INSTAGRAM

perjantai 14. lokakuuta 2016

Kirjoituskoulussa

Marlon Wobstin maalaus Große Welle

Vietin eilen
 mukavan koulupäivän,
todella kauniissa ja inspiroivassa koululuokassa.
Kouluna toimi Helsinki Contemporaryn tilat, 
jossa saimme ihailla Marlon Wobstin maalauksia ja Roland Perssonin veistoksia.
Pääsin kirjakustantamo HarperCollins Nordicin kutsumana 
bloggareille tarkoitettuun kirjoituskouluun, jonka opettajana toimi Sami Sykkö.
Sami tunnetaan taitavana toimittajana, muotiasiantuntijana ja juontajana.

Opetus oli innoittavaa ja käytännönläheistä.
Sami ammensi opetuksensa oman vahvan kokemuksensa pohjalta.
Se teki luennosta mielenkiintoista ja helposti omaksuttavaa.
Ihailin Samin tapaa puhua,
se oli tarkasti mietittyä, mutta samalla kuin jutustelua ystävien kesken.
Harvoin myöskään kuulee niin nopeaa puhetta, aivan selkeästi lausuttuna.

Monta hyvää vinkkiä ja neuvoa jäivät hautumaan mieleeni. 
Tärkein oli kuitenkin se, että jokaisella kirjoittajalla tulisi olla oma ääni.
Meitä bloggaajia ja blogejakin on nykyään pilvin pimein,
mutta varmasti oman näköiset ja aidot blogit ovat niitä luetuimpia.
 Tämä pätee myös puutarha-asioissa. 
Voimme tuoda oman äänemme kuuluville kaikessa ilmaisussamme.
Myös puutarhan luominen on jollain tapaa oman äänemme julkituomista.


Saimme myös luettavaa kotiinviemisinä.
Harper Collins Nordicin syksyn uutuuskirjat ovatkin mukavaa piristystä pimeinä syysiltoina.

Samilla oli myös todella hyvä keino inspiraation herättelyyn;
kahvi ja suklaa
vai oliko se suklainen kahvi kermavaahdolla...
Olkoon yhdistelmä mikä tahansa, 
tämä oppilas laittaa opettajan kehoituksen varmasti käytäntöön.

Lämmin kiitos 

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

24 kommenttia:

  1. Arvaa, harmittaako, etten voinut osallistua? Varmasti hieno koulutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut ihana, jos olisit ollut myös mukana! <3
      Mutta varmasti vastaavia myös tulee jatkossakin.
      Tsemppiä Satu kaikkeen paranemiseen ja voimia paikallaan oloon! Tiedän, että olet tekevää ja menevää sorttia...

      Poista
  2. No oli varmasti mahtava kokemus! Nyt kirja käteen, vähän kahvia ja suklaata... oikein ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hieno kokemus, ja kahvi sekä suklaa käy kyllä hyvin mulle... :)

      Poista
  3. Oi mikä tilaisuus! Ihan varmasti oli kivaa! Näytät niin onnelliselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kivaa ja mielenkiintoista.
      Olin tosi onnellinen koko päivästä. Vietin muutenkin vapaapäivän itsekseni Helsingin keskustassa, kävin syömässä ja kiertelin kaupoilla.
      Sä varmasti tiedät, miltä tuntuu vähän löysempi tahti ja vapaapäivät kesän kiireiden jälkeen. :)

      Poista
  4. Saitpa mahtavan tilaisuuden! Siellä oli varmasti antoisaa ja mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tosi onnellinen kutsusta ja harvinaisesta tilaisuudesta. :)

      Poista
  5. Olipa sulla kiva koulupäivä. Samaa inspiraation herättelyä voisin minäkin käyttää😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista koulua voisi useimminkin käydä. :)
      Inspiraatio herää kyllä noilla konsteilla!

      Poista
  6. Sait varmasti uutta inspiraatiota päivästä! Itsekin postasin juuri tänään kirjoituskoulutusesta. Osallistuin kirjoituskoulutukseen, jonka tuotos on nyt luettavissa Suomen Luonnon #muutos-verkkolehdessä www.muutoslehti.fi. Kirjoitin jutun joista ja ilmastonmuutoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain todella uutta intoa ja inspiraatiota. Nälkä tosin kasvaa syödessä, olisi mukava opiskella kirjoittamista enemmänkin. Haluaisin opiskella lisää monia asioita; valokuvausta, kirjoittamista, pihasuunnittelua... Näitä kaikkia asioita ei voi koskaan oppia täydellisesti. Sehän niiden mielenkiintoisuutta lisääkin. Aina voi oppia uutta.
      Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo sinunkin koulutuksesi. Käynkin lukemassa juttusi pikimmiten. :)

      Poista
  7. Onpas sinulla ollut mukava kokemus. Varmasti tuollaisesta saa uutta voimaa. Miten pääsit tuollaiseen koulutukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemus oli tosiaan mukava ja antoisa.
      Sain kutsun sähköpostiini henkilökohtaisesti. Luulen, että tässä oli syynä 40+blogiportaaliin kuuluminen. Kutsuja oli lähetetty siihen kuuluville bloggaajille.

      Poista
  8. Hienoa, että myös blogin tekstipuoleen kiinnitetään huomiota ja järjestetään sen tiimoilta koulutusta. Varmasti oli mielenkiintoinen tilaisuus, josta riittää ammennettavaa pitkälle eteenpäin.
    Suklaa ja kahvi, mikäs sen herkullisempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstipuoleen olisi mukava syventyä enemmänkin, vaikka meillä puutarhabloggareilla kuvat ovatkin tärkeä osa postauksia. Sinulla on kyllä sana hallussa. Tykkään niin lukea huolellisesti kirjoitettua tekstiäsi. Postauksissasi on huolellisen tekstin lisäksi myös aina jokin juoni ja juju. Pelkkä virheetön teksti ei tee blogista tai muustakaan kirjoituksesta mielenkiintoista ja lukemisen arvoista.
      Syödään suklaata ja juodaan kahvia, niin inspiraatiota löytyy jatkossakin! :)

      Poista
  9. Täällä harmittelen, etten päässyt mukaan, vaikka kutsu kävi. Näyttää olleen mahtava tilaisuus oppeineen ja herkkuineen. Olisi ollut kiva kuulla livenä Sami Sykköä! Ja tuosta riittää pitkälle pohdittavaa ja annettavaa
    blogikirjoituksiin. Hieno tilaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet tilaisuudet ja koulutukset ovat usein päiväsaikaan ja keskellä viikkoa, niihin on monen vaikea päästä osallistumaan.
      Yrittäjyyden hyviä puolia on aikataulun vapaus, ehtii arkenakin osallistumaan. Vaikka sesonkiaikaan se ei tietenkään ole mahdollista.
      Toivotaan, että tilaisuuksia tulee vastaisuudessakin, että mahdollisimman moni pääsisi mukaan.

      Poista
  10. Kutsu kävi täälläkin, mutta en valitettavsti päässyt tällä kertaa mukaan. Kivalta kuitenkin kuulosti ja ihanat kotiinviemiset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei tilaisuus käynyt sinunkaan aikatauluihisi. :(
      Kotiinviemisiä olikin roppakaupalla. Luulin, saavani yhden kirjan, mutta saimmekin kaikki syksyn uutuudet. :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Oli todella hieno ja antoisa koulutus! :)
      Saimme nauttia kuulemastamamme ja näkemästämme sekä ihanasta aamiaisesta. Oli aika luxusta!

      Poista
  12. Kirjoittamista ei voi koskaan opetella liikaa. Se on samanlainen kuin mikä tahansa muukin luova taito; sinnikäs harjoitteleminen tekee mestarin.

    Olipa ihana nähdä ihana Riina <3. Aurinkoa ja valoa syyspäiviisi Vaahteramäelle <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin, aina oppii uutta ja saa muutenkin varmuutta omalle tyylilleen.

      Oli tosiaan ihana nähdä! <3 On ihana, kun blogiystävä ja blogi saa kasvot. Vaikka tunnuitkin heti jotenkin tutulta, kun täällä somessa olemme jo tavanneet.
      Aurinkoa ja valoa myös sinun syyspäiviisi! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!