja asiantuntijoita monelta alalta.
    Tuttuja moni minullekin henkilökohtaisesti.
    Uusi Garden Living menee ehdottomasti 'must-to-do'-listalle ensikesän kotimaan reissulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paneelikeskustelu oli tosiaan mielenkiintoinen. Ja keskustelijat oli valittu hyvin, vähän eri aloilta.
      Ehdottomasti sun kantsii vierailla tuolla, kun tuut käymään Suomessa. Tykkäisit varmasti!

      Poista
  7. Tosi hyvä postaus!
    Vaikuttaa oikein mukavalle paikalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! <3
      Paikka oli tosi mukava ja inspiroiva! :)

      Poista
  8. Ihana postaus 😍❤️😘 Oli niin kiva nähdä! Me on kyllä hyvin yhdistetty vihreä ja some!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! <3
      Oli tosiaan niin kiva nähdä pitkästä aikaa!
      Me tosiaan ymmärretään, miten some ja vihreä yhdistetään. ;)
      Vaikka tuottaahan se hieman hankaluutta,varsinkin kesäisin. Haluaisi olla pihalla kaikenaikaa ja blogiin olisi postausaiheita jonoksi asti. Mutta aina sitä jostain pikku rako someenkin löytyy. Talvella on sitten ihan toinen juttu.

      Poista
  9. Täytyy laittaa muistiin tämä paikka, niin kutsuvalta näyttää!

    VastaaPoista
  10. Kiitos vinkistä, tuo pitää muistaa, kun retkeilee sielläpäin!

    VastaaPoista
  11. Kiitos perusteellisesta esittelystä, ihan kuin olisi itse ollut mukana! Ihana myymälä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei ollut liian perusteellinen selostus. ;) Mulle tuottaa niin vaikeuksia tuo tiivistäminen. Varsinkin, kun on niin innostunut ja haluaisi kertoa kaikesta.
      Myymälä oli tosiaan ihana, suosittelen lämpimästi visiteeraamista siellä. <3

      Poista
  12. Paikka näyttää inspiroivalta, kiitos esittelystä! Olisin halunnut mennä avajaisiin, mutta oli jo muita suunnitelmia lyöty lukkoon. Täytyy käydä piipahtamassa heti kun mahdollista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli todella ihastuttava ja inspiroiva. Suosittelen lämpimästi vierailua siellä! :)

      Poista
  13. Oli mukava nähdä:) Todella inspiroiva paikka, ja todella tervetullut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mukava nähdä ja vaihtaa kuulumisia! <3
      Toivottavasti, et näänny ihan opiskelujesi alle. On ollut varmasti rankkaa ja vaativaa. Tsemppihalaus jatkoonkin! <3
      Paikka oli todella inspiroiva ja avajaiset todella virkistävät kaiken kaikkiaan. Tuollaisella myymälällä ja konseptilla on tosiaan tilausta Suomessa. Ihanan freesi liikeidea!

      Poista
  14. Tuo paikka on jotain ihan ennen kokematonta täällä koto Suomessa. Kiva oli nähdä paljon tuttuja ja sitten vielä uusiakin kasvoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli todella ihastuttava ja inspiroiva paikka, tuollaista on tänne on kaivattukin. Puutarhaystävien tapaaminen on aina yhtä ihanaa ja virkistävää! Kiitos autokuskille; loistavasta osaamisesta, turvallisesta kyydistä ja hersyvästä matkaseurasta! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!