INSTAGRAM

tiistai 20. joulukuuta 2016

Jouluruusu

jouluruusu
Helleborus
Christmas rose
クリスマスローズ 

Tänä jouluna ihana jouluruusu pääsi rakastamaani soppakulhoon.
Yhdessä sammalen kanssa jouluruusun lehdetön lajike, on kauneimmillaan.
Vain yksi lehtikuusen oksa riittää koristeeksi.



Jouluruusun lehdettömäänkin lajikkeeseen tulee lehtiä, 
kukinnan jälkeen.
Ja sen voi istuttaa keväällä puutarhaan kuten muutkin jouluruusut.
 Kevättalvella ne eivät ole kovin hääppöisiä,
mutta jos ne saa vaan pidettyä hengissä maan sulamiseen saakka.
niistä saa pitkäaikaisen ilon.


Jouluruusu pitää viileästä. 
Sitä kannattaa kastella säännöllisesti, viileällä vedellä. 
Ylimääräinen vesi kannattaa kuitenkin kaataa pois aluslautaselta. 
Keväällä sen voi istuttaa ulos puolivarjoon ja mieluiten hieman koholla olevaan kukkapenkkiin, ettei vesi seiso sen juuristossa. 
Ulos istutettu jouluruusu kukkii keväällä, heti lumien sulettua.

Legenda jouluruususta:
Jouluruusun legenda kertoo  köyhästä maalaistytöstä, 
jolla ei ollut lahjaa seimessä makaavalle Jeesus-lapselle.
Hän itki sitä ja kyyneleet tippuivat lumeen. 
Silloin enkeli laskeutui taivaasta ja osoitti tytölle kyyneleistä puhjenneita jouluruusuja, joita hän kehoitti poimimaan lahjaksi seimen lapselle. Legenda lienee syntynyt Betlehemiä pohjoisemmassa paikassa, sillä Jeesuksen ajan Palestiinassa ei jouluruusua esiinny, eikä siellä taida olla luntakaan.

Itse olen kuullut sellaisen myös sellaisen  tarinan 
että paimenet veivät jouluruusun vasta syntyneelle Jeesus-lapselle.



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mä oon tänä jouluna jotenkin niin yksinkertaisuuden ystävä. Ja toisaalta on kamalaa, jos kauniit kasvit peitetään kaikella tilpehöörillä. Jouluruusu on itsessään niin suloinen ja kaunis.

      Poista
  2. Kaunis mutta tuskin saisin kestämään. mukavaa jouluviikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusu ei ole ollenkaan vaikea, jos kastelee sitä tasaisesti ja löytää sille mukavan viileän paikan. Liian kuumassa se ei viihdy ja liika kastelu tai kuivuminen saa sen nuupahtamaan. Oikea kastelurytmi löytyy kyllä, kun kokeilee.
      Mukavaa jouluviikkoa myös sinulle! <3

      Poista
  3. Jouluruusut ovat kauniita ja joka joulu niitä hankin, mutta montaakaan en ole saanut pysymään hengissä kevääseen saakka. Ja usko tai älä, mutta joskus sataa jopa räntää ja lunta Betlehemissäkin! Siskoni asuvat Jerusalemissa ja heidän lapsensa odottavat joka talvi niin hartaasti lunta... Todella harvoin sitä sataa siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat keväällä usein aika kamalan näköisiä ja moni luulee niiden heittäneen jo henkensä. Mutta ihmeellisesti ne virkistyvät päästessään ulos ja maahan. Itse vien ne autotalliin pelargonien seuraksi, kun ne alkavat näyttää rumilta. Siellä ne ovat maan sulamiseen saakka.
      Minä en olekaan koskaan Israelissa käynnyt, joten tuohan onkin mielenkiintoinen tieto. Kyllä tuo legenda taitaa sitten pitääkin paikkansa. Olen joskus napannut sen Viherpiha-lehdestä.

      Poista
  4. Kyllä tuo jouluruusu on sievä, herkkä, hentoinen... ja kuinka kaunis kulho! Siitäkin tuo ruusu on kiva, että kestää kauan, jos vaan saa vietyä viileään. Minulla jouluruusu kukkii nyt parhaimmillaan, on jo kukkinut monta viikkoa - kiva kukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että sinäkin nautit jo jouluruusustasi! Se on yksi kauneimmista joulukukista. <3

      Poista
  5. Kaunis tarina, mutta niin on kaunis jouluruusukin.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!