INSTAGRAM

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulukattaus


Joulu sujui täällä Vaahteramäellä oikein mukavasti ja rauhaisasti.
Nyt on ollut aika levätä.
Vasta tänään purin kamerasta joulun kuvia, 
bloggaamisesstakin on ollut mukava pitää taukoa, vaikka en koe sitä mitenkään rasitteena.

Meidän koko perhe pitää hillityistä väreistä,
ja yksinkertaisista koristeista.
Pieni ripaus punaista riittää tuomaan tarpeeksi lämmintä joulutunnelmaa.
Tummanpunaiset neilikat, yhdessä jouluruusujen, valkoisten oksaneilikoiden ja eukalyptuksen kanssa toivat tänä jouluna juuri oikean värimaailman kattaukseen.











Varsinaiset joulunpyhät ovat ohitse,
mutta nautin yhä kiireettömästä joulutunnelmasta kotona.
Joulukynttilöiden loisteessa on kyllä tullut luettua jo monta puutarhalehteä,
ja haaveiltua tulevasta keväästä.
Nyt kuitenkin on hyvä kerätä vielä voimia, 
että vuoden vaihteen jälkeen on ajatukset taas kirkkaampia ja haaveet suurempia. :)

Leppoisia välipäiviä!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

14 kommenttia:

  1. Kaunista, upea tunnelma <3
    Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Outi! <3
      Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Rauhallista, tasapainoista tunnelmaa, kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Rauhallista tunnelmaa joululta yritänkin aina hakea. Kiva, jos se välittyy kuvista. En kyllä taida olla kovin räväkkä tyyppi muutenkaan. :)

      Poista
  3. Kaunis kattaus, hetikö jostain lehtijulkaisusta.
    Meillä oli ruokaväkeä 11 henkeä, pienemmille laitettiin lisäpöytä ja nuorin nukkuin ulkona ruokailun ajan :)
    Katseet kohti kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Teillä onkin ollut ihana joukko koolla. Meillä oli yhteensä kahdeksan henkeä.
      Katseet hiipiä kovaa vauhtia kohti kevättä täälläkin. :)

      Poista
  4. Kyllä joulun herkkä tunnelma välittyy kattauksestasi. Kaunis kattaus tuo juhlan. Meilläkin joulufiilistelyt jatkuvat, vaikka huomenna onkin työpäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! <3
      Minä haluan vielä hetken fiilistellä joulua, tämä on niin mukavaa aikaa.

      Poista
  5. Sulla on aina kaikki niin nättiä ja harkittua! Ihana, kun jaksat laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kati! <3
      Voi suo, ite oot aina niin taitava ja kekseliäs kaikissa askarruksissa ja kodin sekä puutarhan somistamisessa.

      Poista
  6. Onpa kaunista, ihanan rauhallinen tunnelma! Eilen muuten löysin sinut ja teidän upean puutarhan Kotipuutarhalehden sivuilta kirjastossa käydessäni, juttu oli mennyt aivan minulta ohi, onneksi löysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! <3
      Kiva, että löysit Kotipuutarha-lehden jutun. Mun mielestä edellisen kommentin Kati oli onnistunut tosi hyvin mun ajatusten pukemisessa sanoiksi.

      Poista
  7. Näyttääpä hyvältä! Ihanan hillityn jouluista❤

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!