INSTAGRAM

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulutunnelmaa Espanjassa



Vietimme viime viikon ystäviemme luona Espanjassa.
Joulufiiliksissä laittelimme yhdessä joulua ystäviemme kotiin.
Tyttäremme hieman häpesivät innostuneita, joulumusiikin tahdissa tanssahtelevia äitejään.
Mutta me emme välittäneet, kyllä joulufiiliksissä saa vähän tanssahdellakin.


 Tämän hyasinttiasetelman tein kolmesta hyasintista, sammaleesta, lehtikuusen oksista ja kynttilöistä.
Pipari on joulumyyjäisistä ostettu espanjanlaisen rouvan taideteos.

Pesin hyasinteista mullat pois ja asetin ne pieniin lasipurkkeihin.
Vesi ulotttuu vain juuriin saakka.
Sammalta hyasinttien ympärille ja lehtikuusen oksia rennosti viimeistelemään asetelman.
Kynttilöiden polttamista kannattaa varoa tällaisessa asetelmassa,
mutta esim. lasipurkkeihin asetettuna niitä olisi turvallista polttaa.

 Näin helposti syntyy asetelma joulupöytään.
Ja hyasintit voi tarvittaessa vaihtaa tuoreisiin, jos ne ehtivät täyteen kukkaan ennen joulua.
Sammalta kannattaa sumutella, niin sekin pysyy raikkaana ja vihreänä.

Olohuoneen pöydälle laitoimme kimpun joulunpunaisia tulppaaneja rennosti lasimaljakkoon.
Maljakon suulla on juuttinarua ja pieni lehtikuusen oksa.

 Jonna löysi tanskalaisesta kukkakaupasta suloisia lippuja ja koristeita
pieneen kuuseensa.

 Ja kynttilät tuovat sen oikean joulutunnelman kaikkialla. 

Hyvää maanantaita ja itsenäisyyspäivän aattoa!
Täällä alkaa aurinkokin pilkistää pilven takaa.
Eilen oli kaunis pakkassää,
mutta hetkessä se muuttui vesisateeksi ja kovaksi tuuleksi.
Toivottavasti myrsky laantuisi ja pakkanen palaisi.

P.S. Kiitos kaikista kommenteista edellisiin postauksiin!
Olen pahoillani, kun en ole ehtinyt vastaamaan teille,
mutta kaikki kommentit olen lukenut ja ajatellut teitä lämmöllä.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

18 kommenttia:

  1. Ihania asetelmia! Miten kauniita ovatkaan punaiset tulppaanit jouluna.
    Hiukan nauratti tuo tytärten häpeä. Jokaisella nuorella lienee aika, jolloin vanhemmat heidän mielestään käyttäytyvät nolosti. Onneksi se menee ohi. Tai ainakin aika, jolloin he ääneen ilmoittavat häpeänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Punaiset tulppaanit ovat niin jouluisia. Minäkin tykkään kovasti.
      Niin, kyllä sitä itsekin muistaa, kuinka noloja omat vanhemmat olivat. Piti välillä kävellä toisella puolella katuakin kaupungilla, kun ei kehdannut yhdessä kulkea. Nyt huomaa itsessään monia vanhempiensa piirteitä, ja tajuaa käyttäytyvänsä samalla lailla. Aika nolojahan me taidetaan olla... :)

      Poista
  2. Vautsi! Asetelma on tosi kaunis ja tuo punainen talopipari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Olisi aika ihanaa tehdä piparkakkutalon sijasta tuollaisista talopipareista oikea joulukylä. En kyllä taida yltää tuollaiseen taidonnäytteeseen. Mutta täytyy kokeilla...

      Poista
  3. Kivannäköistä!
    Ja mikä rusketus ystävälläsi! Vähän toista kuin täällä pohjolan kalpeudessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo!
      Niin, ystäväni on mahtavan ruskea. Häneen kyllä tarttuukin hyvin aurinko. Mutta aika kalpeanaamoja sitä itse ollaan, varsinkin tähän aikaan vuodesta.

      Poista
  4. Onpa kaunis asetelma. Edelleen kaipaan omaankin kotiin hyasintteja, mutta vielä ei lähikaupassa niitä ollut.
    Aivan upea tuo pipari, todellinen taideteos.
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!
      Hyasintit ovat niin ihania, ja niistä saa vaikka mitä asetelmia aikaiseksi.
      Olisi ihana osata tehdä tuollaisia pipareita. Ne olisivat mahtavia koristeita, en tiedä raaskisiko niitä edes syösdä.
      Ihanaa viikkoa myös sinulle! <3

      Poista
  5. Onneksi täällä etelässäkin saa loihdittua ihanaa kotoista joulutunnelmaa!
    Mukavaa itsenäisyyspäivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, joulutunnelma koostuu niin monesta asiasta, etei siihen lunta tarvita. Ihmiset ja hyvä mieli ovat niitä parhaita joulufiiliksen kohottajia. Ja ne kukat!!!

      Poista
  6. Kaunis asetelma! Hyvää itsenäisyyspäivää teille päin.

    VastaaPoista
  7. hei, kiva blogi sinulla:)liityin lukijaksi käyhän tutustumassa minun uuteen blogiini, jos tykkäät ala seuraamaan ja jos voisit linkittää blogini sivuillesi?
    http://kukkiajasuunnittelua.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! <3
      Täytyykin tulla katsomaan blogiasi. Ihana, kun uusia blogeja syntyy ja lisää blogiystäviä löytyy. :)

      Poista
  8. kauniit asetelmat!

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  9. Kukka-asetelmia on ihana tehdä. En muista, koska olisin ostanut valmiin asetelman, vaikka onhan ammattilaisten kimput ja asetelmat taidokkaita. Siinä on vaan se omin käsin tekimisen viehätys, joka koukuttaa. Kaunis on teoksesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, itsetekeminen on osa joulun valmistelua ja tunnelmaan laskeutumista. Siten saa myös omannäköistä.
      Mukavaa puuhailua ja joulunodotusta!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!