INSTAGRAM

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Tanskalaista joulutunnelmaa



Espanjan reissullamme kävimme todella ihastuttavassa kukkakaupassa.
Kaupan omistaa tanskalainen Janne Valentin Lassen.
Hän oli luonut kauppaansa todella satumaisen tunnelman.
Valikoimiin kuuluu leikko- ja ruukkukasveja, ruukkuja ja lahjatavaroita. 
Myös hääsuunnittelu ja hääsidonta ovat oleellinen osa heidän työtään.
Tästä pääset tutustumaan heidän nettisivuihinsa ja löydät tarkat ajo-ohjeet,
jos satut lomailemaan Fuengirolan tai Mijaksen seudulla.
Suosittelen lämpimästi vierailua kaupassa,
se on todellinen elämys.
Mekin viivyimme kaupassa varmasti luvattoman kauan.
Emme olisi haluneet lähteä ollenkaan pois.


Nyt kannattaa istua rauhassa alas ja
nauttia tunnelmista, joita tallensin.


















 Hintalaputkin olivat näin viimeisteltyjä.






 Janne oli tehnyt työntekijöilleen näin ihanan joulukalenterin.
Jokaiselle päivälle oli oma pakettinsa.






















Oli mielenkiintoista nähdä kukkakaupan työskentelyä.
Tukkuautokin sattui tulemaan juuri parahiksi paikalle. 
Innoissani katselin kaikkea touhua,
vaikka samanlaiselta se näytti kuin meillä Suomessakin.
Leikkokukkia ei ollut varsinaisesti esillä,
vaan sidontatyöt toteutettiin tilauksesta.
Omistajatar ja työntekijät kertoilivat ystävällisesti kaupasta ja sen toiminnasta.

 Keskellä omistajatar Janne.


Leijailin varmasti metrin korkeudella ilmassa
tämän kokemuksen jälkeen.
Kauppa oli kokonaisuudessaan niin mun makuun,
jokaisen kasvienrakastajan unelma.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

36 kommenttia:

  1. Söpö kauppa! Tuo ulkopiha on niin mun makuun, voisipa ruukkupuutarhaa pitää ympäri vuoden - aah, saniaisia ja oliivipuita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta!
      Olisi niin ihana saada upottaa kädet multaan ja järjestellä ruukkuja ympäri vuoden. No, kodinhoitohuoneessa kiristelen muiden perheenjäsenten hermoja ruukkujeni ja multasotkujeni kanssa. :D

      Poista
  2. Siis aivan upean näköinen paikka. Tuolla olisi pitänyt kyllä joka nurkka käydä läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä varmaan kävinkin...:D Jossain vaiheessa piti kykkiä lattiantasossakin, että huomaisi kaiken ihanuuden.

      Poista
  3. Paljonpa oli ihanuuksia, osa niin kotoisen oloista, ei uskoisi, että on Espanjassa. Nähtävästi kaksi kassillista lähti mukaasikin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakauppa ei tainutkaan olla yhtään Espanjanlainen, vaan enemmän meidän pohjoismaalaisten makuun. Espanjanlaiset tykkäävät vähän räväkämmästä meiningistä ja kaikesta kimaltavasta. Siksi ne itsestä tuntuivat hieman teennäisiltä.
      Kaikkea kivaa olisi löytynyt, enemmän kuin rahapussi ja matkatavaroiden painorajoitukset sallivat. :)
      Toinen kasseista kuuluu ystävälleni. Minä ostin vain jotakin pientä ja kevyttä...

      Poista
  4. Ihana paikka! Tanskaan on joskus pakko päästä! Ja mitähän mahtaa kasseistasi löytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi! Tanskalaiset ja ruotsalaiset ne osaavat jotenkin tuon sisustamisen ja puutarhailun taidon. Kaikki on niin kodikasta ja herttaista, ja silti niin luonnollista.
      Jotakin pientä ja kivaa oli pakko saada muistoksi. Oli vähällä, etten lähtenyt raahaamaan sieltä vaikka mitä. Järki sumentuu ja painorajoitukset meinaa unohtua, kun tuollaiseen paikkaan pääsee. Onneksi minulla oli kaksi järki-ihmistä mukana. :)

      Poista
  5. Näyttää kyllä aika herkulta kaupalta!

    VastaaPoista
  6. Kaikenlaista myytävää näytti olevan. Kiva kauppa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli kyllä vaikka mitä. Piti oikein pysähtyä ja tuijottaa yhtä pöytää kerrallaan, että huomaisi kaiken. Kyllä oli ideoita ja inspiraatiota pää täynnä, kun tuolta lähti, vaikkei saanutkaan koko kauppaa mukaansa. :)

      Poista
  7. Aivan ihastuttava kauppa. Siellä saa ajan kulumaan ihan hujauksessa.
    Näyttää Sinullakin olevan pari kassillista ostoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en edes tiedä kuinka kauan viivyimme siellä. Olisimme voineet olla vielä kauemmin, mutta emme enää kehdanneet. En meinannut saada kyllikseni tuosta kaikesta kauniista.
      Toinen kassi tosiaan kuului Espanjassa asuvalle ystävälleni, vaikka mielelläni olisin raahannut sieltä vaikka kymmenen kassillista. :)

      Poista
  8. Ihastuttava kauppa! Olen törmännyt samanmoisiin joskus Tanskassa ja mies hermoili autossa, että miten kukkakaupassa voi mennä noin kauan aikaa... Prahassa löysin myös kiinnostavan kukkakaupan. Näkyy tuolla kaupassa olevan joitakin samoja juttuja, joita olen nähnyt Suomessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me totesimme tuolla, että onneksi miehet eivät olleet mukanamme. :D He eivät olisi saaneet ehkä aikaansa ikinä kulumaan. Lähistöllä ei tainnut olla sopivaa kahvilaakaan, jonne olisivat voineet mennä lepuuttamaan hermojaan. :)
      Onneksi Suomessakin on aika samanlaisia tarjontaa, ettei tarvinnut sieltä lähteä kaikkea raahaamaan. Loppujen lopuksi maailma on nykyään todella pieni. Kaikkea löytyy kaikkialta. Ei tarvitse oikeastaan mitään lähteä ulkomailta rahtamaan.
      Tanskassa haluaisin käydä joskus. En ole koskaan päässyt käymään vielä siellä. Täytyy vissiin alkaa säästämään, että saisi kaikkea kivaa sieltä mukaansa. :)

      Poista
  9. Voih, en yhtään ihmettele että saitte ajan kulumaan tuolla! Niin ihastuttava paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aivan unelma paikka! Niin paljon pieniä yksityiskohtia, että paljon jäi varmasti huomaamattakin.
      Pienillä asioilla saa ihanan tunnelman. Sain monta ideaa oman kodin jouluunkin.

      Poista
  10. Ihana puoti, tuolta en olisi löytänyt ulos pitkään aikaan. Näytti olevan kaikkea sellaista, mitä haluaisi omaankinkotiin, terassille ja joulukuuseen.. olit varmasti onnellinen tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli vaikeuksia löytää tuolta ulos. :) Minä olin tosissaan onneni kukkuloilla. Sain paljon ideoita juuri omaan kotiin, terassille ja joulukoristeluihin. Luonnonmateriaaleilla, kukilla ja muutamilla kauniilla koristeilla saa luotua ihanan tunnelman.

      Poista
  11. Voi että miten ihana paikka, uskon että ulko-oven suunta hämärtyi ihan täysin! Kaikkea ihanaa, juuri sellaista josta tykkään niin paljon! Sinulla on niin onnellinen hymy tuossa viimeisessä kuvassa, kävit siis lähes paratiisissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ulko-oven suunta hämärtyi kyllä täysin. Tai siis me kyllä ramppasimme moneen kertaan ulos ja sisään, kun emme tienneet mihin katsoisimme. Tyttäreni meni jo kerran vahingossa portin ulkopuolelle ostoskorin kanssa ihmettelemään koristeltua pyörää. Piti huudella perään, että jätä ostoskori sisäpuolelle. :)
      En tiedä oliko henkilökunta jo aivan hermona meidän kanssa. Mutta emme ole varmaan ainoat, jotka ovat seonneet tuolla. :)

      Poista
  12. Selvä, ihastuttava tanskalainen hygge jopa ilman noita lippuviirejä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuo on niin hygge kuin olla voi! <3
      Hyggeilyyn ei tarvita kylmää pohjolaa, se on ihanaa joka puolella. :)

      Poista
  13. Olipa siinä katselemista tosiaan. Monta kivaa juttua bongasin kaupasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin! Monta kivaa ideaa kotonakin toteutettavaksi. 💚

      Poista
  14. Hurmaava!!!!
    Aivan ihastuttava kukkakauppa ja olisin minäkin ihastunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauppa hurmasi minutkin täysin.
      Jos olisit ollut lähempänä, olisimme tulleet katsomaan sinunkin työpaikkaasi. Sielläkin on varmasti hurmaava tunnelma. <3

      Poista
  15. Ihan mahtava kavalkadi kuvia, näitä katseli mielellään ja innostui itsekin. Kiitos postauksesta!

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kuvat ilahduttivat ja innostivat! :)
      Kaupasta tuli minullekin tosi inspiroitunut olo.

      Poista
  16. Vau! Toihan oli ihan sun paratiisi. Ihania kuvia! Kiva, että pääsit reissulla noin upeaan paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli!
      Siellä oli kaikkea niin paljon, että henki meinasi salpautua. :)

      Poista
  17. Ooh, tuo matkalaukullinen kauniita kuusenkoristeita ja neljän kynttilän ruosteinen kynttelikkö. Ihanasti siihen alle saisi sammalista yms. asetelmia niin etteivät olisi lähellä tulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flor Valentinessa oli vaikka, mitä ihanaa. Iskit silmäsi juuri samoihin juttuihin, kuin minäkin. Nuo ruosteiset jutut saavat mut aina henkäilemään, sekä puutarhakoristeissa, että sisäsomisteissakin.
      Ja juuri tuo paloturvallisuus on tärkeä asia, joka kannattaa aina ottaa huomioon.

      Poista
  18. Oletpa löytänyt itsesi ihanaan paikkaan! Kukkaihmisen unelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, paikka oli todella unelmapaikka! En olisi halunut lähteä ollenkaan pois.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!