INSTAGRAM

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kasvihuoneen rakentaminen osa 1

Perustukset ja runko


Pari viikkoa sitten maanantaina saapui odotettu lähetys.
Olin kuin hyrrä pihalla odottamassa sen tuloa, 
kuljetusliikkeen soiton jälkeen.

 Pitkässä paketissa olivat kasvihuoneen runko-osat 
ja perustarvikkeet.
Sen lisäksi extra-ovi ja hyllytarvikkeet olivat pakattu omiin paketteihinsa.

 Lasit olivat omalla lavallaan,
tiukasti paketissa.

Täytyy myöntää, 
että hetkelliseksi tämä hyrrä meni hieman vakavaksi 
nähtyään tavaramäärän.
Alkoi epäilyttämään,
että saadaankohan me noista materiaaleista kasvihuonetta koskaan pystyyn.


Olin suunnitellut, että alamme pystyttämään kasvihuonetta kaikessa rauhassa pääsiäisenä.
Mutta toimeliaalla miehelläni oli aivan muut suunnitelmat.
Hän ei vaan ollut niistä etukäteen sanonut mitään.

 Jo illalla alkoi touhu.
Kannoimme koko perheen voimin kaikki tarvikkeet lähemmäksi kasvihuoneen tulevaa paikkaa.

Mieheni tarkisti vielä terassin koron,
ja teki pieniä säätöjä.
Terassimme on perustettu aikoinaan kunnolla,
eikä se roudi.
Emme siis tehneet erillisiä perustuksia kasvihuoneellemme,
vaan pystytimme sen olemassaolevalle terassille.
Näin toimiessa, terassin perustuksesta ja routimattomuudesta täytyy olla varmuus,
ettei myöhemmin tule vaikeuksia. 
Kasvihuone voi pahimmassa tapauksessa jopa rikkoutua, jollei perustukset pysy suorassa.

 Terassin korkotason tarkistuksen jälkeen,
kokosimme kasvihuoneen oman sokkelin alustavasti paikalleen.


Sokkelin kiinnityssysteemi oli todella toimiva ja näppärä.


Sokkelin on tärkeää olla ristimitassa.

 Vaaituskoneella pystyy katsomaan korkotason tarkasti.

Tiistaina homma jatkui:

 Päätimme tehdä varsinaisen sokkelin alle lisäksi oman kestopuusokkelin,
jotta saimme kiinnitettyä kasvihuoneen kunnolla terassiin.


Pulttasimme kasvihuoneen sokkelin, kestopuusokkeliin
olemassa olevien myrskyankkureiden avulla.
Lyhensimme myrskyankkureita sopivan kokoisiksi 
ja kiinnitimme niiden avulla sokkelin kuudesta kohtaa hyvin kiinni.
Jos sattuisi, että kasvihuone irtoaisi ja syy olisi kiinnityksen muuttaminen,
myrskytakuu ei korvaisi vahinkoa.
Myöskään terassin irtoamisesta johtuvaa kasvihuoneen rikkoutumista takuu ei korvaa.
Tästä huolimatta, totesimme tämän olevan toimivin ratkaisu meidän kohdallamme.
Uskomme perustuksien kestävän myös myrskytkin.

Green Room on ainoa kasvihuone, jolle Willab Garden antaa täyden myrskytakuun 5 vuodeksi. 
Takuu on voimassa tuulennopeuteen 32,7 m/s asti, joka on myrskyn yläraja.

Perustusten jälkeen jatkoimme nurkkapilareilla,
joihin kiinnitimme vinorevat,
jotka olivat kätevästi säädettävät vaijerit.
Kaikille osille oli valmiit reiät, kiinnityssysteemit, urat ja kolot.
Mieheni ihmetteli monta kertaa, kuinka hyvin kasvihuone oli suunniteltu
ja kaikki asiat olivat mietitty viimeistä piirtoa myöden.


Rungon pystyttäminen jatkui.


Jätin rakentamisen suosiolla ammattilaisille.
Mutta pientä aputyötä oli myös paljon.
Kaikki osat olivat suojattu todella hienosti, ettei kolhuja tule kuljetuksessa.
Minun tehtäväni olikin ottaa suojamuoveja pois ja tuoda oikeita osia paikalle.
Kaikissa osissa oli selkeät numerolaput, 
joten ei tarvinnut  yhtään arvailla osien sijoituspaikkaa.
Myös ohjeet olivat selkeät, 
joskin ensikertalaisen piti tarkkaan lukea ne. 

Jo pelkkä runko näytti minusta niin lupaavalta ja kauniilta.
Runkokin kertoi meille,  valitun paikan oleva juuri sopiva.

 To be to be continued.....

Kiitos
Annalle, Joonalle, Janille, Timolle ja Vilille
aherruksestanne!

Blogiyhteistyössä:
Kasvihuoneeni on Green Room 14,8 m2


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

10 kommenttia:

  1. Erinomainen kuvasarja, josta varmasti on apua muille kasvihuoneen pystyttäjille.
    On muuten kaunis tuo teidän rinteenne näin varhaiskevään oloasussakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että kuvista saisi vähän tolkkua ja apua, jos on itse hankkimassa ja pystyttämässä kasvihuonetta.
      Kiitos rinteen kehuista! Nyt tuntuu kaikki niin paljaalta ja autiolta, mutta ehkä kohta taas kaikki ryöpsyää yli äyräiden. Tässä vuodenajassa on se hyvä puoli, että ikään kuin puutarhan selkäranka on näkyvissä ja kaikki on jotenkin selkeämpää.

      Poista
  2. Torella kätevä paikka kasvarille. Hyvä ku ootta perustanu terassin kunnolla. Ny säästyyttä paliolta tyältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan itsekin tosi tyytyväisiä kasvarin paikan valintaan. On kiva, että se on lähellä taloa, jotta hoito ja sadonkorjuu sujuu näppärämmin. Myös kasvilaatikot ovat aika lähellä, vaikka ovatkin hieman ylempänä.
      Terassille rakentaminen oli suuri helpotus. Paikka oli valmiina ja suurilta kaivuutöiltä vältyttiin. Tykkään myös puuterassin siististä ja lämpimästä fiiliksestä.

      Poista
  3. Hienoa seurata tätä rakennusvaihettakin ja jatkaa omasta kasvihuoneessa haaveilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos näistä eri vaiheista on hyötyä ja iloa! Ja haaveilla on taipumus toteutua, joten jatka ihmeessä haaveilemista ja suunnittelua. :)

      Poista
  4. Hyvin näyttää pystys sujuvan:) Meillä on alta 20neliöinen kasvihuone pihassa. Nyt se olisi tarkoitus purkaa ja siirtää mökin pihaan, kun siellä enimmäkseen ollaan. Onneksi olin säästänyt ohjevihkosen, että osataan tehdä oikeassa järjestyksessä:)
    Kauniilla mäellä on talonne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvä, että ohjevihko on pysynyt tallessa. Minäkin säästin omani, koskaan ei nimittäin tiedä milloin tietoa tarvitsee.
      On varmasti hyvä ajatus siirtää kasvihuone sinne, missä enemmän viettää aikaa kesällä. Teillä ei olekaan mikään ihan pieni kasvari, jos on alta 20 neliöinen. Siellä mahtuu varmasti kasvattamaan vaikka mitä ihanaa!

      Poista
  5. Ai että, mikä paikka kasvarille, kaunis rinne ! Kiva nähdä kuvia pystytyksestä, kun täälläkin haaveillaan uudesta kasvihuoneesta. Pulttasitteko kestopuusokkelin terassiin kiinni ? Alkaisipa kevät jo lämpiämään, tämä takatalvi jo riittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, jos kasvaripostauksista on iloa! :)
      Pultattiin/kiinnitettiin kestopuusokkeli ensin hyvin terassiin tai terassin rakenteisiin kiinni.
      Täälläkin oli aamulla yli 6 astetta pakkasta. Nyt aurinko jo kauniisti paistelee ja kevät saisi jo tulla minunkin puolestani.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!